Erittäin paljon lyhennetty APULAISOIKEUSKANSLERIN PÄÄTÖS 24.03.2014 Dnro OKV/230/1/2013

 

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen

Lyhentänyt Jouni Vilkka

 

 

KANTELU

 

Kantelija katsoo epäasianmukaiseksi sen, että koulu järjestää yhden uskonnon harjoittamista kouluaikana, usein seurakunnan työntekijän ohjaamana ja joskus jopa koulun tiloissa. Erityisesti uskonnolliset keskusradioaamunavaukset korostavat kantelun mukaan vähemmistöön kuulumista, kun enemmistö istuu luokkahuoneissa ja vähemmistö odottaa koulun käytävällä. Koulut tekevät säännöllistä yhteistyötä seurakuntien kanssa. Yksi vakaumus on täten etuoikeutetussa asemassa kouluissa ja pääsee vaikuttamaan lasten kasvatukseen myös uskonnon oppituntien ulkopuolella. Kantelijan mukaan ongelmia ilmenee muun muassa koululaisjumalanpalvelusten järjestämisessä, uskonnollisissa aamunavauksissa sekä muissa koulussa järjestettävissä uskonnollisissa tilaisuuksissa kuten esimerkiksi uskonnollisten järjestöjen järjestämissä näytelmäesityksissä. Kantelija pyytää oikeuskansleria ottamaan kantaa uskonnon harjoittamiseen kouluissa.

 

RATKAISU

 

Juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria, eikä niitä esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta voida uskonnollisen suvaitsevaisuuden nimissä pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina. Uskonnon ja omantunnon vapaus on paitsi perustuslain takaama perusoikeus myös useiden Suomea velvoittavien kansainvälisten sopimusten takaama ihmisoikeus. Myös Euroopan unionin perusoikeuskirja sisältää vastaavan määräyksen.

 

Ongelmia vanhempien vakaumusten kunnioittamisessa on tullut esiin esimerkiksi koulujen

opetusohjelmien mukaisessa uskonnon opetuksessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisussa todettiin, että valtion täytyy huolehtia opetusohjelmaan otetun aineen opettamisesta objektiivisella, kriittisellä ja pluralistisella tavalla. Valtio ei saa pyrkiä käännyttämiseen. Negatiiviseen uskonnonvapauteen kuuluu yksilön oikeus olla tuomatta esiin omaa vakaumustaan. Tähän vapauteen puututtiin, jos valtio sai aikaan tilanteen, jossa henkilö joutui suoraan tai välillisesti paljastamaan sen, että hän ei ollut uskossa.

 

Valtion on muun muassa edistettävä julkisen järjestyksen, uskonnollisen harmonian ja suvaitsevuuden säilyttämistä erityisesti vastakkaisia näkemyksiä edustavien ryhmien välillä. EIT korosti sitä, että viittaukset traditioihin eivät itsessään vapauta valtiota sen velvollisuudesta kunnioittaa ihmisoikeussopimuksessa ja sen lisäpöytäkirjoissa turvattuja oikeuksia.

 

Ylimpien laillisuusvalvojien kannanottoja

 

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös 6.6.2005 koski koulun juhlia. Kantelija arvosteli Opetushallituksen tiedotteen koulun juhlia koskevaa kohtaa. Apulaisoikeusasiamies katsoi kuitenkin, että tiedotteen kyseisestä kohdasta ei voi tehdä sellaista johtopäätöstä, jonka mukaan oppilaat voitaisiin pakottaa koulun juhlissa osallistumaan uskonnon harjoittamiseen.

 

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen 11.11.2011 antamassa vastauksessa apulaisoikeusasiamies piti selvänä, että koulussa opettajan johdolla päivittäin lausuttavaa ruokarukousta voidaan pitää uskonnon harjoittamisena, jolloin opetuksen järjestäjällä on velvollisuus huolehtia siitä, ettei ketään velvoiteta omantuntonsa vastaisesti osallistumaan ruokarukoukseen.

 

Olen 17.1.2012 antamassani päätöksessä todennut, että julkisella vallalla on velvollisuus huolehtia siitä, että evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisasema ei heijastu esimerkiksi virallisiin juhlatilaisuuksiin tavalla, joka saattaisi johtaa uskonnon ja omantunnon vapauden loukkaamiseen. Katsoin tämän turvaamisvelvoitteen menevän perinnesyiden edelle.

 

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies totesi 5.8.2013 muun muassa, että vallitsevassa kulttuuriympäristössämme suvivirren sisältö ei aiheuta sitä, että koulun päättäjäistilaisuudesta muodostuisi luonteeltaan uskonnollinen tilaisuus. Apulaisoikeusasiamies piti merkityksellisenä sitä, että – toisin kuin esimerkiksi nimenomaisen ruokarukouksen pitäminen koulussa – suvivirren laulamisen asiayhteytenä ei ole itsessään uskonnollinen tilaisuus. Toiminnan järjestäjä on vastuussa toiminnan kohteen uskonnonvapauden turvaamisen toteutumisesta.

 

Arviointi

 

Peruskoulun ja lukion uskonnonopetus on kirkkoon kuuluville velvollisuus. Muutkin voivat

vanhempien ilmoituksesta osallistua uskonnonopetukseen. Sen sijaan uskonnonharjoittamiseksi katsottava toiminta on koulussa vapaaehtoista kaikille riippumatta siitä, kuuluuko henkilö kirkkoon vai ei.

 

Opetushallitus on 28.2.2006 antanut opetuksen järjestäjille tiedotteen, jossa on todettu, että koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia. Tällaiset tilaisuudet katsotaan tiedotteen mukaan uskonnon harjoittamiseksi. Opetushallituksen selvityksessä todetaan, että opettajan tulee aina kunnioittaa vanhempien ilmoitusta siitä, että heidän lapsensa ei osallistu uskonnolliseen tilaisuuteen. Opetushallitus katsoo, etteivät järjestelyihin liittyvät vaikeudet saa johtaa siihen, että kouluissa luovuttaisiin uskonnon harjoitusta sisältävistä juhlatraditioista, joita myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on pitänyt suomalaiseen kulttuuriin kuuluvina. Selvityksen mukaan osallistujien poistuminen juhlatilasta osaksi aikaa tulee toteuttaa olosuhteet huomioon ottaen hienotunteisesti ja huomiota mahdollisimman vähän herättävästi.

 

Kantelijan vastineen mukaan luterilaisuuden harjoittamiseen ei kuulu, että se tehdään koulun järjestämänä. Jokainen voi rukoilla tai pitää hartaushetkiä yhdessä muiden halukkaiden kanssa oppituntien ulkopuolella, ja seurakunnat voivat järjestää koululaisjumalanpalveluksia koulupäivän jälkeen. Olennaista on, ettei kaikkia oppilaita painosteta uskonnonharjoitukseen järjestämällä sitä opettajajohtoisesti tai osana koulun ohjelmaa.

 

Vaikka yksilön etujen on jossain tapauksissa väistyttävä yhteisön etujen tieltä, demokratia ei tarkoita sitä, että enemmistön näkemys aina voittaa. EIT:n mukaan uskonnonvapaus on erottamaton osa moniarvoista, demokraattista yhteiskuntaa. Uskonnollisen vakaumuksen tunnustamisen vapauteen kuului myös se, että yksilön ei tarvinnut tunnustaa uskonnollista vakaumustaan ja toimia sillä tavoin, että hänen menettelystään voitaisiin tehdä johtopäätöksiä hänen vakaumuksestaan. Todettiin vielä, että valtio ei saa luoda sellaista tilannetta, jossa yksilöt ovat velvoitettuja tuomaan esille, etteivät he ole uskossa. Tämä on sitäkin tärkeämpää julkisen tehtävän kuten koulutuksen yhteydessä.

 

Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy kielto syrjiä ketään vakaumuksen vuoksi, eli yksilön tai ryhmän asettaminen muista poikkeavaan asemaan ilman hyväksyttävää syytä. Myös yksilön oikeus toimia käytännössä uskontonsa tai omantuntonsa mukaisesti voidaan lukea uskonnon ja omantunnon vapauden osa-alueeksi. Sikäli kun on kyse yksilön oikeudesta pysyä erossa itselleen vieraan tunnustuksen mukaisesta toiminnasta, kyseessä on samalla negatiivinen uskonnonvapaus.

 

Uskonnon opetuksen lakisääteisesti tunnustuksellisesta luonteesta luovuttiin Suomessa vuonna 2002. Pidän uskonnonvapauden ja uskonnollisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta ongelmallisena sitä, että kouluissa kuitenkin järjestetään muita tapahtumia, joissa on uskonnollista sisältöä ja joita voidaan sisällöltään pitää jopa tunnustuksellisina. Myös juhlatraditioihin voi sisältyä tunnustuksellisia elementtejä, vaikka itse tilaisuus ei muutoin olisikaan uskonnollinen tai tunnustuksellinen. Pidän uskonnonvapauden kannalta ongelmallisena sitä, jos tilaisuuksiin joutuvat käytännössä kaikki osallistumaan vakaumuksestaan riippumatta.

 

Vaikka evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat valtiokirkon asemassa, Suomen valtio ei ole tunnustuksellinen. Julkisen vallan käyttäjiin kohdistuu valtiokirkkojärjestelmästä huolimatta velvollisuus huolehtia siitä, ettei tämä erityisasema heijastu virallisiin tilaisuuksiin tavalla, joka johtaisi uskonnon ja omantunnon vapauden loukkaamiseen. Valtiopäivien, koulujen tai puolustusvoimien juhlatilaisuudet tulee järjestää siten, ettei kukaan vastoin tahtoaan joudu osallistumaan vieraan uskonnon harjoittamiseen. Monissa maissa enemmistöuskontokunnan mahdollisuutta pitää julkisissa kouluissa uskonnollisia päivänavauksia pidettäisiin uskonnonvapauden vastaisena. Valtion neutraliteettia ja lähtökohtaista pidättyväisyyttä kaikissa suoria uskonnollisia ja vakaumuksellisia ulottuvuuksia omaavissa kysymyksissä on pidettävä uskonnollisen ja vakaumuksellisen yhdenvertaisuuden keskeisimmin turvaavana periaatteena.

 

Vaikka osallistuminen olisikin vapaaehtoista, voivat olosuhteet kokonaisuudessaan tehdä valinnasta näennäisen. Opetushallituksen tiedotteessa on ohjeistusta muun muassa koulun perinteisten juhlien ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä. Oikeuskanslerinvirastoon saapuneista koulun uskonnollisia tilaisuuksia koskevista kanteluista ilmenee, että järjestelyt vaihtelevat suuresti eri kouluissa. Uskonnon ja omantunnon vapauden sekä uskonnottomien ihmisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteisiin liittyvien eri elementtien yhteensovittaminen kouluissa on osoittautunut vaikeaksi.

 

Koska opettajat ovat oppilaisiin nähden auktoriteettiasemassa, tilanteissa saattaa korostua painostuksellinen elementti, joka voi ilmetä lapsen pelkona ryhmästä poissulkeutumisesta. On myös syytä kysyä, miksi koulun työskentelyn yhteiset juhla- tai päätöstilaisuudet halutaan edelleenkin nivoa uskonnon harjoittamiseen ja sen myötä rikkoa niiden yhteisöllisyys.

 

Kouluissa tehtäviä julkisen vallan neutraalisuuden ja uskonnonvapauden yhteensovittamiseen tähtääviä järjestelyitä perustellumpaa olisi se, että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi opettajien tai muun koulun henkilökunnan taikka seurakunnan työntekijän johtamia tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä. Näkemykseni mukaan kouluissa nykyisessä muodossaan järjestettävät uskonnolliset tilaisuudet ovat ongelmallisia julkisen vallan neutraalisuuden sekä yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuuden näkökulmasta.