Kemin Vapaa-ajattelijoiden syystoimintaa

Kokouksen jälkeen aloitettiin hautausmaan siivoustalkoot. Talkoiden ohessa juotiin pullakahvit ja syötiin pitkiä nakkeja, jotta jaksettiin neljän tunnin aherrus.

Pertti Periniva

 

Kemin Vapaa-ajattelijat käsittelivät syyskauden ensimmäisessä hallituksen kokouksessa
liittokokouksen päätöksiä ja valintoja, Lappean lomassa pidettyjä kesäpäiviä ja uuden liittohallituksen päätöksiä. Liittohallituksen antamaa informaatiota sen tekemistä päätöksistä pidettiin hyvänä toimenpiteenä.

 

Kokouksessa käsiteltiin tarkoin "Miten paikallisyhdistyksissä menee" -kartoitus. Käydyn keskustelun evästämänä vastauksen laatiminen liitolle annettiin puheenjohtajan ja sihteerin tehtäväksi. Jäsenvastaavaksi valittiin Terttu Rautiainen ja todettiin, että hänen työtään tuetaan mahdollisuuksien mukaan.

 

Kemin Vapaa-ajattelijain omaan hautausmaahan liittyviä asioita käsiteltiin myös ja annettiin kahdelle hallituksen jäsenelle tehtäväksi selvittää, millaisia mahdollisuuksia kaupungin ja valtion työllistämisvaroilla sekä yhdistyksen varoilla on palkata työntekijä ensi kesäksi hautausmaan kunnossapitoon.

 

Kokouksen jälkeen aloitettiin hautausmaan siivoustalkoot. Talkoiden ohessa juotiin pullakahvit ja syötiin pitkiä nakkeja, jotta jaksettiin neljän tunnin aherrus.

 

Kirjoittaja on Kemin vapaa-ajattelijat ry:n puheenjohtaja.