Vapaa-ajattelijain liitto antoi 21.4.2021 lausunnon Opetushallituksen ohjeista koskien katsomuskasvatuksen ja uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen sekä yhteisten juhlien ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestämistä

Tiivistelmä keskeisimmästä sisällöstä

Opetushallituksen ohjeessa tulee linjata, että uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä päiväkodeissa, peruskouluissa, lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa luovutaan kokonaan. Kahden rinnakkaisen tilaisuuden malli ei perustu lakiin eikä varhaiskasvatuksen ja opetussuunnitelmien perusteisiin, on syrjivä ja rikkoo arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa.

Jos uskonnollisia tilaisuuksia kuitenkin järjestetään, ensisijaisena vaihtoehtona tulee olla uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamaton vaihtoehto eikä jumalanpalvelus tai muu uskonnollisesti tunnustuksellinen vaihtoehto.

Peruskouluasetuksen mukaisten lyhyiden päivänavausten/aamunavausten ulkopuolisten pitäjien hankkimisessa ja valinnassa tulee noudattaa tasapuolisuutta ja monipuolisuutta.

Elämänkatsomustietoon oikeutetuilla oppilailla, jotka ovat syystä tai toisesta aloittaneet peruskoulun uskonnonopetuksessa, on oikeus huoltajan ilmoituksella vaihtaa elämänkatsomustiedon opetukseen sekä myös jäädä pois uskonnonopetuksesta, jos elämänkatsomustiedon opetusta ei ole tarjolla. Huoltajia tulee informoida uuden opetusryhmän synnystä ja mahdollisuudesta siirtyä elämänkatsomustiedon opetukseen.
Elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetusryhmien välillä voidaan tehdä yhteistyötä, mutta varsinaiseen yhteisopetukseen ei ole syytä mennä. Yhteistyö ei saa olla säästökeino.

Päivähoidon katsomuskasvatuksesta on tarpeen painottaa, että mahdollisten vieraiden hankinnassa ja valinnassa samoin kuin lapsiryhmien vieraillessa päiväkodin ulkopuolella tulee noudattaa monipuolisuutta ja tasapuolisuutta.

Lausunto kokonaisuudessaan

Vapaa-ajattelijain liitto kiittää mahdollisuudesta kommentoida luonnoksia Opetushallituksen ohjeiksi katsomusaineiden opetukseen sekä päiväkotien ja oppilaitosten uskonnollisiin tilaisuuksiin. Lausunnossamme kommentoimme kaikkia neljää ohjetta, koska samat periaatteet koskevat soveltuvin osin varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen ohjeita. Katsomuskasvatus liittyy varhaiskasvatukseen, ja oppiaineiden kommentit liittyvät luonnollisesti peruskouluun ja lukioon.

I Katsomuskasvatuksesta varhaiskasvatuksessa

Katsomuskasvatuksen tulee nojautua päivähoidon henkilöstön ammatilliseen osaamiseen ja toimintaan, ei seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhdyskuntien aktiivisuuteen. Katsomuskasvatusta ei tule ulkoistaa seurakunnille. Huoltajien olisi vaikea luottaa, että kyse ei ole uskonnollisesti sitouttavasta toiminnasta, jos seurakunnan pappeja ja muuta henkilöstöä on toteuttamassa katsomuskasvatusta päiväkodissa tai seurakunnan omissa tiloissa.

Katsomuskasvatus ja mahdollinen uskonnollinen toiminta päiväkodissa on pidettävä erillään. Katsomuskasvatuksessa lapsia ei tarvitse eikä pidä jakaa kahtia uskonnon mukaan siten kuin pitää tehdä mahdollisen uskonnollisen toiminnan aikana. Toisaalla esitämme ja perustelemme, että uskonnolliset tilaisuudet eivät kuulu varhaiskasvatukseen päiväkodeissa.

Monissa päiväkodeissa evankelis-luterilaisten seurakuntien edustajat olivat taannoin erityisasemassa uskontokasvatuksen toteuttamiseen liittyen, mutta sellainen ei kuulu katsomuskasvatukseen. Jos seurakunnalla olisi erityisasema, se tuntuisi monien huoltajien mielestä uskonnollisesti sitouttavalta ja indoktrinoivalta, ja sellaista se myös olisi. Jos yhteistyökumppani olisi kuukaudesta ja vuodesta toiseen vain seurakunta, sellainen varhaiskasvatus ei olisi lähelläkään sopivaa, yhdenvertaista eikä sitouttamatonta.

Opetushallituksen ohjeessa todetaan aivan oikein: ”Varhaiskasvatuksen järjestäjän ja tuottajan tulee huolehtia siitä, että se toimii tasapuolisesti erilaisia yhteistyökumppaneita kohtaan.” On tosi tarpeellista painottaa, että vieraiden hankinnassa ja valinnassa samoin kuin lapsiryhmien vieraillessa päiväkodin ulkopuolella tulee noudattaa monipuolisuutta ja tasapuolisuutta.

Asian tausta huomioon ottaen varhaiskasvatuksen järjestäjän ja tuottajan tulee kokonaisuutena paneutua uusien yhteistyökumppanien hankintaan ja kumppaniverkoston monipuolistamiseen. Asiaa ei pidä jättää vain yksittäisen päiväkodin huoleksi. Uskonnotonta, maallista, sekulaaria kulttuuria voivat katsomuskasvatuksessa tuoda esille myös useat erilaiset uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamattomat tahot kolmannella sektorilla samoin kuin julkisten palvelujen piirissä.

II Oppilaan uskonnon ja elämänkatsomustiedon opiskelun järjestämisen vaihtoehdot

Elämänkatsomustiedon ja uskonnon opiskelun järjestämistä koskevat huomiot liittyvät peruskoulun ja lukion ohjeisiin.

Katsomusainetta on voitava vaihtaa

Luonnoksen mukaan ”huoltajille tulee korostaa, että katsomusopetusta koskevissa valinnoissa pyritään samalla tavoin kuin muidenkin opintojen valinnoissa siihen, että ratkaisu on pysyvä, eikä valintaa voida muuttaa.”

Esitetty muotoilu, linjaus ratkaisun pysyvyydestä ja muuttamiskiellosta on varsinkin uskontokuntiin kuulumattomien oppilaiden osalta aivan väärä. Ensinnäkin ilmaus on uskonnon ja omantunnon vapauden vastainen. Uskontokuntaan kuulumattoman oppilaan ei ole pakko osallistua uskonnonopetukseen. Ohjeessa olisi syytä sanoa tämä yksinkertainen perusoikeus.

Tämän lisäksi ohjeessa tulee ottaa huomioon perheen tai koulun oman tilanteen muuttuminen. Muutoksia tapahtuu lyhyemmässäkin ajassa kuin yhdeksässä vuodessa. Elämänkatsomustieto on uskontokuntaan kuulumattomille ensisijainen katsomusaine.

Uskonnonopetuksen valinta uskontokuntaan kuulumattomalle oppilaalle ennen peruskoulukoulua on voinut johtua epäselvästä informaatiosta siitä, että ET-opetusta ei ole tarjolla tai opetusjärjestelyt kuljetus- tai kävelymatkoineen olisivat pienelle 6-8-vuotiaalle lapselle liian hankalia. Opetusjärjestelyjen käytännön toteutus voi kuitenkin parantua ja ET-oppilaita tulla lisää jo vuodessa tai 2-3 vuodessa. Tällöin uskonnonopetuksessa peruskoulun aloittaneen lapseen siirtyminen ET-opetukseen on luonnollinen muutos, ja yhdenvertaisuuslain mukaan koulun tulisi suorastaan edistää lapsen pääsyä oikeuksiinsa eikä estellä sitä byrokraattisella katsomusaineen vaihtokiellolla. ET-opetus on ollut vajaakäytössä kymmenissä kunnissa, eikä kolmen oppilaan säännön toteutumista pidä enää tarkastella vain uusi vuosiluokka kerrallaan.

Perheen uskonnollinen asema ja perhetilanne voivat muuttua sen jälkeen, kun uskontokuntaan kuulumaton lapsi ilmoitettiin peruskouluun. Esimerkiksi perheen toinenkin huoltaja on voinut erota kirkosta. Myös lapsen huoltajien ja perheenjäsenten katsomukset voivat muuttua esimerkiksi uskonnottomaan suuntaan niin, että ET-opetus vastaa aikaisempaa selvemmin perheen katsomuksellista tilannetta kuin evankelis-luterilainen oma uskonto.

Monissa kunnissa tiedotus elämänkatsomustiedosta on ollut puutteellista ”Tervetuloa kouluun” -oppaissa. Kun tieto ET:n sisällöstä leviää ja kun opetuksen käytännön järjestelyt parantuvat, sen haluavat valita useat sellaisetkin vanhemmat, jotka aiemmin ovat valinneet lapselleen uskonnon opetuksen.

Näin ollen katsomusaineen vaihtamisen tulee olla mahdollista muulloinkin kuin vain lapsen kirkosta erottamisen perusteella. Vähimmillään sitä seuraavaa kohtaan ”jos oppilaan uskonnollinen yhdyskunta muuttuu” tulisi lisätä ”tai jos katsomusopetus halutaan vastaamaan nykyistä uskonnollista asemaa”.
Katsomusaineet eivät perustu kielten ja matematiikan tavoin kumulatiivisesti aiemmin opetetulle, vaan esimerkiksi siirtyminen uskonnosta elämänkatsomustietoon on pedagogisesti ja ainedidaktisesti hyvin mahdollista. Opetussuunnitelman tavoitteisiin pääseminen vaihdon jälkeen heti seuraavalla lukukaudella on aivan hyvin mahdollista.

Esitetty muotoilu on myös teknisesti virheellinen, koska jos uskontokunnaksi vaihtuu evankelis-luterilainen kirkko, ei vastaavaan katsomusopetuksen vaihtaminen ole nykyisen lain mukaan oikeus vaan pakko.

Lisäksi ohjeessa olisi hyvä mainita, että peruskoulun todistuksessa ei erikseen merkitä, onko katsomusaineena suorittanut uskonnon tai elämänkatsomustiedon, mikäli tämä todistuksen menettelyohje on jatkossakin voimassa.

Uskonnonopetuksesta pois jääminen voi tehostaa ET-opetukseen pääsyä

Luonnoksessa todetaan: ”Jos oppilas ei osallistu enemmistön uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen eikä oppilaan omaa uskontoa tai elämänkatsomustietoa opeteta opetuksen järjestäjän kouluissa, hänelle järjestetään muuta opetusta tai ohjattua toimintaa.”

Ohjeessa tulee suosittaa, että tästä oikeudesta olla osallistumatta enemmistön uskonnonopetukseen tiedotetaan oppilaan huoltajille. Nyt on vallalla käsityksiä, jonka mukaan uskontokuntaan kuulumattoman oppilaan tulee osallistua evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen, jos ET-opetusryhmää ei ole tarjolla. Huoltajille pitää myönteisessä hengessä kertoa tieto myös, jos oppilas on aiemman virheellisen tiedon pohjalta päätynyt uskonnonopetukseen.

Uskonnonopetuksesta pois jäänti muodostuisi uskontokuntaan kuulumattomalle oppilaalle todennäköisesti tilapäiseksi jaksoksi. ET-opetusryhmä todennäköisesti syntyy, kun siihen on ”jonottamassa” uskonnonopetuksesta pois jääneitä oppilaita, ja kun seuraava vuonna tulee lisää ET-opetukseen pyrkiviä oppilaita.

Tiedotus huoltajille ET-opetukseen pääsymahdollisuuden avautumisesta

Kouluissa ei pidä tulkita, että huoltajat ovat ikuisiksi ajoiksi hylänneet toiveen lapsensa ET-opetuksesta, jos he ovat ET-opetuksen saatavuusongelmien vuoksi ”valinneet” eli kokeneet olleensa pakotettu valitsemaan uskonto. Opetushallituksen ohjeessa tulisi suosittaa, että huoltajien ET-opetukseen haluamien oppilaiden, jotka eivät ole päässeet ET-opetukseen, katsotaan ”jonottavan” ET-opetukseen. Ainakin vanhempien pitää voida ilmoittaa heidän ”jonottavan” ET-opetukseen pääsyä. Tällöin huoltajille ilmoitetaan ennen peruskoulun alkua välittömästi, kun on tullut lisää ET-opetukseen haluavia, että lapsi voikin päästä uuteen alkavaan ET-opetusryhmään. Samoin seuraavana tai sitä seuraavana lukuvuotena. Peruskoulussa yhdysluokkaopetus sopii ET-opetukseen aivan hyvin.

Lukiossa voi aloittaa elämänkatsomustiedon opiskelun

Opetushallituksen ohjeissa on tarpeen sanoa selvästi, että lukio-opintojaan aloittava opiskelija voi valita katsomusaineekseen elämänkatsomustiedon, vaikka hän olisi peruskoulussa opiskellut pelkästään uskontoa. Tietoomme on tullut, että joidenkin lukioiden rehtorit ovat antaneet lukio-opintojaan aloittavalle tästä virheellistä tietoa. Vääriä tietoja opiskelijan oikeuksista ei oikeuta luulot pragmaattisista eduista. Lukion ET-kursseilla on omat sisällölliset oppimistavoitteet, jotka on aivan hyvin saavutettavissa ilman että olisi peruskoulussa opiskelut elämänkatsomustietoa. Opiskelijoille on myös syytä informoida, että lukion päästötodistuksesta ei ilmene, minkä katsomusaineen kursseja hän on suorittanut.

Eri katsomusaineiden opetuksesta samassa ryhmässä

Vapaa-ajattelijain liitto katsoo, että elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetusryhmien välillä voidaan tehdä yhteistyötä, mutta varsinaiseen yhteisopetukseen ei ole syytä mennä. Käytännössä yhteistä opetusta on toteutettu elämänkatsomustiedon oppilaita syrjivällä tavalla. Kanteluiden ja oikeudenvalvojen ratkaisujen kertoman lisäksi tästä puhuvat toteuttamamme nettikyselyn monien avovastausten kertomukset ET:n opetuksen ja yhteisopetuksen toteuttamisesta.

Kun elämänkatsomustiedon asema on monilla paikkakunnilla yhä heikko, siihen oikeutettujen oppilaiden opetuksen toteutumiseen on perusteltua suunnata positiivia erityistoimia. ET:n ja uskonnon opetusryhmien välisessä yhteistyössä perusohjeena tulee olla, että elämänkatsomustiedon opettaja on oppitunneilla ja yhteisissä tapahtumissa mukana. Yhteistyö ei saa olla säästökeino.
Jos varsinaista yhteisopetusta kuitenkin toteutetaan, se ei saa merkitä sitä, että enemmistön uskonnon opettaja hoitaa koko homman ja elämänkatsomustiedon opettajien syrjäytetään opetustehtävistä. Elämänkatsomustiedon oppilaille on hankittava oman aineen oppikirjat.

III Päiväkodin, koulun ja oppilaitoksen yhteisistä juhlista

Jos ohjeiden ajatuksena on, että yksittäinen virsi ei tee tilaisuudesta uskonnollista, siitä tulee huolehtia myös käytännössä. Yksittäisen virren esittämiseen ja laulamiseen ei ole suositeltavaa liittyä uskonnollista julistusta ilmentäviä seremoniallisia menettelytapoja, kuten seisomaan nousuja, polvirukouksia tai muita rituaalinomaisia eleitä, jotka kuuluvat lähinnä uskonnonharjoituksiin ja jumalanpalveluksiin, eivät koulun tai päiväkodin yhteisiin juhliin.

Ohjeissa on lisäksi syytä todeta, että jos ohjelmassa on yksittäinen virsi, esimerkiksi kuoron esityksiä suunniteltaessa ja harjoiteltaessa tulee ottaa huomioon, että yhteisen tilaisuuden ohjelman kokonaisuus muodostuu monipuoliseksi ja erilaisia katsomuksellisia suuntauksia kunnioittavaksi.
Esimerkiksi jouluun ja pääsiäisiin liittyviä tilaisuuksia suunniteltaessa tulee ottaa huomioon, että kyse ei ole vain uskonnollisista juhla- ja vapaapäivistä, vaan niihin liittyy vanhaa vuodenkierron vaiheiden juhlistamiseen liittyvää perinnettä ja muita ei-uskonnollisia tapakulttuurin muotoja. Myös uskonnottomissa ja ei-niin-uskonnollisissa perheissä juhlitaan joulua ja pääsiäistä ilman uskonnollista sisältöä.

Joulun ja pääsiäisen osalta päiväkodeissa ja kouluissa on syytä ottaa huomioon, että Kirkon tutkimuskeskuksen Gallup Ecclesiastica -kyselyn mukaan vain vähemmistö uskoo Jeesukseen jumalana tai Jeesuksen ylösnousemukseen.

IV Uskonnolliset ja niille vaihtoehtoiset tilaisuudet

Esitämme koko asiaan uutta lähestymistapaa: jumalanpalveluksien ja muiden uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä voidaan luopua

Varhaiskasvatuslain, perusopetuslain, lukiolain ja ammatillista koulutusta koskevien lakien mukaan uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen ei kuulu päivähoidon ja oppilaitosten tehtäviin. Varhaiskasvatuksen perusteiden sekä perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opetussuunnitelmien valtakunnallisten perusteiden mukaan kasvatuksen ja opetuksen tulee olla ”uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta”.

On selvää, että tunnustukselliset, uskonnonharjoitusta sisältävät uskonnolliset tilaisuudet, kuten jumalanpalvelus, ovat uskonnollisesti sitouttavia. Koska kasvatuksen ja opetuksen tulee olla sitouttamatonta, uskonnolliset tilaisuudet ja toimitukset eivät kuulu päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten toimintaan. Säännöllisesti vuodesta toiseen toistuvat hartaustilaisuudet eivät palvele mitään koulun tehtävää, vaan ovat päinvastoin ristiriidassa opetuksen yleisten periaatteiden kanssa.

Mielestämme uskonnollisia tilaisuuksia koskevien ohjeiden tulee nojata edellä mainittuihin lakeihin ja opetussuunnitelmiin liittyviin ohjeisiin. Ne ovat sopusoinnussa perustuslain 11 §:n kanssa ja ilmentävät sen linjauksia varhaiskasvatukseen, opetukseen ja koulutukseen liittyen.

Tältä pohjalta esitämme selvää muutosta uskonnollisia tilaisuuksia ja toimituksia koskevaan linjaukseen. Toivomme Opetushallituksen suosittelevan, että varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen ei liitetä uskonnollisia tilaisuuksia ja toimituksia. Kasvatuksessa ja koulutuksessa keskitytään yhteiseen, sitouttamattomaan toimintaan.

Tätä tukevat myös seuraavat käytännölliset ja periaatteelliset näkökohdat:

Lapsille ja nuorille suunnattujen uskonnollisten tilaisuudet rajaaminen formaalisen kasvatuksen ja koulutuksen ulkopuolelle selkiyttää ja helpottaa nyt käytännössä hankalaa ja kuormittavaa tilannetta päiväkodeissa ja kouluissa. Nykyinen kahden rinnakkaisen tilaisuuden malli ei toimi, se on tuottanut suuren joukon kanteluita ja ikäviä kokemuksia lapsille, huoltajille ja henkilökunnalle.

Uskontokuntaan kuulumattomien vanhempien facebook-ryhmässä kerättyjä kertomuksia uskonnollisiin tilaisuuksiin päiväkodeissa ja kouluissa on jo aikaisemmin toimitettu Opetushallitukselle tiedoksi. Tämän lausunnon liitteeksi tulee koonti toteuttamamme nettikyselyn kymmenistä avovastauksista, joiden pääviesti on, että kahden tilaisuuden malli ei toimi, että se on loputon suo, josta luopuminen olisi suuri helpotus rehtoreille, päiväkodin johtajille, kasvatuksen ja opetuksen henkilöstölle, lasten vanhemmille sekä lapsille, oppilaille ja opiskelijoille.

Säännöllisesti toistuvia jumalanpalveluksia ei voi pitää edes tutustuttamisena elävään suomalaiseen kulttuuriin, koska kirkon tilastojen mukaan tyypillinen suomalainen ei käy tavanomaisessa sunnuntaijumalanpalveluksessa juuri koskaan. Tilanne on tämä jo nyt, ja lisäksi vähäinenkin kirkkokäyntien määrä vähenee edelleen melko tasaisesti. Jumalanpalveluksia ei liitetä myöskään aikuisten työpäiviin (paitsi opettajien ja varhaiskasvattajien). Koulujen toiminta tämän osalta on ollut eräänlaisen keinotekoisen uskonnollisen kasvihuoneilmiön ylläpitoa. Myös yritys vahvistaa mahdollista kotoa opittua uskonnollista maailmankatsomusta on sitouttamista.

Periaatteellisesti, uskonnonvapauden, syrjimättömyysvaatimuksen ja arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojan kannalta kahden rinnakkaisen tilaisuuden malli on ongelmallinen niin uskonnottomille ja ei-niin-uskonnollisille kuin toisuskoisten perheille. Lapsen kautta vaadittu julkinen kannanotto uskonnollisen tai uskonnottoman tilaisuuden välillä rikkoo arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa niin, että kahden tilaisuuden mallista tulisi luopua yksin sen perusteella. Huoltajia ei tulisi enää pakottaa julkisesti ilmaisemaan lapsensa kautta uskonnollista tai uskonnotonta vakaumustaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaaman arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojan implementointi suomalaiseen lainsäädäntöön ja viranomaisohjeisiin on vielä kesken, mutta nyt on hyvä tilaisuus viedä sen toteuttamista eteenpäin.

Positiivinen uskonnonvapaus toteutuu siten, että lapset ja nuoret saavat osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin vapaa-ajallaan

Toissijaisia kommenttejamme uskonnollisiin ja niille vaihtoehtoisiin tilaisuuksiin:

Mikäli edellä esittämämme perustavaa laatua oleva muutos toteutetaan, tämän luku muuttuu olennaisesti. Toki yllä olevankin otsikon alla voidaan todeta, että uskonnollisten tilaisuuksien ja toimitusten järjestämistä ei suositella, jolloin myöskään vaihtoehtoisia tilaisuuksia ei tarvitse järjestää.

Jos kuitenkin kahden rinnakkaisen tilaisuuden mallista ei kokonaan luovuta, esitämme toissijaisesti seuraavaa:

Ensimmäinen kappale voisi kuulua seuraavasti (vastaavasti kaikissa neljässä ohjeessa):
Opetuksen järjestäjät voivat päättää, miten menetellään, järjestetäänkö vai ollaanko järjestämättä esi- ja perusopetuksen yhteydessä uskonnollisia tilaisuuksia ja toimituksia, kuten jumalanpalveluksia, uskonnollisia päivänavauksia tai muuta sisällöltään uskonnollista toimintaa.

Toiseksi kappaleeksi nostetaan tämän luvun viimeiseksi jätetty kappale (vain myös-sana poistaen):
”Opetuksen järjestäjä voi päätyä siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia. Tähän ratkaisuun tulee päätyä silloin, kun esimerkiksi koulun tilat tai henkilöstöresurssit eivät käytännössä mahdollista järjestää uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia taikka niille vaihtoehtoista ohjelmaa lakien ja alla olevien ohjeiden mukaisesti. Koulu voi tehdä yhteistyötä paikallisten seurakuntien ja uskonnollisten yhdyskuntien kanssa. Koulu voi sopia, että oppilaille ja näiden huoltajille tiedotetaan mahdollisuudesta osallistua vapaa-aikana eri seurakuntien ja uskonnollisten yhdyskuntien järjestämiin tilaisuuksiin kuten joulu- ja kevätkirkkoon.”

Tällä esittämisjärjestyksellä nostetaan tähänastisessa ohjeessa taka-alalle jätetty mahdollisuus varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. On parannus aiempaan, että tämä selvästi määritellään ainoaksi mahdollisuudeksi silloin, kun esimerkiksi oppilaitoksen tilat tai henkilöstöresurssit eivät käytännössä mahdollista järjestää uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia taikka niille vaihtoehtoista ohjelmaa lakien ja näiden ohjeiden mukaisesti.

Jos uskonnollisia tilaisuuksia kuitenkin järjestetään, kysymykseksi asettuu, kumpi on ensisijainen vaihtoehto, uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamaton vaihtoehto vai uskonnollisesti tunnustuksellinen vaihtoehto.

Tällaiseen tilanteeseen, eräänlaiseksi välivaiheen askeleeksi ehdotamme vaihtoehtojen järjestyksen kääntämistä: ensisijaisena vaihtoehtona tiedotuksessa tarjotaan jotain retkeä tai tapahtumaa koulun ulkopuolella, museoretkeä, konserttia tai vastaavaa. Uskonnollinen tilaisuus kirkossa olkoon vaihtoehto sille joukolle, joka sellaiseen haluaa osallistua aidosti eikä vain tavan vuoksi joukon jatkona. Parhaiten uskonnollinen ohjelma kuitenkin sopii vapaa-ajalle.

Vain mahdollisuuksien mukaan?

Ohjeluonnoksessa todetaan nyt niin kuin aikaisemminkin: ”Uskonnollisten tilaisuuksien ja toimitusten aikana on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa (perustuslakivaliokunta 2/2014 vp).”

Päiväkodeista ja kouluista kertyneen laajan aineiston pohjalta voimme kertoa, että ilmaisu ”mahdollisuuksien mukaan” on huono, kaksimerkityksinen. Sen ei ole ymmärretty tarkoittavan samaa kuin ”kaikkien mahdollisuuksien mukaan”, vaan aivan liian usein se on käytännössä tulkittu velvoitetta heikentävänä: järjestetään jotenkuten viime tingassa jos jaksetaan ja ehditään sen jälkeen kun ensin varsinkin päiväkodeissa on yritetty, ettei ei tulisi ”tarvetta” tilaisuuteen – esimerkiksi kyselemällä huoltaja kerrallaan, ”saako lapsi osallistua” uskonnolliseen tilaisuuteen. Asianmukainen tiedottaminenkin on tällöin ollut mahdotonta.

Epäselvästä ohjeesta seuranneiden huonojen kokemusten perusteella esitämme nyt selkeää ohjetta siltä varalta, että uskonnonharjoitusta liitetään päiväkotien ja koulujen toimintaan: ”Uskonnollisten tilaisuuksien ja toimitusten aikana on järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa”.
Vaihtoehtoisen tilaisuuden järjestämistä ei pidä sysätä yhdelle henkilölle, kouluissa esimerkiksi ET-opettajalle, vaan jos toimikauteen todellakin yhä aiotaan liittää yksi tai useampi uskonnollinen tilaisuus, samanaikaista vaihtoehtoista, rinnakkaista ohjelmaa valmistelemaan ja toteuttamaan tulee asettaa työryhmä jo toimikauden alussa. Ei oikein kohtuullista, järkevää ja yhdenvertaista organisointia, jos kirkossa istuu 30 opettajaa, ja yksi opettaja tai varhaiskasvattaja laitetaan hoitamaan vaihtoehtoisen tilaisuuden. Vaihtoehtoisten tilaisuuksien järjestämisessä voidaan tehdä yhteistyötä kunnan ja ulkopuolisen kansalaisyhteiskunnan järjestöjen kanssa, mutta tilaisuuden järjestämisvastuuta ei pidä ulkoistaa niille. Vaihtoehtoisten tilaisuuksien tulee olla uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta.

Parasta tietenkin olisi, että koko henkilöstö voisi keskittyä kaikille yhteiseen, uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamattomaan kasvatus- ja opetustyöhön. Se olisi suuri helpotus koko henkilöstölle ja perheille.

Päivänavauksista/aamunavauksista

Perusopetusasetuksen 6 §:n mukaan päivän työ aloitetaan lyhyellä päivänavauksella. Kun ohjeluonnoksessa puhutaan uskonnollisten ja niille vaihtoehtoisten tilaisuuksien yhteydessä aamunavauksesta, sillä ilmeisesti tarkoitetaan samaa kuin päivänavaus.

Mielestämme on avain oikein todeta näin: ” Opetuksen järjestäjän tulee huolehtia siitä, että koulun ulkopuoliset toimijat noudattavat opetuksesta annettuja määräyksiä ja ohjeita.” Tämä ilmeisesti tarkoittaa selvästi, että päivänavausten/aamunavausten tulee olla varhaiskasvatuksen ja opetussuunnitelmien perusteiden mukaan uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamattomia. Näin ollen seurakunnat tai muut uskonnolliset yhdyskunnat eivät voi enää pitää uskonnollisia päivänavauksia/aamunavauksia.

Kommentoimme myös seuraavia kohtia: ”Mikäli seurakunnan kanssa on sovittu, että seurakunnan pitämät aamunavaukset ovat yleishumanistisia ja kaikille oppilaille tarkoitettuja, ne eivät voi pitää sisällään uskonnonharjoittamista. …. Lisäksi näissä tapauksissa oppilaille ja kodeille on tärkeää tiedottaa siitä, että seurakunnan pitämät aamunavaukset ovat yleishumanistisia, eivätkä pidä sisällään uskonnonharjoittamista. (EOAK/1417/2019.)”

Ohjeen toteuttaminen ja toteutumisen valvonta seurakuntien ”yleishumanististen” aamunavausten kohdalla on käytännössä hyvin ongelmallista. Vaikka aamunavaus ei päättyisikään rukoukseen, mutta sen sisältö kuitenkin nojautuisi kirkon opetukseen, ollaan helposti liu’uttu uskonnollisen ja yleishumanistisen väliselle alueelle eli uskonnollisesti sitouttavan puolelle.

Huoltajien voi myös olla vaikea luottaa, että kyse ei ole uskonnollisesti sitouttavasta toiminnasta, jos päivänavauksia/aamunavauksia pitävät seurakunnan papit ja muu henkilöstö. Onhan monissa kouluissa ollut tyypillisenä käytäntönä, että seurakuntien edustajat ovat olleet erityisasemassa koulujen ulkopuolisten päivänavausten/aamunavausten pitäjinä. Monissa kouluissa he ovat olleet jopa ainoita koulun ulkopuolisia aamuisin. Nykymuodossaan ohjeen luonnos jättää käytännössä ovet ja ikkunat yhä auki vain kirkonmäelle päin. Jos seurakunnalla on erityisasema ja jos huoltajien mielestä toiminta tuntuu näin ollen uskonnollisesti sitouttavalta, se myös on sitä. Ohjeissa tuleekin todeta, että ulkopuoliset päivänavauksen/aamunavauksen pitäjät eivät voi tulla vain yhdeltä taholta.

Mielestämme tässä yhteydessä ohjeessa olisi erittäin tarpeellista antaa selkeä ohje, että koulun ulkopuolisten aamunavausten pitäjien hankinnassa ja valinnassa tulee noudattaa monipuolisuutta ja tasapuolisuutta, jos päivänavauksia/aamunavauksia käy pitämässä myös uskonnollisten tai katsomuksellisten yhteisöjen edustajia. Sellainen tilanne, että ulkopuolinen aamunavauksen pitäjä tulee kuukaudesta ja vuodesta toiseen vain seurakunnasta, ei ole lähelläkään sopivaa, yhdenvertaista eikä sitouttamatonta. Se rikkoisi myös indoktrinaatiokieltoa. Vastaava tilanne olisi yhteiskuntaopissa, jos ulkopuolisena vierailijana olisi aina vain kylän suurin puolue.

Päivänavausten/aamunavausten pitäjiä on paikallaan alkaa pyytää yhtäältä monenlaisten sekulaarien kansalais- ja kulttuurijärjestöjen piiristä ja toisaalta kunnan hallintokuntien (nuoriso-, liikunta-, kirjasto- ja kulttuurityöstä sekä myös palokunnasta ja poliisista) toimijoista. Tämä vaatii uutta asennetta ja koko koulutuksen järjestäjän toimintaa ja yhteistyötä, ei vain yksittäisten koulujen erillistä toimintaa.

Aamunavausvuoroja on suunniteltava ja jaettava koko lukuvuodella niin, että kullekin toimijalle tulee enintään esimerkiksi 2-4 aamunavausvuoroa lukuvuodessa. Tämä koskee niin keskusradiosta pidettäviä päivänavauksia/aamunavauksia, jotka ovat yleisiä yläkoulussa ja lukiossa, kuin koulun yhteisessä tilassa kaikille pidettäviä tilaisuuksia, joita pidetään yleisesti aina välillä alakouluissa. Varsinkin alakouluissa koko päivänavauksen/aamunavauksen käsite on paikoin sekoittunut tarkoittamaan juuri ja vain seurakunnan edustajan pitämiä aamunavauksia, kun taas ”tavalliset” päivänavaukset pitää opettaja luokassa. Tähän kulttuuriin tarvitaan monipuolisuutta, koko koululle salissa pidettävien yleishumanististen ja kulttuuristen päivänavausten/aamunavausten pitäjiä voidaan hankkia ja jakaa tasapuolisesti koko lukuvuodelle. Seurakunnille ei pidä antaa ”määräävää markkina-asemaa”, joka rikkoisi uskonnollisen ja katsomuksellisen sitouttamattomuuden, vaikka yksittäiset aamunavaukset olisivatkin ”yleishumanistisia”.

On myös syytä toteuttaa perusopetusasetuksen maininta siitä, että päivänavaus on lyhyt. Joissakin kouluissa seurakuntien uskonnolliset aamunavaukset ovat venähtäneet liian pitkiksi niin, että ne ovat häirinneet päivän ensimmäisen tunnin opetusta. On paikallaan ohjeistaan, että kaikki ulkopuolisten pitämät päivänavaukset/aamunavaukset ovat pituudeltaan peruskouluasetuksen mukaisia.

V Yhteistyö huoltajien kanssa ja henkilötietojen käsittely

Luonnoksessa otetaan kantaa tilanteeseen, jossa huoltajat ovat erimielisiä: ”Jos sopimusta ei saada aikaan, olemassa olevan tilanteen säilyttämistä – – voidaan pitää lähtökohtana koulun päätöksenteossa.”

Korkeimman hallinto-oikeuden tuomion KHO:2004:99 perusteella tämä on ilmeisen virheellinen ohje. Jos uskontokuntiin kuulumattoman oppilaan huoltajista yksi haluaa lapsen siirrettävän elämänkatsomustiedon ryhmään, tulee näin tehdä.

VI Varhaiskasvatuksen järjestäjän ja toimintayksikön vastuu tämän ohjeen mukaisesta toiminnasta

Koska on varsin laajasti ilmennyt, että Opetushallituksen ohjeita eikä edes oikeudenvalvojin ohjeita ei ole noudatettu, tulee tosi tarpeeseen, että ohjeiden todetaan niin kuin luonnoksessa nyt on: ”Varhaiskasvatuksen viranhaltijat, kuten päiväkodin johtajat, toimivat virkavastuulla, mikä merkitsee korostettua velvollisuutta lainsäädännön ja varhaiskasvatussuunnitelman noudattamiseen. Virkavastuun rikkomisesta voi seurata virkamiesoikeudellinen, rikosoikeudellinen ja mahdollinen vahingonkorvausvastuu.”

VII Lopuksi

Tässä lausunnossa kiinnitimme huomiota kohtiin, joita voi parantaa. Selvyyden vuoksi haluamme sanoa, että ohjeessa on monilta osin hyviä kohtia. Päiväkotien ja koulujen toimintaa ohjaavat säädökset ovat viimeisen vuosikymmenen aikana muuttuneet Vapaa-ajattelijain liiton alaan liittyvissä asioissa parempaan suuntaan. Selkeimmin muutos näkyy laeissa sekä varhaiskasvatuksen ja opetussuunnitelmien perusteissa.
Muutospyrkimystä on havaittavissa säädöksissä, myös tällaisissa ohjeissa, mutta käytännön toiminnassa on myönteisistä kehitysaskeleista huolimatta vielä paljon korjattavaa. On hyvin valitettavaa, että laillisuusvalvojien, kuten aluehallintovirastojen ja eduskunnan oikeusasiamiehen tekemien ratkaisujen linjaukset leviävät kovin hitaasti koulusta ja kunnasta toiseen. Ohjeiden toteuttamista käytännössä tulee tehostaa. Käytännön tilanteen haasteellisuudesta kertomaan liitämme lausuntoomme yhteenvedon tänä vuotta tekemämme nettikyselyn avovastauksista koskien koulujen uskonnollisia tilaisuuksia ja vaihtoehtoisia tilaisuuksia.

Ystävällisin yhteistyöterveisin

Vapaa-ajattelijain liitto ry

Jape Lovén Esa Ylikoski
puheenjohtaja valtuutettu hallituksen jäsen
p. 0504134013 p. 0504685332