Muutamia vuosia sitten maakuntalehti Ilkan mielipidekirjoitussivulla ilmestyi teksti jossa kristitty kirjoittaja selitti holokaustin, tai hepreaksi Shoahin, syitä. Kirjoittajan mukaan holokausti oli juutalaisten omaa syytä, koska nämä eivät tunnustaneet kristittyjen jumalaa eivätkä Jeesusta herrakseen. Kirjoitus oli sävyltään kammottava sen perustellessa varsin kylmään mutta hurskastelevaan sävyyn syyn juutalaisten joukkotuhoon. Kirjoitus oli tehty nimimerkin takaa, ja mieleeni nousi tuolloin ajatus, olisiko kirjoittaja uskaltanut esittää näkemystään oman nimensä takaa. Ilkan mielipidekirjoitussivun tason tuntien kirjoitus ei sinänsä ollut tasosta yleisesti ottaen poikkeavaa. Mielipidekirjoitussivu on vuosien saatossa ollut täynnä erilaista homofobisia, naisvihamielisiä tai kreationistisia tai älykästä suunnittelua puoltavia kirjoituksia. Etelä-Pohjanmaa, jonka lukijakunnalle Ilkka on suunnattu, on erilaisten uskonlahkojen luvattua maata. Mutta avoimen antisemitistinen kirjoitus oli lajissaan jotain sellaista, mitä ei tämänkään lehden palstoilla usein nähnyt. Muistan, miten aikoinaan odotin olisiko kirjoitukseen tulossa jonkinlaista reaktiota toisilta mielipidekirjoittajilta. Mutta ei, kirjoitus ei herättänyt minkäänlaisia reaktioita. Puolesta eikä vastaan. Hyväksyivätkö siis palstalle aktiivisesti kirjoittavat kristityt kirjoittajan teologisen näkemyksen holokaustista?
Kirjoitus herättää mielessäni vielä tänä päivänä kysymyksen siitä, onko antisemitismi kristinuskossa minkälaisessa roolissa? Onko kyse yksittäisistä nimimerkin takaa ilmestyvistä kirjoituksista vai onko kyseessä edelleen yhtä laaja ilmiö kuin aiemmin? Tässä tekstissä käsittelen tätä kysymystä muutamien esimerkkien kautta.
Juutalaisiin kohdistuvan syrjinnän on ajateltu saavuttaneen huipentumansa holokaustissa. Monesti kristinuskon rooli holokaustista kirjoitettaessa unohdetaan tyystin, kuten katolisen kirkon yhteistyö natsien kanssa. Kristinuskon ja antisemitismin välisen yhteyden kieltävät ovat väittäneet, että holokaustissa oli kyse erityisestä rotuoppiin perustuvasta vihasta, ei kristinuskoon perustuvasta syrjinnästä. Tässä on sinänsä totuuden jyvänen mukana; monesti etnisyyteen perustuva juutalaisviha erotellaan antisemitismiksi ja uskontoon perustuva juutalaisviha erotellaan antijudaismiksi. Erottelu on sinänsä käytännöllinen teorian kannalta, mutta kristinuskosta ja antisemitismistä kirjoitettaessa sinänsä yhdentekevä. Yhdentekeväksi tämän tekee se, että 1800-luvun lopulta lähtien antijudaismi ja antisemitismi sulautuivat myrkyllisellä tavalla yhteen, jolloin etnisyys ja uskonto alkoivat merkitä samaa asiaa. Tuolloin Euroopassa ensimmäisiä askeleitaan ottava kosmeettinen kirurgia suuntautui aluksi juurikin ”juutalaisten” nenien leikkaamisen ”kristityiksi” neniksi. Ruumiiseen kohdistuva mielenkiinto oli eräs juutalaisvastaisuuden muotoja. Historioitsija Sander L. Gillman on kirjoittanut kristittyjen patologisesta mielenkiinnosta juutalaismiesten ympärileikattuja peniksiä kohtaan. Juutalaismiehiä pidettiin ympärileikkauksen johdosta ”epämiehinä”, silvottuina naisina. Tätä taustaa vasten on ironista, miten ympärileikkaus yleistyi 1900-luvun alkupuolella 1. maailmansodan jälkeen räjähdysmäisellä tahdilla anglosaksisessa maailmassa jolloin ympärileikkausta pidettiin hygieenisenä, terveellisenä ja yläluokkaisuuden merkkinä. Yhdistyneessä kuningaskunnassa jopa levisi urbaanilegenda jonka mukaan kuningashuoneen miespuoliset jäsenet olivat aina olleet ympärileikattuja. Tapa tosin katosi anglosaksisesta maailmasta Yhdysvaltoja lukuun ottamatta 1970-luvun loppua kohden. Myös Etelä-Koreassa poikalapset ympärileikataan ja tapa on peruja Yhdysvalloista. Ironista suhteessa ympärileikkaukseen liittyviin antisemitistisiin ilmiöihin on se, että Etelä-Koreassa ympärileikkausta pidetään nimenomaisesti kristillisenä rituaalina.
1800-luvun lopulla antisemitismi ilmeni myös paniikkina koskien ”valkoista orjakauppaa”. Juutalaisia syytettiin valkoisten naisten myymisestä seksiorjuuteen Etelä-Amerikkaan. Tämä valkoisen orjakaupan kampanja markkinoi stereotypioita ”puhtaista valkoisista kristityistä naisista” joita juutalaiset miehet ”piirittivät” myydäkseen nämä seksiorjuuteen. Tätä aikakautta on kuvattu muun muassa sarjakuvassa Corto Maltese Argentiinassa. 1800-luvun viktoriaanisessa Englannissa juutalaisia syytettiin myös Viiltäjä-Jackin tekemistä murhista. 1800-luvun lopulla toteutuivat myös kaikkein pahimmat juutalaisiin kohdistuvat joukkomurhat, pogromit, tsaarin Venäjällä jossa kasakat teurastivat kokonaisia perheitä, raiskasivat ja tappoivat kaiken useiden peninkulmien säteeltä Venäjän juutalaisilla alueilla.
Antijudaismin ja antisemitismin yhteen kietoutuminen oli tosin ollut jo aiemmin todellisuutta. Espanjan inkvisitio ei monesti pitänyt juutalaisten kääntymistä kristinoppiin aitona, vaan vainosi heitä nimenomaisesti etnisyyden tähden. Natsien ja kristittyjen vainot eivät muutenkaan eronneet toisistaan kovinkaan paljoa toisistaan; niin kristityt kuin natsit eristivät juutalaiset ghettoihin. Kaikkialla kristityssä maailmassa juutalaisten liikkumista rajoitettiin. Vielä 1930-luvulla Los Angelesissa juutalaisia ei haluttu tietyille asuinalueille, joten juutalaiset joutuivat käyttämään tiettyjen kiinteistöjen ostamiseen bulvaaneja.
Vielä 1950-luvulla nunnat rukoilivat luostareissa juutalaisten joukkokääntymistä kristinuskoon. Puhuttaessa kristinuskosta ja antisemitismistä katolinen kirkko onkin nostettu monta kertaa esiin. Kristityt eivät mielellään puhu kristilliseen perinteeseen sisältyvästä antisemitismistä. Kristityt vierittävät antisemitismiä koskevan syytöksen toisen kirkkokunnan viaksi joka koskee vain tiettyjä kristinuskon haaroja, joita he pitävät väärinä tulkintoina kristinuskosta. Protestantit vetoavat usein katolisen kirkon esimerkkiin osoittaakseen että antisemitismi koskee vain katolista kirkkoa, ei kristinuskoa itsessään. Sinänsä mielenkiintoinen ilmiö onkin, että antisemitistiset protestantit ovat yleensä myös jyrkästi katolista kirkkoa vastaan. Ku Klux Klan on tunnettu sekä vihamielisyydestään katolisia että juutalaisia kohtaan. Sama koskee Christian Identity-teologiaa ja liikettä, jossa uusnatsismi, antisemitismi ja katolilaisten vastustaminen kietoutuvat yhteen. Christian Identity ei ole selkeästi organisoitu liike, kuten ei myöskään Ku Klux Klan. Christian Identity käsittää kirkkokuntia, vankilajengejä ja väkivaltaisia ryhmittymiä.
Niin sanotut ”valtavirran” kristityt tietenkin väittävät, että kyseessä ei ole kristinuskon enemmistöä koskettava ilmiö. Juutalaisvastaisuuden väitetään olevan menneisyyden ilmiö, tai sitten Christian Identityn ja Ku Klux Klanin tapaisia marginaaliryhmiä. Mutta paljon pelottavampi selitys on se, että juutalaisvastaisuus on vain asettunut kristinuskoon uudella tavalla. Hiljattain kuollut Left Behind -kirjasarjan toisena kirjoittajana toiminut teologi Tim LaHaye harjoitti kirjoissaan varsin räikeää antisemitismiä, joka yhdistyi myös katolilaisuuden vastustamiseen. Kirjat kuvaavat Raamatun lopun aikoja Tom Clancyn tyyliin. LaHaye oli merkittävä poliittinen vaikuttaja, joka tuki muun muassa sellaisia evankelistoja kuin Pat Robertsonia ja Jerry Fallwellia. Kirjoja myytiin miljoonittain, ja ne löytyvät myös suomennettuina. Myös Seinäjoen kaupunginkirjastosta. Ehkä artikkelin alussa mainitsemani nimetön mielipidekirjoittaja oli lukenut näitä kirjoja. Ken tietää. Ehkä antisemitismi ei ole kristinuskon osalta loppuun käsitelty ilmiö, mikäli kristityt haluavat ostaa ja lukea antisemitististä kirjallisuutta.
Eero Suorsa