Satakunnan vapaa-ajattelijat ry perustettiin vuonna 2003. Porissa oli aikoinaan Siviilirekisteriin kuuluvien yhdistys, mutta toiminta oli hiipunut. Uudessa vajaan kymmenen henkilön yhdistyksessä ei toimintaa juuri muuten ollut, mutta omaa lehtistä ryhdyttiin heti julkaisemaan. Lehti jaettiin yhdistyksen jäsenille ja myös kirjastoihin.
”Satavaparit” -diminutiivin saanut yhdistys on nyt noin 45 jäsenen yhteisö. Se toimii varsin laajalla alueella, mikä ei ainakaan helpota toiminnan järjestämistä. Kun eteläisimmän ja pohjoisimman jäsenen välimatka on yli sata kilometriä, ei aivan pikkuasiasta helposti lähde yhteistä kokousta tai tilaisuutta järjestämään.
Vaikka resurssit ovat pienet, yhdistys on kuitenkin lahjoittanut stipendejä elämänkatsomustietoa opiskelleille peruskoulun päättäneille ja ylioppilaille. Tavoitteena on myös tehdä kouluvierailuja, joissa kertoa vapaa-ajattelusta ja uskonnottoman arjesta ja juhlasta.
Muutamia lehtikirjoituksia on saatu julkaistuksi ja yksi haastattelu valtakunnallisesti Ylen sivuille. Kirkosta eroaminen Satakunnassa on jatkunut varsin verkkaisesti. Lehtikirjoituksilla tätä kenties saisi lisättyä. Yksi Satavaparien avustuksella voitettu oikeustapauskin on Porin historiassa. Oikeustapauksessa oli kyse peruskoululaisen oikeudesta jäädä pois uskonnon opetuksesta.
Lepomäki, uskonnottomien hautausmaa
Satakunnan vapaa-ajattelijoilla on Siikaisten kunnassa sijaitseva Lepomäki-niminen uskonnottomien hautausmaa. Hautausmaaoikeudet Lepomäelle on annettu jo 1961. Yhdistyksen tietoon tuli tämä uskonnoton hautausmaa, ja niin syntyi kiinnostus saada se yhdistyksen nimiin. Hautausmaayhdistyksen jäseniä oli elossa kaksi, joista toinen oli halukas sen luovuttamaan. Toinen henkilö ei ollut enää oikeustoimikelpoinen. Vapaa-ajattelijoiden liiton avustuksella hautausmaa saatiin Satakunnan vapaa-ajattelijoille.
Paikalla kasvaa nuorta mäntymetsää ja yksi istutettu pihlaja. Hautausmaa pyritään pitämään mahdollisimman luonnontilassa, joten alueella ei sallita reunakiviä, istutettua nurmikkoa, kukkia tai puiden istutusta. Lepomäen hautapaikat ovat 25 vuodeksi luovutettavia kertapaikkoja. Toistaiseksi sinne on haudattu kaksi vainajaa, joista toinen 1960 ja toinen 1997.
Hautausmaa on ollut yhdistyksellä vasta lyhyen ajan. Näihin hautoihin yhdistys on taannut hautarauhan sadaksi vuodeksi. Hautausmaalla on erikseen myös uurnalehto, johon voi myös sirotella tuhkan. Hautakivissä ja muistomerkeissä tulee luonnollisesti noudattaa ateismiin, vapaa-ajatteluun ja uskonnottomuuteen liittyvää symboliikkaa ja tekstejä. Sotaveteraanien laatat, tunnukset ja järjestösymboliikka ovat kuitenkin sallittuja.
Yhdistyksen saadessa hautausmaan hallintaansa syntyi erikoinen tilanne. Verottaja ryhtyi verottamaan maa-aluetta. Vaati työtä todistaa, että maa-alue oli hautausmaa ja siis kiinteistöverosta vapautettu. Kansallisarkistosta saatiin jäljennös asiakirjasta, jossa Siikaisten siviilirekisteriyhdistys ry oikeutettiin perustamaan Siikaisten Samminmajan kylään Lepomäki-nimisen hautausmaa. Tämän päätöksen on allekirjoittanut opetusministeri Heikki Hosia 12.10.1961. Kun vielä voitiin osoittaa hautausmaan laillisesti siirtyneen Satakunnan vapaa-ajattelijat ry:lle, meni verotusoikaisu läpi.
Jumalattomat kesäpäivät
Jumalattomat kesäpäivät tulivat Satavapareiden toimintaan vuonna 2014. Alkuvuosina tapaamistilaisuus järjestettiin Porin Jazz-juhlien ja SuomiAreenan aikaan. Ajoitus oli hyvä muuten, mutta ehkä isot tapahtumat söivät tähän pieneen osallistumista. Aluksi ajatus oli tarjota laajalla skaalalla vapariasiaa.
Parin kerran jälkeen kesäpäiviin otettiin teema. Viimeksi kuluneena kesänä Jukka Kim kertoi uskonnottomien perhejuhlien järjestämisestä – myös valtiossa, jota ei enää ole. Esiintyjinä ja puhujina ovat käyneet mm. silloinen liiton pääsihteeri Esa Ylikoski, kantelupukin Kari Hännikäinen, Katariina Lappi, Eero Suorsa ja Anniina Tapioharju Pro-Seremonioista. Jumalaton kesäpäivä jäi väliin pariksi vuodeksi koronan vuoksi, mutta menneenä kesänä otettiin alku uusiksi.
SataVAPARI
Yhdistyksen lehti on ollut näkyvä osa toimintaa jo aivan alusta lähtien. Aluksi monisteen nimi oli VapaaMielinen. Alkuvaiheiden jälkeen Tauno Perkiö teki lehteä, jonka nimi oli välillä Satakunnan Vapaa-ajattelija. Vuodesta 2016 nimi on ollut SataVAPARI, toimittajana Yki Räikkälä vastaten myös taitosta. Yhdistyksen jäsenmäärä on pieni, joten kirjoittajiakaan ei kovin montaa ole.
Vaikka lehti on todella pieni pienlehdeksikin, on siitä ja nollabudjetista huolimatta lehti pyritty saamaan laadukkaaksi. Aihealueet 16-sivuisessa lehdessä ovat pääasiassa uskonnottomuuden eetoksesta lähteviä ja sekulaarisfilosofisia. Yhteiskunnalliset uskonnottomuuteen liittyvät aihealueet kattaa kuitenkin Liiton Vapaa Ajattelija -lehti. Painatus on hoidettu liiton toimistolla.
Puheenjohtajat
Yhdistyksellä on ollut puheenjohtajina Erja Sallinen, Irene Saarinen, Arvid Saarinen, Markku Perkiö ja Jukka Kim. Nykyinen on Jussi Tulonen.
Jukka Kim on omien sanojensa mukaan vuodesta 1979 lähtien periaatteellinen ateisti Nakkilasta, jolla on monikulttuurinen perhe, jossa uskonnottomuus on ollut luonnollinen osa elämää. Jukka on ollut myös keskeisessä roolissa Satakunnan vapaa-ajattelijoiden ”Jumalattomien kesäpäivien” järjestämisessä.
Jussi Tulonen on sähköinsinööri, luonnontieteellisen maailmankuvan kannattaja, aikuisikänsä käytännössä uskonnoton, agnostinen ateisti ja kirkosta aikoinaan eronnut. Vapaa-ajattelijoihin hän liittyi lähinnä yhteiskunnallisesta näkökulmasta – minkään uskontokunnan valtiollinen erityisasema ei käy yksiin sekulaarissa yhteiskunnassa.
Tauno Perkiö, Yki Räikkälä