Esa Ylikoski
Uusi Nuorisobarometri 2014 kertoo uskonnottomien näkökulmasta hyviä ja huonoja uutisia. Otetaan hyvät ensin.
Tutkimuksen mukaan nuorten ”ei-uskonnollisuus” on lisääntynyt ja ”uskonnollisuus” vähentynyt reippaasti neljän vuoden aikana. Vuonna 2014 (suluissa v. 2010 lukema) ”ei-uskonnollisten” määrä oli yhteensä 53 % (47 %) ja ”uskonnollisten” 23 % (35 %). Haastatellut (2000 henkeä) ovat 15-29-vuotiaita.
Myös kirkon tutkimuskeskuksen taannoinen kysely (Gallup Ecclesiastica 2011) kertoi samansuuntaisia tietoja ihmisten suhtautumisesta uskonoppeihin. Kun 27 % väestöstä ruksasi vaihtoehdon ”uskon kristinuskon opettamaan Jumalaan”, nuorista sen teki vain 15 %. Nuorista 34 % ei usko Jumalan olemassaoloon, 9 % epäilee Jumalan olemassaoloa ja 18 % ”ei oikein tiedä uskooko Jumalan olemassaoloon vai ei”.
Vain 12 % ihmisistä sanoo uskovansa kristinuskon keskeiseen opinkappaleeseen, jonka mukaan ”kaikki ihmiset herätetään kuolleita ja toisille seuraa iankaikkinen elämä ja toisille kadotus”. Silti yli puolet väestöstä pitää itseään ”kristittynä” tai ”luterilaisena”, ilmeisesti kirkon jäsenyyden perusteella, ei käsitystensä perusteella. Epätietoisten määrä on kyselyn mukaan muutenkin hyvin suuri.
Edellä sanottu tarjoaa positiivisen haasteen eli mahdollisuuden saada ihmisten tosiasiallinen katsomuksellinen ajattelu voimavaraksi kirkon etuoikeuksia karsivien oikeudenmukaisten, ihmisten yhdenvertaisuutta ja uskonnonvapautta vahvistavien uudistusten puolesta. Samoin tilanne tarjoaa mahdollisuuden saada ihmiset omaksumaan laajemmin ja avoimemmin uskonnottoman ja humanistisen identiteetin, olipa hän sitten katsomuksellisesti ateisti tai agnostikko, skeptikko tai uskontojen suhteen välinpitämätön.
Vapaa-ajattelijat ovat osaltaan edistämässä muutosta parempaan koko maanlaajuisen yhdistysverkostonsa, aktiivisten vapaaehtoistyötä tekevien ihmisten toiminnan kautta. Vapaa-ajattelijat edistävät ihmisoikeuksia, uskonnoista vapaata ajattelua ja uskonnotonta tapakulttuuria. Uskonnollisten dogmien, uskontunnustusten ja tapakontrollin sijaan tarjoamme ajatuksenvapautta, tiedepohjaisen kehittyvän maailmankuvan rakentamista, rationaalisen ja antidogmaattisen tiedonkäsityksen tavoittelua, humanistista, ihmisoikeuksia kunnioittavaa etiikkaa ja moraalia – ylipäätään itse rakennettua ja toiset huomioon ottavaa uskonnotonta elämänkatsomusta. Tässä tieto ja tunteet liittyvät yhteen.
Kirkolliskokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen haastaa Suomen Kuvalehden maksetussa kolumnissaan vapaa-ajattelijoita tunnustamaan uskontojen erityisaseman myös julkisen vallan toiminnassa siksi, että uskonnolliset rituaalit aiheuttavat ihmisille tunnetiloja ja uskonnoilla on miljoonia seuraajia. Tähän voi vain todeta, että tunteet eivät ole uskonnollisten ihmisten etuoikeus eivätkä rukousrituaalit tee uskonnollista katsomusta uskonnotonta katsomusta paremmaksi. Kertokaamme siis epäilijöille tarvittaessa, että myös uskonnottomilla on tunteita, syvähenkistä elämää, moraalikin. Opinkappaleiden, uskontunnustusten ja rituaalien toistelun sijaan hyvälle uskonnottomalle elämälle tarjoavat aineksia Ilkka Niiniluotoa mukaillen esimerkiksi taide, tiede, luonto, liikunta, tanssi, kulttuuri, yhteisöllisyys, ystävyys, rakkaus ja eros.
Sitten huonot uutiset
Nuorisobarometri 2014:ssa nuorten kokema syrjintä paljastuu niin yleiseksi, että syrjintä leimaa nuorten arkea. Syrjintäkokemuksia liittyy myös uskontoon tai vakaumukseen. Tieto antaa lisää perustetta puuttua ongelmiin, joita on mm. koulussa ja armeijassa.
Nuorista 27 % katsoo itsensä vähemmistöön kuuluvaksi uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksen vuoksi. Yhdeksän prosenttia oli kokenut syrjintää uskontoon tai vakaumukseen liittyen. Nämä lukemat ilmentävät yksilöllisiä kokemuksia, eivät niinkään rakenteellista syrjintää. Vähemmistöjen ihmisoikeusnäkökulmasta 9 %:n syrjintäkokemus koko väestöstä laskettuna on huolestuttavan suuri lukema. Ovathan esimerkiksi kielivähemmistömme paljon pienempiä.
Pojista 23 % ja tytöistä 24 % pitää syrjintänä sitä, että koulun uskonnonopetus on pakollista evankelis-luterilaisen kirkon jäsenille. Pojista 18 % ja tytöistä 19 % pitää syrjintänä sitä, että koulun yhteisissä juhlissa on uskonnollisia osuuksia. Nämä rakenteellisiin ongelmiin liittyvät lukemat kertovat paitsi selvistä ongelmista myös siitä, että ihmisoikeuskasvatuksessa on kehittämistarvetta. Syrjinnän tunnistaminen sekä tietoisuus uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kaikista ulottuvuuksista on vajavaista mutta kehittyvää.
Valitettavasti Allianssin ja Nuorisotutkimusverkoston julkaisemassa tuoreessa Outi Lepolan selvityksessä "Toteutuvatko nuorten oikeudet? Oikeusperustainen tarkastelu nuorten elinoloista" (http://www.alli.fi/binary/file/-/id/665/fid/3991) on jätetty käsittelemättä nuorten syrjintäkokemukset uskontoon ja vakaumukseen liittyen. On sinänsä hyvin myönteistä, että nuorten oikeuksia käsitellään nyt ihmisoikeusperusteisesti, mutta yhdenvertaisuuden toteutumisen tarkastelussa olisi ollut paikallaan käydä läpi syrjintäkiellon peruste-esimerkeistä myös uskonto tai vakaumus, kun kerran Nuorisbarometri 2014 kiitettävästi toi myös siitä tuoretta aineistoa.
Pieni kritiikin sana silti paikallaan Nuorisobarometriakin kohtaan: siinä jäi harmittavasti kysymättä nuorten mielipide koulujen kokonaan tunnustuksellisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin, kuten koulun toimesta koulupäivään liitettyihin jumalanpalveluksiin tai hartaustilaisuuksiin. Sehän on eri asia kuin kysytty koulun yhteisten juhlien uskonnollinen osuus (esimerkiksi Suvivirsi kevätjuhlassa).
Suvivirsi kevätjuhlassa oli Gallup Ecclesiastican (2011) mukaan suositumpi kuin esimerkiksi uskonnonopetus kouluissa, mikä johtuu osaksi myös lukuvuoden päättymisen suosiosta, mutta tässäkään kyselyssä ei koulun toimesta koulupäivään liitetyn jumalanpalveluksen kannatusta kysytty. Tämän kysymyksen pois jättäminen vaikuttaa tarkoitushakuiselta, kun kuitenkin Opetushallituksen (www.oph.fi) vanhoissa ja uusissa (syyskuu 2014) ohjeissa uskonnon asemasta kouluissa on selvästi eroteltu kolme erillistä asiaa.
Kolme eri asiaa kouluissa ovat 1) opetus, joka on tunnustuksetonta, 2) koulun yhteiset juhlat ja niiden yksittäinen virsi ("sallittu") sekä 3) tunnustuksellinen uskonnollinen tilaisuus (kuten koululaisjumalanpalvelus tai aamuhartaus). Kohdasta 3 ei siis kirkon tutkimuskeskuksen gallupissa eikä nyt Nuorisobarometrissa valitettavasti kysytty. Media sekoittaa pääsääntöisesti joko kaikki kolme tai unohtaa kolmannen.
Vapaa-ajattelijain toimintaa
Uusi Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa oppilaitoksia ja viranomaisia laajemminkin laatimaan ajanmukaiset yhdenvertaisuussuunnitelmat. Niiden kautta on mahdollista saada kirjattua aiempaa parempia menettelytapaohjeita, sillä huonoja syrjiviä käytäntöjä on usein noudatettu vain vuosikymmenien takaisten perinteiden varjolla. Sellaisia on kuitenkin enää nykypäivänä vaikea kirjata mustaa valkoiselle eli yhdenvertaisuussuunnitelmiin.
Yhdenvertaisuussuunnitelmien – samoin kuin kuntien esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien – laadintaan osallistuminen on nyt vapaa-ajattelijoille ja muille uskonnottomille voimille kaikkialla maassa suuri mahdollisuus vaikuttaa uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden vahvistumiseen oppilaitoksissa. Siinä tarvitaan henkilökohtaisia yhteydenottoja, asian seurantaa, kirjallisia ehdotuksia toimielimille sekä mediaviestintää ja keskustelua monilla eri kanavilla. Liitto auttaa ja tukee tätä alueellista ja paikallista toimintaa sekä vaikuttaa valtakunnallisesti.