PeV mitätöi perustelematta EIT:n linjauksia
Keskustelu uskonnon asemasta kouluissa nousi tapetille tänä vuonna tavallista aikaisemmin. Virikkeenä oli apulaisoikeuskanslerin maaliskuinen päätös, sen johdosta masinoitu median suvivirsikohu sekä eduskunnan perustuslakivaliokunnan "näytösoikeudenkäynti", jonka tuloksena koululaisjumalanpalvelukset "siunattiin" perustelematta suvivirren siivellä huhtikuussa. Esa Ylikoski avaa laajasti aiheen taustoja ja ihmisoikeusaspektia.
Esa Ylikoski
Julkaisemme tässä numerossa laajoja otteita apulaisoikeuskanslerin 24.3.2014 tekemästä merkittävästä päätöksestä Uskonnon harjoittaminen kouluissa. Julkaisuun on hyviä syitä, vaikka eduskunnan perustuslakivaliokunta 25.4. ottikin masinoidun suvivirsikeskustelun suojista toisenlaisen kannan koululaisjumalanpalvelusten ja osin myös aamuhartauksien järjestämiseen koulupäivän ohjelmaan.
Mediakeskustelussa tunnustuksellista uskonnonharjoitusta, yksityisyyden suojaa ja julkisen vallan neutraalisuutta koskevat ihmisoikeudelliset perustelut sivuutettiin. Suvivirttä puolustettiin, mutta itse asiassa jumalanpalveluksia kouluissa ei niinkään. Yksittäinen virsi ja kokonainen tunnustuksellinen jumalanpalvelus ovatkin laadullisesti ja määrällisesti kaksi eri asiaa.
Perustuslakivaliokunta perusteli suvivirren asemaa traditiona, joka ei tee koulun juhlasta uskonnon harjoittamiseksi katsottavaa tilaisuutta. Sen sijaan valiokunta ei mitenkään perustellut, miksi se ”ei liioin pidä uskonnon ja omantunnon vapauden kannalta ongelmallisina ” juhlapyhien viettoon liittyviä jumalanpalveluksia tai muita vastaavia uskonnon harjoittamiseksi katsottavia tilaisuuksia. ”Liioin” ei perustele mitään, ja väite ”ongelmattomuudesta” mitätöi tosiasiat ja monet kantelut, pesee mustan valkoiseksi.
Perustuslakivaliokunnan perustelematta tekemä populistiskirkkopoliittinen ratkaisu ei mitätöi oikeudenvalvojien linjauksia. Apulaisoikeuskanslerin päätös tuo suomalaiseen tietoisuuteen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) viime vuosina tekemät uudet ratkaisut, jotka ovat olleet ilmeisen tuntemattomia opetushallinnossa ja eduskunnassakin. EIT:n päätösten sovellettavuutta Suomessa ei voida sivuuttaa sillä, että ne on tehty muiden maiden tapausten pohjalta. Sehän mitätöisi koko tuomioistuimen merkityksen.
Apulaisoikeuskanslerin esille nostamat EIT:n linjaukset ja suomalaisista kanteluista tekemät ratkaisut osoittavat myös, että Vapaa-ajattelijain liiton viime vuosina kannanotoissaan ja lausunnoissaan esittämät ehdotukset ja linjaukset ovat olleen vahvasti ihmis- ja perusoikeusperusteisia ja kestäviä.
Pääongelmana uskonnonharjoituksen organisointi
”Jokakeväisten suvivirsikohujen” synnyttäjinä ovat viime vuosina olleet milloin Päivi Räsäsen tai Jyrki Kataisen lausunto tai piispa Jolkkosen päätös evätä lapsiltaan pääsy kevätjuhlaan, eivät vapaa-ajattelijat. Viime vuonna vuorossa oli Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Sari Sarkomaan lausunto ja siitä tehty kantelu. Sarkomaa julkaisi Facebookissa lausunnon: ”Suvivirren laulaminen kevätjuhlassa ei ole uskonnon harjoittamista. Suvivirsi on osa suomalaista kevätjuhlaperinnettä.”
Politikoinnin takana on kirkon kyselytutkimus, jonka mukaan 80% haluaa suvivirren, mutta vain 27% uskoo ”kristinuskon opettamaan Jumalaan”.
Apulaisoikeuskanslerin päätöksen pääsisältö koski tunnustuksellisen uskonnonharjoituksen järjestämistä kouluissa. Myös Vapaa-ajattelijain liiton kannanotot ovat kohdistuneet selvästi ja painotetusti juuri uskonnonharjoituksen järjestämiseen päiväkodeissa, esiopetuksessa ja koulussa (koululaisjumalanpalvelukset ja aamuhartaudet). Kritiikin kohteena on julkisen palvelun viranomaisen, rehtorin koulun viralliseen ohjelmaan järjestämä uskonnollinen tilaisuus, ei ihmisten omaehtoinen uskonnonharjoitus.
Kun opetussuunnitelman mukaan opetus on uskonnollisesti tunnustuksetonta, on johdonmukaista, että myös laitoksen koko toiminta olisi sellaista. Koulun, päivähoidon ja kunnan lakisääteisiin tehtäviin ei kuulu yhden(kään) uskonnon harjoittamisen organisointi. Ihmisten yhdenvertainen kohtelu edellyttää julkiselta vallalta neutraalisuutta. Yhden uskonnon suosiminen asettaa muut eriarvoiseen asemaan uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Perustuslakivaliokunnan ”siunaus” syrjinnälle rikkoo yhdenvertaisuutta sekä uskonnon ja omantunnon vapautta.
Nyt käytävässä keskustelussa on tärkeää tuoda esiin, ettei suomalaiseen kulttuuriin enää kuulu edes kirkkoon kuuluvien enemmistön tunnustuksellinen kristillisyys tai osallistuminen uskonnonharjoitukseen kirkossa. Kirkon tutkimuskeskuksen kyselytutkimuksen (Gallup Ecclesiastica 2011) vastausten perusteella kirkolla ei ole mandaattia ”edustaa” edes kaikkia jäseniään katsomuksellisissa kysymyksissä. Alle 30 % kansasta sanoi käyvänsä jumalanpalveluksessa kerran vuodessa, ja vähintään kerran kuussa käyviä oli 6 % (Haastettu kirkko, s. 37).
Niinpä päiväkotien ja koulujen järjestämälle uskonnonharjoitukselle ei ole enää kulttuuriseen perinteeseenkään liittyviä perusteita. Työpaikoilla ei ole aamuhartauksia tai jumalanpalveluksia työajalla. Kyse on kristityn vähemmistön uskomusten nostamisesta verovaroilla erityisasemaan. Se syrjii väestön enemmistöä vastoin ihmisten yhdenvertaisuutta. Tämä ei jää tähän.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaukset
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) viime vuosien uudet linjaratkaisut nousivat esille ja tietoisuuteen vuonna 2012. Apulaisoikeuskansleri ratkaisi Seinäjoen vapaa-ajattelijain kantelun; sen tuloksena käräjäjumalanpalvelusten järjestämisestä on luovuttu. Viitattujen EIT:n ratkaisujen (esim. Alexandridis -tapaus 21.2.2008 ja Grzelak -tapaus 15.6.2010) lisäksi nyt kouluja koskevassa päätöksessä oli mukana uusia ratkaisuja (Sinan Isik v. Turkki -tuomio 2010, erit. kohdat 41–53, Lautsi and others -tapaus 18.3.2011, Bayatyan v. Armenia 7.7.2011).
Vuoden 2012 ratkaisun myötä vapaa-ajattelijain kannanottojen lähtökohtana vahvistui selkeästi ihmis- ja perusoikeuspohjaisuus. Aloimme esittää koulujen ja päiväkotien päiväohjelmaan järjestettyjen tunnustuksellisten uskonnollisten tilaisuuksien lopettamista. Toimme esille, että sillä on selvä ja vahva ihmisoikeusjuridinen perusta. Samalla tavoitteemme on ollut varsin kaukana edellä koulujen ja päiväkotien todellisuudesta – uskonnottomia, eriuskoisia ja ei-uskonnollisia lapsia, nuoria ja perheitä syrjivästä tilanteesta.
Vallitsevan tilanteen ongelmista johtuen olemme pohtineet myös, miten edistää koulujen tunnustuksellisille uskonnollisille tilaisuuksille vaihtoehtoisen ”muun ohjelman” parantamista. Toivoisimme vaihtoehtoisen ohjelma kehittyvän kouluissa hyvin järjestetyiksi ja vetovoimaisiksi tilaisuuksiksi, johon yhä useammat oppilaat alkaisivat osallistua. Palkitsimme vuonna 2011 yliopiston promootiotoimikunnan, joka järjesti jumalanpalvelukselle vaihtoehtoisen tunnustuksettoman tilaisuuden, ja Helsingin vapaa-ajattelijain aloitteesta Helsingin yliopisto lisäsi vuonna 2012 avajaisjuhlien ohjelmaan avajaisjumalanpalvelukselle rinnakkaisen tunnustuksettoman tilaisuuden. Aloitteessamme tosin tuotiin esiin ratkaisuna myös avajaisjumalanpalveluksesta luopumisen mahdollisuus.
Perustuslakivaliokunnan kyseenalaisen ratkaisun jälkeen tämä asia luonnollisesti nousee nyt väistämättä konkreettiseen keskusteluun. Jos koulujen järjestämän uskonnonharjoituksen sallitaan kaikista ongelmista huolimatta jatkua, nousee kysymys vaihtoehtoisen tunnustuksettoman ohjelman järjestämisestä paremmin väistämättä esiin myös kunnissa ja kouluissa.
Vaihtoehtoisen toiminnan aito kehittäminen ei voi onnistua ”mahdollisuuksien mukaan” -asenteella ja Opetushallituksen huonojen ohjeiden pikkuparannuksilla. Silloin on syytä nostaa esille myös Opetushallituksen nykyisissä ohjeissa unohdettu, Perusopetuslain yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetty seuraava ohje: "Oppilaiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta toiminnan tulee olla, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään." (HE 170/2002 vp)
Entä yksityisyyden suoja Suomessa?
Vaihtoehtoisen, mielekkään toiminnan järjestäminen on tarpeellista, jos koulu järjestää tunnustuksellisia uskonnonharjoitustilaisuuksia. Sitä ei voi silti pitää riittävänä ehtona sille, että oppilaalla tai hänen huoltajallaan toteutuisi todellinen ja aito vapaus valita, osallistuuko oppilas uskonnonharjoitustilaisuuteen vai sille vaihtoehtoiseen ohjelmaan. Kysymys ole vain tasapuolisesta tiedottamisesta, jossa molemmat vaihtoehdot tuodaan kaikille hyvin esiin. Julkisen vallan neutraalisuusvaatimuksen ja yksityisyyden suojan kannalta viranomaisen organisoiman uskonnonharjoituksen ongelmallisuus ylipäätään ei hyvinkään järjestetyllä vaihtoehtoisella toiminnalla häviä.
Kysymys on uskonnon ja omantunnon vapauden negatiiviseen ulottuvuuteen liittyvästä yksityisyyden suojasta. Siihen on EIT:n tulkintakäytännössä katsottu kuuluvan yksilön oikeus olla tuomatta esiin omaa vakaumustaan. Euroopan ihmisoikeussopimuksen EIS:n 9 artiklan vapaus tunnustaa tai olla tunnustamatta uskoa antaa yksilölle oikeuden siihen, ettei hänen tarvitse paljastaa uskoaan tai uskonnollisia vakaumuksiaan, eikä käyttäytyä sellaisella tavalla, että siitä voidaan päätellä onko hänellä sellaisia vakaumuksia. Tämän on katsottu koskevan myös henkilöä, joka ei ole uskossa. Tähän vapauteen puututtaisiin, jos valtio saisi aikaan tilanteen, jossa henkilö joutuu suoraan tai välillisesti paljastamaan sen, ettei hän ole uskossa.
Tämä monet suomalaiset yllättänyt ihmisoikeustuomioistuimen linjaus on loppujen lopuksi aivan luonnollinen ja oikeudenmukainen myös Suomen tilannetta ajatellen. Onhan ihmisillä myös oikeus olla tuomatta julki puoluepoliittista kantaansa tai sitoutumattomuuttaan. Vaalisalaisuuden turvaamiseen kiinnitetään suuri huomio. Seksuaalista suuntautumistakaan ei ole pakko tuoda esiin esimerkiksi työpaikkahaastatteluissa, vaikka toki siitäkin asiasta myös saa kertoa. Vapaus tuoda ajatuksensa ja identiteettinsä avoimesti esiin on erittäin tärkeä, mutta yhtä tärkeää on myös vapaus saada pitää kantansa yksityisasianaan.
Oikeus yksityisyyden suojaan korostuu myös, kun uskonnon ja omantunnon vapauden tilannetta tarkastellaan koko Euroopassa ja globaalisti. Uskonnottomien ajatusten esittäminen on monissa maissa kriminalisoitu, eräissä jopa kuolemantuomion uhalla. Se voi koskea myös internetissä jo tapahtunutta ajatusten esittämistä. Suomessakaan ei kaikilla paikkakunnilla ole vailla sosiaalisia riskejä tuoda esiin perheen uskonnottomuutta. On riittämiin ikäviä esimerkkejä myös opettajien ja rehtorien epäkunnioittavista ja syrjivistä menettelytavoista.
Vapaa-ajattelijain liitto edelläkävijänä
Tällä hetkellä on ajankohtaisesti esillä monta lainsäädäntö- ja muuta säädöshanketta, joissa kysymys uskonnonharjoituksen järjestämisestä on noussut tai nousemassa esiin. Liitto on antanut lausuntoja julkaistuista esityksistä sekä ennakoivia kannanottoja ja ehdotuksia muun muassa säädösvalmistelijoille.
Näitä ajankohtaisia asioita ovat uusi varhaiskasvatuslaki, esiopetuksen opetussuunnitelma, peruskoulun opetussuunnitelma, ammatillisten oppilaitosten opetussuunnitelma, lukion tuntijako ja opetussuunnitelma, kuntalaki ja yhdenvertaisuuslaki. Olemme esittäneet niihin ihmis- ja perusoikeusperusteisen kantamme ja käyttäneet perusteena EIT:n linjauksia.
Tämän lisäksi kevään ja kesän 2014 ”kuuma peruna” on uskonnon aseman uudistaminen Puolustusvoimissa eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen 30.12.2013 tekemän ratkaisun pohjalta. Siitä erikseen toisessa jutussa.