Tiina Vilponen
Selkeyden ja reiluuden vuoksi on tärkeää puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Sana ympärileikkaus on kiertoilmaisu, jolla pitkälti sivuutetaan itse tapahtuma, siihen johtaneet syyt ja sen seuraukset. Tämä pätee niin tyttöjen kuin poikienkin kohdalla. Poikien ympärileikkauksista tulisi puhua silpomisena, mikäli toimenpiteelle ei ole perusteltua lääketieteellistä syytä – aivan kuten tyttöjen kohdalla jo tehdäänkin.
Aiheen suhteen törmätään aina samaan asiaan: Natsikortti. Lastensuojelu ei ole antisemitismiä. Poikien koskemattomuuden turvaamisessa ei ole kyse uskontovihasta, vaan ihmisoikeuksien turvaamisesta. En hyväksy minkään syyn varjolla lasten sukupuolielinten silpomista, en siis myöskään uskonnon. Tiedän mistä puhun. Olen teologi, seksuaaliterapeutti ja olen muutaman vuoden sisään ehtinyt tavata satoja miehiä, jotka eivät ole tyytyväisiä siihen, mitä heille on tehty.
En lakkaa ihmettelemästä sitä, miten joidenkin on mahdotonta mieltää lasten pahoinpitely vääräksi. Ajatus uskonnonvapauden ja vahingollisten perinteiden rajoittamisesta tuntuu häiritsevän näitä ihmisiä huomattavasti enemmän kuin se tosiasia, että poikalasten kehoa pysyvästi loukataan ja perusoikeuksia rikotaan. Lasten kehollisessa koskemattomuudessa ei ole kysymys mielipiteestä. Vanhempien uskonnonvapaus ei oikeuta väkivaltaan. Jo vuosia sitten laittomaksi todettu lasten kurittaminen mielletään nykyään jo varsin laajalti vahingolliseksi toiminnaksi. Koska luunapit ja tukistaminen ovat väkivaltaa, millä logiikalla terveen kudoksen poistaminen ilman lääketieteellistä syytä ja ilman asianomaisen lupaa voi mitenkään olla oikein?
Silpomisen todellisuuteen on havahduttu myös monessa uskonnollisessa yhteisössä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa ja Israelissa on juutalaisia yhteisöjä, jotka eivät enää suorita rituaalisilpomisia ihmisoikeussyiden vuoksi. Kiinnostavaa olisikin saada saman uskonnon sisällä eri tavoin ajattelevat tahot keskustelemaan asiasta.
Ympärileikkaus on aina riski. Mahdollisten komplikaatioiden lisäksi esinahan menetyksestä voi seurata myös lääketieteellisen poiston jälkeen samoja asioita kuin rituaalisesti silvotuille. Kaikille miehille esinahan menetys ei aiheuta aikuisiällä kehoa tai mieltä vaivaavia ongelmia. Jokainen heistä on kuitenkin menettänyt yhden kehonsa tuntoherkimmistä osista ja monet heistä ovat joutuneet uhraamaan esinahkansa uskonnollisen rituaalin vuoksi.
Kehoon kohdistuvan huomion lisäksi vähintään yhtä tärkeää on tarkastella silvottujen miesten mieltä. Lapsena esinahkansa menettäneet miehet raportoivat aikuisiällä tapahtuneeseen liittyvää surua, pettymystä ja katkeruutta. Miehet surevat sekä sitä, mitä ovat menettäneet, kuin myös sitä, etteivät saaneet päättää, mitä heidän keholleen tehdään. Itsetunto-ongelmat, läheisyyden välttely, stressioireyhtymä ja kielteinen kehonkuva ovat osa niistä kielteisistä seurauksista, joita miehillä on todettu. Useat miehet kertovat vihasta, joka kohdistuu heidän lapsuuden yhteisöönsä, uskontoon, Jumalaan ja toisinaan myös vanhempiin. Yleisesti suurin osa vihasta kohdistuu kuitenkin teon tekijään eli silpojaan. Toisinaan miehet palaavat silpojan luokse ja kertovat tarinansa. Miesten saama vastaanotto vaihtelee suuresti ja valitettavan usein miehet joutuvat kokemaan nöyryytystä, vähättelyä ja torjuntaa kohtaamisen aikana.
Rituaalisilpomisten syihin ja selityksiin kovin helposti piiloudutaan – niin uskonnollisissa yhteisöissä kuin esimerkiksi virallisilla, päättävillä tahoillakin. Kun pitäisi puhua lapsen oikeuksien alennustilasta, puhutaankin uskonnon syvistä juurista. Vastuuta monesti myös pakoillaan ja vedotaan kulttuuri- ja uskontosensitiivisyyteen. Natsikortin lisäksi rasistikortti on tässä yhteydessä herkässä. Jo pelkästään sukupuolten tasa-arvon ja kaikkien yksilöiden yhdenvertaisuuden perusteella asian pitäisi olla selvä: poikien silpominen on yhtä väärin kuin tyttöjenkin. Rituaalisilpominen täyttää törkeän pahoinpitelyn kriteerit.