Tuusula. Ravintola Onnelan baariin on ahtautunut 50 autovuokraamon työntekijää. He ovat juuri lopettaneet joulubuffetin, kun astun esiin ja otan käteeni mikrofonin.  Stand up -esitykseni alkaa.

”Hyvää pikkujoulua! Kuulin, että firmanne perustajat ovat vanhoillislestadiolaisia. Minä en tiedä lestoista paljon muuta kuin että olette kovia lisääntymään. Silti olen yllättynyt, että teitä on siinnyt tänne Onnelaan peräti 50 henkeä.”

Kun keksin jutun ennen keikkaa, se oli mielestäni hauska. Nyt yksikään ihminen huoneessa ei naura. Pahin mahdollinen alku illalle! Olen menettänyt yleisöni kymmenessä sekunnissa, ja keikkaa on vielä jäljellä 39 minuuttia ja 50 sekuntia.

Teen kaikkeni, jotta saisin yleisön mukaan. Käytän koko 19 vuoden ja yli tuhannen keikan kokemukseni stand upin tekemisestä, mutta puuha on turhaa.

Tasan 40 minuutin kuluttua show’n alusta keikan tilaaja nousee seisomaan ja keskeyttää esityksen. Hän johdattelee minut syrjemmälle ja kysyy: ”Eikö sinulle kerrottu firman taustoista?” Vastaan, että kerrottiin, mutta sanottiin että uskovaisuus ei mitenkään näy yrityksen arjessa.

Juhlassa näkyi.

Jälkeenpäin mietin, ovatko uskovaiset huumorintajuttomampia kuin muut. Muistan Keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen 60-vuotispäivät vuonna 2014, jossa kaikki muut nauroivat jutuilleni paitsi tuleva pääministeri Juha Sipilä. Huumorintajuttomia ovat, ainakin lestat!

Koomikkokollega on samaa mieltä. Uskovaisia ei naurata, koska heidän kokemuksensa maailmasta on niin erilainen kuin uskonnottoman. Ateistin havainnot elämästä eivät resonoi uskovaisen kanssa, sillä koomikon elämä on uskovaiselle vieras ja luultavasti vakavasti tuomittava. ”Eikä tarvitse mennä edes alkoholiin ja seksiin. Jo lapsen laittaminen päivähoitoon saattaa herättää hirvitystä.”

Kaksi viikkoa aikaisemmin: Hämeenlinna, Vaakuna. Minulla on stand up -keikka Vapaa-ajattelijoiden toimintaseminaarin iltaohjelmassa hotellin ravintolassa. Olosuhteet ovat vaativat. Taustamelu on kovaa ja hotellin mikrofoni pätkii. Viereisessä pöydässä istuu lapsia.

Kerron alkuun, kuinka viisi vuotta sitten minulle tarjottiin keikkapalkkioksi lääkkeitä. ”Mitähän teiltä vapareilta saan? Raamattuja ja pornolehtiä?” Juttu toimii siedettävästi, ja pääsen vauhtiin.

Perusjutut toimivat hyvin, mutta kaikki varta vasten tätä tilaisuutta varten kirjoitetut eivät. Esimerkiksi pohdinta siitä, voiko linnasta vapautunutta murhamies Late Johanssonia kutsua kirjaimellisesti ennemminkin ”vankilasta vapaa ajattelijaksi” kuin saarnamieheksi, ei aukea kuulijoille. Kertomukseni Nigeriasta, jossa asuin 12-14-vuotiaana, on menestys. ”Isäni antoi lemmikkiapinalle tyhjän hilseshampoopullon saunan jälkeen. Apina nakersi pulloa ja sairastui. Rukoilin sen puolesta koko yön, ja aamulla Jumala vastasi: apina kuoli.”

Vapaa-ajattelijoilla on tietysti normaali huumorintaju. Tutulle viiteryhmälle esiintymisessä on kuitenkin ongelmansa siinäkin. Vaarana on, että haluaa onnistua niin kiihkeästi, että yrittää liikaa.

Tämän vuoden lokakuu. Helsinki, Neljäs linja 1, Vapaa-ajattelijain liiton toimisto. Koska olen puhunut vuosikaudet työkseni, ajattelen laajentaa repertuaariani. Osallistun Pro-Seremoniain kaksipäiväiseen puhujakoulutukseen. Sen suoritettuani voin toimia ”pappina” uskonnottomissa tilaisuuksissa: nimiäisissä, häissä, hautajaisissa.

Saan kurssilla arvokkaita ohjeita puheeseen: suosi lyhyitä lauseita, vältä vieraita sanoja, käytä verbejä substantiivien sijaan. Saan vinkkejä mm. pukeutumisesta, etiketistä, asiakkaan kohtaamisesta ja esiintymisestä.

Olen esittänyt stand upia monissa häissä. Ne hermostuttavat aina. Jos jokaiselle koomikolle joskus sattuva lavakuolema osuu häihin, aviopari helposti kokee, että olet pilannut heidän elämänsä tärkeimmän päivän. Pro-Seremoniat-puhujana tällaista riskiä ei juuri ole, sillä puheet rakennetaan huolella asianosaisten haastattelujen pohjalta ja hyväksytetään etukäteen.

Ehkä juuri tämä seikka saa minut epäröimään uskonnottomaksi puhujaksi ryhtymistä. Koomikko on viihdyttäjä, joka esiintyy pääasiassa omia juttujaan kertoen. Uskonnoton puhuja on huomattavasti vakavampi esiintyjä. Naurattamaan tottunut mieleni ei ehkä kestä jatkuvaa tuntemattomien ihmisten surun kohtaamista, eikä ehkä ilojenkaan.

Risto K. Järvinen