Hyvät Vapaa-ajattelijain liitto ry:n edustajat,

Haluan esittää teille kiitokseni kirjeestänne ja onnentoivomuksistanne.

Olette olleet Puolustusministeriöön yhteydessä viime kesänä samasta aiheesta. Kansliapäällikkö Arto Räty kirjoitti silloin kirjeessään teille että apulaisoikeusmies käsittelee puolustusvoimien kirkollista työtä ym. koskevia kanteluita. Lopuksi kansliapäällikkö alleviivaa että kirjeessänne esiin tuotu asiakokonaisuus on edelleen apulaisoikeusasiamiehen käsittelyssä minkä takia ministeriö katsoo tarkoituksenmukaiseksi odottaa apulaisoikeusmiehen linjauksia. Linjaukset eivät ole vielä tulleet.

Henkilökohtaisesti arvostan teidän näkemyksiänne ja kirjettänne ja tulen pitämään ne mielessäni tulevaisuudessa tätä kysymystä keskusteltaessa.

Ystävällisin terveisin,


Puolustusministeri


Carl Haglund

*********

AVOIN KIRJE

12.7.2012

Vapaa-ajattelijain Liitto ry


Neljäs linja 1, 00530 Helsinki


val@vapaa-ajattelijat.fi

Puolustusministeri Carl Haglund


Puolustusministeriö

Asia: Ehdotuksia perusoikeuksien parantamiseen Puolustusvoimissa

Arvoisa puolustusministeri,

Ensinnäkin toivotamme Teille lämpimästi mitä parhainta menestystä puolustusministerin tehtävien hoitamisessa.

Samalla haluamme kiinnittää huomiotanne Teitä mahdollisesti yllättävään seikkaan, johon ei siviilielämän puolelta ole vielä asianmukaisesti tartuttu. Nimittäin perustuslakimme perusoikeuksien uudistuksen vieminen käytäntöön Puolustusvoimissa on jäänyt eräin osin puolitiehen: varusmiesten ja henkilökunnan yhdenvertaisuudessa uskontojen ja vakaumusten suhteen (PL 6 §) sekä uskonnon ja omantunnon vakaumuksen (PL 11 §) toteutumisessa ns. negatiivisen uskonnonvapauden tai positiivisen omantunnonvapauden osalta ilmenee merkittäviä perus- ja ihmisoikeusongelmia. Uskonnottomia ja toisuskoisia syrjiviä sekä evankelisluterilaista kirkkoa kohtuuttomasti suosivia menettelyjä puolustellaan perinnesyillä, esimerkiksi jopa viittaamalla 200 vuotta vanhoihin sotilasperinteisiin.

Mistä on kysymys puolustusvoimien perusoikeusvajeessa?

Ensinnäkin kummallisuutena on uskonnon harjoittamisen pakollisuus evankelisluterilaisen kirkon jäsenille. Vaikka perustuslain mukaan ”kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen” (PL 11 § 2 mom), Yleisen palveluohjesäännön mukaan kirkon jäsenen "palveluvelvollisuutena" on osallistuminen kirkolliseen työhön ja siten myös uskonnon harjoittamiseen.

Puolustusvoimat on katsonut, että uskonnon johdettu harjoittaminen ja käskystä asennossa tapahtuva rukoileminen ei voi olla kenenkään kirkon jäsenen omantunnon vastaista. Tällaista tulkintaa omantunnon vapaudesta ei ole käytössä missään muualla yhteiskunnassa, sillä esimerkiksi koulussa, johon on säädetty kirkon jäsenille pakollinen uskonnon opetus, uskonnon harjoittamiseen osallistuminen ei ole pakollista.

Nykytilaa on väitetty käytännössä ongelmattomaksi; alokkaat eivät ole toistaiseksi nousseet joukolla palveluohjesäännön ”palveluvelvollisuutta” vastaan. Kun kysymys on kuria, velvollisuuksia ja pakkoa korostetusti opettavasta ja käyttävästä organisaatiosta, suhteellinen hiljaisuus ei tarkoita samaa kuin ongelmattomuus yksilöiden uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauden perusoikeuksien toteutumisen suhteen. Konfliktejakin on ollut kanteluihin asti mm. rauhanturvajoukoissa; tällöin asia on ”ratkennut” eli käytännössä lauennut vasta pakollisia hartauksia vastustaneiden sotilaiden kirkosta eroamisen kautta.

Uskonnon harjoittamisen pakollisuus paitsi loukkaa kirkkoon kuuluvien omantunnon vapautta myös samalla luo kirkkoon kuulumattomia kohtaan kirkollista toimintaa epäyhdenvertaisesti suosivan ja uskonnottomuutta väheksyvän ilmapiirin varuskuntien käytöntöihin. Varusmies 2012 -oppaassa markkinoidaan luterilaisten sotilaspappien olevan kaikkia varusmiehiä varten sekä markkinoidaan kirkon jäsenyyteen liittymistä rippikoulun suorittamismahdollisuuden kautta. Kirkon jäsenhankintaa toteutetaan valtion varoilla ja valtion instituution tuella.

Toinenkriittinen kysymys onkin evankelisluterilaiseen kirkkoon kuulumattomien ja erityisesti uskonnottomien epäyhdenvertainen kohtelu ja omantunnon vapauden loukkaaminen monin eri tavoin.

Puolustusvoimat pitää kirkolliseen työhön ja uskonnollisiin tilaisuuksiin (hartaudet, jumalanpalvelukset) osallistumista käytännössä myös kirkkoon kuulumattomille oletusarvoisena vaihtoehtona, joista pois jäämiseksi kirkkoon kuulumattomilta edellytetään vapautusilmoitusmenettelyä. Tällaisesta nöyryyttävästä vapautuksen hakemisesta tulee luopua, kirkollisen työn ja hartauksien vaihtoehtona olevan elämänkatsomustiedon ja etiikan ohjelman tulisi olla uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomille ensisijainen vaihtoehto samaan tapaan kuin se on viime vuosina ollut kouluissa.

Nykyään ”lapsipuoliakin” kohdellaan yleensä hyvin, mutta ei elämänkatsomustietoa Puolustusvoimissa. Elämänkatsomustieto määritellään jotenkin alemman asteiseksi ”korvaavaksi opetukseksi”, joka ei edellyttäisi edes omaa normia aineen sisällöstä. Elämänkatsomustiedon opetuksen ohjeiden ja sisällön kehittämiseen tulisi kiinnittää asianmukaista huomiota, sillä nyt esitellyt materiaalit ovat laadultaan ja määrältään hyvin puutteellisia. Aineistossa puhutaan esimerkiksi kuolevan sotilaan ”sielunhoidosta” ja ”hengellisistä tarpeista (rukous, rippi)”, mutta ei henkisestä tuesta. Elämänkatsomustiedon opetusta ei tule enää ”perinteisesti” määrätä sotilaspappien tehtäväksi, vaan alkaa käyttää uskonnollisesti sitoutumattomia asiantuntijoita.

Kolmanneksi, jumalanpalveluksen, kenttähartauden kiinteä liittäminen sotilasparaatiin tulee purkaa. Tällä hetkellä vallitsee syrjivä tilanne, jossa niiden varusmiesten ja henkilökunnan jäsenten, jotka eivät osallistu uskonnon harjoittamiseen, on vaikeaa tai mahdotonta osallistua paraatiin joutumatta osallistumaan myös kenttähartauteen. Kaksisataa vuotta vanhat perinnesyyt eivät enää saa kumota 2000-luvulla annettuja ihmisten perusoikeuksia uskontojen ja vakaumusten yhdenvertaisuudesta sekä uskonnon ja omantunnon vapaudesta. Paraatikäytäntöjä on pystyttävä uudistamaan siten, että paraati pidetään erikseen ja mahdolliset hartaustilaisuudet erikseen. Yleisessä palveluohjesäännössä tulisi olla asianmukaiset ohjeet myös uskonnottomista sotilaallisista hautauksista.

Varusmiespalveluksen aikaisten katsomuksellisten vaihtoehtojen esittely alokkaille tulee saada tasapuoliseksi. Nyt kaikille pakollinen infotunti on nimetty ensimmäiseksi ”kirkollisen työn” oppitunniksi ja sen pitäjäksi on määrätty sotilaspappi. Käytännössä tällaisen markkinointijärjestelyn tarkoituksena on saada mahdollisimman moni kirkkoon kuulumatonkin osallistumaan papin pitämille kirkollisen työn oppitunneille, uskonnollisen sotilasvalan antamiseen neutraalin sotilasvakuutuksen sijaan sekä erilaisiin hartaustilaisuuksiin kasarmilla ja kentällä. Asia esitetään alokkaiden joukolle niin kuin uskonnottomaan vaihtoehtoon, elämänkatsomustietoon haluavilla olisi tunnollaan jonkinlaisia erityisiä ”omantunnon syihin” liittyviä ongelmia poiketa normaalina esitetystä normikäyttäytymisestä. Ihmisoikeudellinen käsite omatunto muunnetaan tällöin syrjivän painostuksen retoriseksi välineeksi puhumalla omantunnon "syistä". Jumalanpalveluksesta pois jäämiseen ei kuitenkaan tarvita mitään erityisiä "syitä", ei armeijassa eikä siviilissäkään.

Myös uskonnollisesti neutraalin sotilasvakuutuksen ja uskonnollisen sotilasvalan esittely ja valinta tulee saada käytännössä aidosti tasapuoliseksi ja vapaaksi. Samoin niihin liittyvät seremoniat (ns. vala- ja vakuutusjuhlat sekä paraati) alokaskauden lopussa tulee saada yhdenvertaisiksi sekä varusmiesten että heidän omaistensa kannalta.

Perusoikeuksien omituisesta tulkinnasta nykyaikaan

Puolustusvoimat näyttää kuitenkin suhtautuvan yhä haluttomasti uskonnollisten ja uskonnottomien vakaumusten yhdenvertaiseen kohteluun. Pääesikunta antoi 20.4.2012 lausuntonsa eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen viime joulukuussa lähettämään lisäselvityspyyntöön, joka oli jatkoa pitkälliselle kanteluprosessille.

Pääesikunnan henkilöstöosasto painottaa lausunnossaan – omantunnon vapauden tässä kokonaan unohtaen – uskonnonvapauden olevan paitsi yksilön valinnan myös yhteisön perinteen osa. Armeija on kuitenkin perusluonteeltaan enemmän julkisen vallan instituutio kuin ihmisten vapaasti muodostama yhteisö. Perinteistä viittaamme mielestämme myös Puolustusvoimiin sopivaan apulaisoikeuskanslerin kannanottoon käräjähartauksista: "Vaikka perinteiden noudattaminen sinänsä voi olla arvokasta, laillisuusvalvonnassa lähtökohdaksi on otettava se, mikä on perinteen sisältö muun muassa perusoikeuksien näkökulmasta. Tässä tapauksessa perinteessä on ollut kysymys uskonnon harjoittamisesta, jolla on tässä yhteydessä oikeudellinen merkityksensä. Julkisen vallan tulee perustuslain 22 §:n mukaan turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen, joihin kuuluvat muun muassa yhdenvertaisuus ja uskonnonvapaus. Tämä julkiselle vallalle kuuluva turvaamisvelvoite menee perinnesyiden edelle." (Apulaisoikeuskansleri 17.01.2012 Dnro OKV/1361/1/2009)

Puolustusvoimissa tulisi myös kiinnittää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätöksiin. Alexandridis-tapauksen mukaan uskonnollisen vakaumuksen tunnustamisen vapauteen kuului myös negatiivinen aspekti eli se, että yksilön ei tarvinnut tunnustaa uskonnollista vakaumustaan ja toimia sillä tavoin, että hänen menettelystään voitaisiin tehdä johtopäätöksiä hänen vakaumuksestaan (Alexandridis-tapaus 21.2.2008). Grzelak -tapauksessa EIT on muun muassa todennut, että EIS:n 9 artiklan vapaus tunnustaa tai olla tunnustamatta uskoa perusti yksilölle oikeuden siihen, ettei hänen tarvinnut paljastaa uskoaan tai uskonnollisia vakaumuksiaan eikä käyttäytyä sellaisella tavalla, että siitä voitiin päätellä, oliko hänellä sellaisia vakaumuksia. Valtio ei saa luoda sellaista tilannetta, jossa yksilöt ovat velvoitettuja joko välittömästi tai välillisesti tuomaan esille, etteivät he ole uskossa (Grzelak-tapaus 15.6.2010). Tämän perusteella tuntuisi perustellulta siirtyä käytäntöön, jossa uskonnon harjoittaminen siirtyy varsinaisen koulutus- ja palveluohjelman ulkopuolelle, varusmiesten ja henkilökunnan vapaa-ajalla tapahtuvaksi. Vapaaehtoisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin voisi kuitenkin käyttää varuskunnan tiloja.

Henkisen tuen palvelut yhdenvertaiseksi

Nykyinen puolustusvoimien "kirkollisen työn" kaltainen toiminta olisi paikallaan ulkoistaa kirkolle itselleen samalla kun valtion itsensä palkkaamasta sotilaspapistosta luovutaan. Sairaaloissakin toimii seurakuntien eikä kunnan palkkaamia sairaalapappeja. Tämä uskontojen ja vakaumusten yhdenvertaisuutta vahvistava muutos ei estäisi Puolustusvoimien ja uskonnollisten yhdyskuntien välistä yhteistyötä, kenenkään uskonnon vapaus ei vaarantuisi. Sotilasetiikan opetus kaikille tulisi olla uskontoihin sitoutumatonta.

Puolustusvoimien uudistuksessa tulee supistus- ja säästötoimista huolimatta huolehtia ensisijaisesti siitä, että henkilöstöllä ja varusmiehillä on jatkossa käytettävissään henkiseen tukeen riittävästi uskonnollisesti sitoutumatonta ammatillista apua, kuten psykologipalveluja, sosiaalikuraattoreita, terveydenhuoltoa, kriisitukea sekä muita tukihenkilöitä. Henkinen tuki ja puolustusvoimien nykyisen "kirkollisen työn" tarjoama hengellinen, uskonnollinen tuki ovat kaksi eri asiaa. Uskonnollisesti ja poliittisesti tunnustuksettoman ammatillisen avun tulee olla riittävää kaikille. Mikäli sen lisäksi tarjotaan katsomuksellista henkistä tukea, siinä tulee ottaa huomioon varusmiesten ja henkilökunnan uskonnollisten ja uskonnottomien vakaumusten yhdenvertaisuus sekä kaikkien uskonnon ja omantunnon vapaus.

Mikäli puolustusvoimissa vastoin peruskantaamme päätettäisiin jatkaa uskonnollista toimintaa valtion itsensä palkkaaman papiston voimin, tällainen "kirkollinen työ" tulisi mielestäni muuttaa ja sijoittaa uskonnollisten ja uskonnottomien vakaumusten yhdenvertaisuutta kunnioittaen osaksi puolustusvoimain uudistunutta "katsomuksellista työtä", jossa on tarjolla myös ei-uskonnollista katsomuksellista henkistä tukea.

Kansainvälinen humanistiliitto IHEU on esittänyt katsomuksellisen henkisen avun yhdenvertaiseen turvaamiseen, että eri maiden armeijoissa olisi uskonnotonta henkisen (pastoraalisen) tuen henkilöstöä. Sellaisia onkin esim. Hollannin armeijassa siinä suhteessa kuin on uskonnottomien osuus väestössä. (IHEU resolution on the pastoral support of non-religious military personnel. Internatinal Humanist and Ethical Union on 12-14 August 2011,http://www.iheu.org/iheu-resolution-pastoral-support-non-religious-milit…) . Vastaavaan menettelyn luomista voisi tutkia Suomenkin osalta.

Kansainvälinen humanistiliiton IHEU:n kannanotto Suomen nykyoloihin sovellettuna voisi tarkoittaa, että Suomessa osa puolustusvoimien säästöjen ja uudistusten jälkeen jäävistä katsomuksellisen työn (nykyisten sotilaspappien) viroista tulisi muuntaa ja avata tunnustuksettoman, uskonnottoman henkisen tuen henkilöstön palkkaukseen. He huolehtisivat myös varusmiehille tarjolla olevan elämänkatsomustiedon ja etiikan ohjelmasta, joka on vaihtoehtona ”kirkolliselle työlle”. Maanpuolustuskorkeakoulu voisi kehittää asiaankuuluvaa täydennyskoulutusta.

Ensisijaisena perustavoitteenamme kuitenkin on, että Puolustusvoimissa henkisen tuen, sotilaseettisen koulutuksen samoin kuin kaatuneiden huoltoon liittyvien palvelujen tulee olla uskonnollisesti sitoutumatonta, ammatillisesti hoidettua. Uskonnollista ja muuta katsomuksellista työtä voitaisiin mielestämme järjestää varsinaisen koulutuksen ja palveluksen ulkopuolella, varusmiesten ja henkilökunnan vapaa-ajalla, jolloin esimerkiksi kirkollisten tilaisuuksien toteutus olisi annettu kirkolle itselleen.

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Petri Karisma Esa Ylikoski


puheenjohtaja pääsihteeri