Esa Ylikoski

 

Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu uskonnonharjoituksesta ja kirkollisesta työstä Puolustusvoimissa saatiin vihdoin vuoden lopulla: ”Myös sotilaalla on oikeus vapautua uskonnon harjoittamisesta riippumatta siitä, kuuluuko hän kirkkoon vai ei.” Vapaa-ajattelijain kannanoton mielestä ratkaisu on tärkeä askel oikeaan suuntaan, mutta jää puolitiehen. Eikä päätöksen toteuttaminen voi onnistua sotilaspappien toimesta.

 

Sotilaspapiston sitkeä puolustustaistelu on leimannut useita vuosia jatkunutta, Jouni Luukkaisen vireille panemaa kanteluprosessia. Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja ilmaisi siitä ärtymyksensä päätöksessään selvästi: ”Huolimatta aiemmasta kannanotostani käytäntö vaikuttaa edelleenkin olevan se, että tämä valinnanvapaus on vain kirkkoon kuulumattomilla. Myös Yleisen palvelusohjesäännön jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia sekä kenttähartautta koskevat kohdat ovat edelleen yhtä tulkinnanvaraisia kuin aiemman päätöksen tekohetkellä.”

 

Apulaisoikeusasiamies: Vaihtoehdot vapaasti valittavissa

 

Päätöksen (30.12.2013) uskonnonharjoitusta koskeva ydinkohta on tämä: ”Käsitykseni mukaan kysymys uskonnon harjoittamiseen osallistumisesta tulisi puolustusvoimissa systemaattisesti järjestää samalla tavoin kuin sotilasvalaan ja sotilasvakuutukseen osallistuminen on jo nyt ratkaistu laissa. Eri vaihtoehtojen tulisi olla vapaasti valittavissa niin, että kirkkoon kuuluva voi osallistua tai olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen ja vastaavasti kirkkoon kuulumaton voi valita jommankumman vaihtoehdon.”

 

Vapaa-ajattelijain liiton peruskannan mukaan uskonnonharjoitus Puolustusvoimissa tulisi siirtää varsinaisesta palvelusohjelmasta sotilaiden vapaa-aikaan. Liitto vetoaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun, jonka mukaan valtiovallan ei tule aiheuttaa tilannetta, jossa yksilö joutuu vasten tahtoaan paljastamaan uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksensa. Valtion asia ei ole järjestää uskonnollisten yhteisöjen menoja. Ei myöskään tarvita erillistä sotilasvakuutusta ja uskonnollista sotilasvalaa, sillä yksi vakuutus tai vala ”kunnian ja omantunnon kautta” riittää.

 

Niin kauan kuin uskonnonharjoitus kuitenkin kuuluu päiväohjelmaan Puolustusvoimissa, tulee sen vaihtoehtona oleva uskonnollisesti tunnustukseton eettinen elämänkatsomustiedon ohjelma toteuttaa mahdollisimman hyvin. Kenttäpiispa Pekka Särkiö kirjoittaa 2.2.2014 vastauksessaan Vapaa-ajattelijain liiton Puolustusvoimille lähettämään kannanottoon, että hartauksiin ja jumalanpalveluksiin osallistuminen olisi jatkossa valinnaista: ”Niiden vaihtoehtona olisi ohjattua eettistä toimintaa, jonka järjestämisvastuu on sotilaspapilla.”

 

Fakiireja kaalimaalle?

 

Näin sotilaspapisto ilmoittautuu ja aikoo tarrautua hartauksille ja jumalanpalveluksille vaihtoehtoisen ohjelman järjestäjäksi, vaikka vaihtoehtoinen toiminta on palveluohjelmassa luonnollisesti samaan aikaan kuin uskonnonharjoitus. Siis kahdessa paikassa samaan aikaan.. Aikamoisia fakiireja nämä hengenmiehet, jotka samalla olisivat ”pukit kaalimaan vartijoina”, mille nauraa naurismaan aidatkin. Sotilaspapeilla tuskin on aikaa ja aitoa halua kehittää omalle perustoiminnalleen uskonnotonta vaihtoehtoa. Puolustusvoimien johdon ei tule mitenkään hyväksyä tällaista kenttäpiispan aietta.

 

Uskonnottoman eettisen ja elämänkatsomustiedon ohjelman kehittämisen ja toteuttamisen järjestämisvastuu tulee antaa uskonnollisesti sitoutumattoman sotilasetiikan ja henkisen tuen ammatilliselle henkilöstölle. Jos ja kun sitä ei nyt ole palveluksessa, sellaista tulee hankkia yhteistyössä Maanpuolustuskorkeakoulun täydennyskoulutustyön kanssa. Samalla linjauksella Puolustusvoimien kirkollinen työ tulee muuttaa katsomukselliseksi työksi ja sen virat avataan myös muille kuin teologisen koulutuksen ja pappisvihkimyksen omaaville asiantuntijoille.

 

Oppituntien järjestämisen vaihtoehdot

 

Edellä sanottu koskee mitä suurimmassa määrin suoraan myös seuraavaa apulaisoikeusasiamiehen päätöksen kohtaa:

”Mitä tulee kirkolliseen opetukseen ja elämänkatsomustiedon opettamiseen, olennaista on, että molemmat opetusvaihtoehdot ovat aidosti tarjolla kaikissa varuskunnissa. Vastaavalla tavalla kuin aikuisopetuksessa yleensä, opetukseen osallistumisen tulisi olla valinnaista kohdassa 3.3. esitetyllä tavalla. Tällöin kirkkoon kuuluva tai siihen kuulumaton voi valita kumman tahansa vaihtoehdon.” Päätöksessä vaaditaan myös laatimaan oppitunneista ”riittävän tarkat oppituntikuvaukset ja pedagogiset käsikirjoitukset”.

 

Tämän olisi pitänyt riittää. Apulaisoikeusasiamies nostaa kuitenkin esille toisen vaihtoehdon:

”Lisäksi tulisi harkita sitä Maanpuolustuskorkeakoulun lausunnossa esitettyä vaihtoehtoa, että erillisistä kirkollisen alan ja elämänkatsomustiedon oppitunneista luovutaan. Tällöin varusmiehille suunnattujen etiikkaa, ihmissuhdetaitoja sekä psyykkistä hyvinvointia käsittelevien oppituntien sisällön ja toteutuksen tulisi olla sellainen, että kaikki varusmiehet uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta voivat opetukseen osallistua.”

 

Tällaisen vaihtoehdon toteuttaminen käytännössä asianmukaisesti, opetuksen uskonnollinen tunnustuksettomuus aidosti turvaten tuntuu tällä hetkellä olevan Puolustusvoimissa ”mission impossible”, mahdoton tehtävä. Siihen tarvittaisiin Puolustusvoimien ja Puolustusministeriön hyvin selviä uusia linjauksia sekä uutta etiikan, ihmissuhdetaitojen sekä henkisen hyvinvoinnin tukemisen ammatillista henkilöstöä.

 

Kenttäpiispa Särkiö kuitenkin kirjoittaa em. viestissään tästä vaihtoehdosta: ”Tällä perusteella harkitsemme kaikille yhteisiä sotilaspapin oppitunteja, jotka liittyvät sotilaskoulutukseen. Opetus ei sisällä tunnustuksellisia eikä julistuksellisia elementtejä.” Samalla hän tuo esiin aikeen ottaa tehtävä papiston hoitoon: Sotilaspappi on koulutuksensa puolesta pätevä opettamaan puolustusvoimien toimintaan liittyviä aiheita, kuten kaatuneiden huolto, toimintakyvyn ylläpitäminen, eettiset kysymykset, kansainväliset sopimukset, ihmissuhdetaidot.”

 

Tällaisten asioiden opettamiseen ja hoitamiseen Puolustusvoimissa ei ole kuitenkaan perustetta asettaa etusijalle, saati jopa yksinoikeutettuun asemaan teologisen tutkinnon suorittaneita ja pappisvihkimyksen ottaneita henkilöitä. Uskonnottomien, kuten ateistien, agnostikkojen, skeptikkojen ja uskontojen suhteen välinpitämättömien sekä toisuskoisten yhdenvertaisuus ja katsomukselliset ihmisoikeudet eivät toteudu, jos apulaisoikeusasiamiehen ja kenttäpiispan mainitsemien asioiden yhteinen opetus annetaan eli delegoidaan sotilaspapiston hoitoon.

 

Yleinen palveluohjesääntö remonttiin

 

Apulaisoikeusasiamies toteaa päätöksensä lopussa: ”Myös muun kirkollisen työn sisältöä ja mahdollisia muutostarpeita on syytä arvioida edellä esittämieni näkökohtien valossa. ”Tämä edellyttää käytännössä sitä, että Yleinen palveluohjesääntö otetaan kokonaistarkasteluun, jossa uskonnottomien oikeudet otetaan huomioon ja ilmaistaan kauttaaltaan. Tämä koskee myös kenttäpiispan mainitsemaa kaatuneiden huoltoa ja sotilaallisia kunnianosoituksia.

 

Vapaa-ajattelijain liitto on ilmaissut valmiutensa yhteistyöhön Puolustusvoimien kanssa Pääesikunnalle ja Puolustusministeriöön lähettämässään kirjeessä. Kenttäpiispa Särkiö kiitti tästä tarjouksestamme ”Kirkollisen työn” puolesta, mutta ei esittänyt mitään jatkotoimia. Liitto uudistaa tarjouksensa Puolustusvoimille ja esittää samalla, että eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksen edellyttämien toimien toteuttamista ei delegoida pelkästään sotilaspapistolle.