Pääkirjoitus: Nyt on mahdollista vaikuttaa uskontokeskusteluun

”Uskonnottomien pitää pitää ääntä valtionkirkon asemasta”

Uskonnottomilla on ollut monesti vaikeuksia selostaa, kuinka merkittävä rooli uskonnoilla on yhteiskunnassa ja varsinkin politiikassa. Tämä koskee maailmalla yleisesti uskontoja, mutta erityisesti Suomessa on ollut vaikea erottaa kristinuskoa muusta yhteiskunnallisesta ja poliittisesta toiminnasta.

Uskonnot ovat poliittisia toimijoita, ne haluavat muuttaa valtion ja yhteiskunnan noudattamaan heidän omia arvojaan ja käytäntöjään. Uskontojen perimmäiset arvot eivät missään suhteessa tue moniarvoista yhteiskuntaa, jossa myös erilaiset vähemmistöt saisivat elää täysvaltaisina kansalaisina.

Tähän ei Suomessa ole aikaisemmin kiinnitetty huomioita, koska uskonto on ollut osa valtiokoneistoa ja Suomessa on vallinnut yhtenäiskulttuuri. Uskonto on pystynyt vaikuttamaan asemaansa kabineteissa, poissa julkisuudesta.

Kirkon erottaminen valtiosta ei ole ollut suuria intohimoja herättävä kysymys valtamedioissa tai suuren yleisön joukossa. Sekulaarin valtion ajaminen ei ole aikaisemmin nostattanut läheskään samanlaisia kansanliikkeitä, kuin tasa-arvoinen avioliitto tai pakkoruotsin poistaminen kouluista.

Nyt tilanne on saattanut muuttua, koska evankelis-luterilainen kirkko on haastettu monelta puolelta ja se joutuu puolustamaan asemaansa julkisuudessa sekä ottamaan kantaa päivän poliittisiin kysymyksiin. Tämä on kirkolle aivan uusi tilanne ja jää nähtäväksi, miten se tästä selviää.

Vaikka evankelis-luterilainen kirkko on edelleen todella merkittävä toimija, voidaan rehellisesti sanoa, että se suuruuden ajat ovat ohi. Voidaan mainita esimerkiksi pari merkittävää tekijää, jotka haastavat nykypäivänä kirkon ja kristinuskon Suomessa. Yksi on muuttunut avioliittokäsitys ja lainsäädäntö ja toinen on laajamittainen kirkosta eroaminen.

Tasa-arvoinen avioliittolaki on siitä merkittävä, että siinä nähdään kuinka suurin osa kansasta on avioliittoinstituutiosta eri mieltä kuin evankelis-luterilainen kirkko. Kirkon on tässä tilanteessa vaikea ylläpitää illuusiota itsestään Suomen kansan moraalisena selkärankana. Kirkko tulee haastetuksi vielä monta kertaa avioliittokysymyksessä.

Kirkosta eroaminen on jatkunut vilkkaana yli kymmen vuotta. Kirkon jäsenmäärä tippui alle neljän miljoonan vuoden vaihteessa. Sen suhteellinen jäsenosuus kaikista suomalaisista tulee tippumaan 70 prosenttiin parin vuoden sisään. Helsingissä kirkkoon kuuluvien osuus tippuu alle 50 prosentin mahdollisesti jo vuonna 2017.

Joku kirkon kellokas kertoi, että kirkko kyllä kestää kirkosta eroamispiikit, mutta se ei kestä keskimääräistä 100 – 150 päivittäistä kirkosta eroamista. Sataan päivittäiseen kirkosta eroajaan päästään, jos vuodessa eroaa 36 500 kirkosta jäsentä. Kirkosta eroaminen on kirkolle merkittävä imagollinen ja taloudellinen ongelma.

Nyt kun uskonto on noussut uutisiin ja päivänpolitiikkaan muussakin kuin positiivisissa yhteyksissä, pitäisi uskonnottomien ryhtyä pitämään voimakkaammin ääntä valtionkirkon asemasta Suomessa. Nyt tämä ääni kuuluu varmasti paremmin kuin aikana, jolloin uskonnosta puhuttiin julkisuudessa paljon vähemmän ja kirkko oli voimiensa tunnossa.

Petri Karisma