Tampereella vaihtui puheenjohtaja

Kauan sitten kerroin äidilleni päätyneeni yliopistolla erään kurssin opettajaksi. Äitini vastasi positiivisesti: ”No, eikö siellä ollut ihmisiä tarpeeksi?” Ehkäpä Tampereen vapaa-ajattelijoistakaan ei löytynyt ihmisiä. Minut nimittäin valittiin sen uudeksi puheenjohtajaksi. […]

Kauan sitten kerroin äidilleni päätyneeni yliopistolla erään kurssin opettajaksi. Äitini vastasi positiivisesti: ”No, eikö siellä ollut ihmisiä tarpeeksi?”

Ehkäpä Tampereen vapaa-ajattelijoistakaan ei löytynyt ihmisiä. Minut nimittäin valittiin sen uudeksi puheenjohtajaksi. Nuijasta luopui sitä yhdeksän vuotta paukuttanut Petri Karisma.

Petri ja minut tunnetaan samasta asiasta, eli eroakirkosta.fi-palvelusta jonka perustimme vuonna 2003. Liitossakin olemme molemmat toimineet, minä aiemmin pääsihteerinä ja Petri nykyäänkin puheenjohtajana.

Varsinaisessa paikallistoiminnassa pyrin passiivis-flegmaattiseen linjaan. Käydään kerran kuussa baarissa, tehdään kävelyretkiä ja ehkä järjestetään taas seminaari. Aikaani aion käyttää edelleen koko maassa näkyviin asioihin, erityisesti nettiprojekteihin. Niissä ei ole väliä missä tekijät asuvat tai minkä yhdistyksen jäseniä ovat.

Jos luit edelläolevan kutsuna tulla mukaan, luit oikein.

Jori Mäntysalo
Tampereen Vapaa-ajattelijat Ry:n Puheenjohtaja