Uskonto provosoimassa

Lena Anderssonin kirjaksi kootut kolumnit tämän vuosikymmenen alkupuolelta ovat tiiviitä paketteja ilmiöistä Ruotsissa ja muualla – ja vaikka esimerkiksi yhteiskuntapohdinta on ruotsalaisen kansankodin näkökulmasta (ja sitä myös kritisoiden) vievät tekstit […]

Lena Anderssonin kirjaksi kootut kolumnit tämän vuosikymmenen alkupuolelta ovat tiiviitä paketteja ilmiöistä Ruotsissa ja muualla – ja vaikka esimerkiksi yhteiskuntapohdinta on ruotsalaisen kansankodin näkökulmasta (ja sitä myös kritisoiden) vievät tekstit soveltamaan Anderssonin ajatelmia myös koskemaan Suomen nykyistä tilannetta ja päivän politiikkaa. Valtioiden rajat eivät Anderssonin esiin nostamien teemojen kanssa vaikuta. Yhteiskunta, muuttoliike ja integraatio, uskonto, koulu, ihmiskäsitys sekä perhe, parisuhde, sukupuoli ovat yläkäsitteet, joiden alle Anderssonin tekstit on sijoitettu – eikä kuuden vuoden aikaperspektiivi ole vanhentanut tekstejä ollenkaan. Suomennos on sujuvaa kieltä ja taatusti yhtä iskevää kuin Anderssonin alkuperäistekstit.

Kirja ei ole mikään yhden illan ihme, vaan eri tekstejä jää pakostakin pohtimaan. Niin on jäänyt Anderssonkin. Hän  ottaa esiin jonkin tekstin saaman yleisöpalautteen ja keskustelee sekä oman tekstinsä että yleisönsä kanssa, sekä myös tämän kirjaversion lukijan kanssa. Kritiikkiä eri teksteissä saavat tasapuolisesti kaikki. Monarkian kannattajat ja vastustajat, poliitikot ajansaatossa ja ympäri maailman, kristityt, muslimit, lapselliset,  koulujärjestelmä ja vanhemmat sekä sananvapaus. Andersson pohdiskelee sitä, mitä on ruotsalaisuus ja miten henkinen ruotsalaisuus on mahdollista saavuttaa.

Andersson on kokenut kolumnisti ja hän hallitsee tekstityylinsä – yhtään turhaa lausetta ei kirjassa taida olla. Kovimman kritiikin ja eniten palstatilaa saa Anderssonin pohdinta eri uskonnoista johtuvien ilmiöiden pohdinta. Mikä mielikuvitusmaailmassa on sellaista, joka auttaa ihmistä selviämään arjesta? Miten aatejärjestelmä voi autoritaarisen vallanhimoisen johtajan käsissä muuttua terroriteoksi? Onko taustalla vääristynyt kunniakäsitys, pelko arjen tylsyydestä vai yhteiskunnan rakenteiden toimimattomuus? Kaipuu paremmasta maailmasta, vääristynyt kuva hyvästä ja pahasta? Rivien välistä läpi kirjan paistaa kuitenkin myös naiseus ja naisen oikeus omaan elämäänsä, äitiys, itsevalittu lapsettomuus sekä rakkaus, todella laajasti ymmärrettynä eikä vain parisuhdeilmiönä. Yleensä kolumnin aiheena on kuitenkin ilmiö, jossa on jotain turhaa. Tai joka on kokonaan turha. Kuten uskonto.

“Kuten tavallista, lääke joka pieninä annoksina pelastaa henkiä on väärin annosteltuna tappavaa. Uskollisuus aatteille johtaa ajan mittaan petettyihin ihanteisiin. Elämän monimutkaisuus vaatii jatkuvaa vuorovaikutusta historismin ja filosofisen periaatteellisuuden välillä.”

Satu Siltaloppi

Lena Andersson: Enpä usko
Suomentanut Sanna Manninen.
Kustannusosakeyhtiö Siltala, Helsinki. 2016.
Tekstit ilmestyneet Dagens Nyheter -sanomalehdessä 2010-2015, lukuunottamatta tekstiä Vapaa geenien tyranniasta, joka on julkaistu teoksessa Ingens mamma. Tolv kvinnor om barnfrihet. (Atena, 2013).