Opiskelijana olen ikäväkseni huomannut, kuinka kouluissa, lukioissa ja ammattioppilaitoksissa sitoutetaan nuoria kristilliseen uskoon. Koulussa oppilaspastori tarjoaa oppilaille aktiivisesti palveluitaan ja toimii ”koko oppilasyhteisön kanssa”. Luokan ryhmäytys on seurakunnan vetämä, tapahtuu seurakunnan tiloissa ja siellä markkinoidaan seurakunnan toimintaa.
Tällainen vahva yhteistyö ja markkinointi oppilaitoksen kanssa pyrkii juurruttamaan ja indoktrinoimaan nuorille uskontoa ja kirkon jäsenyyttä. Pohjois-Suomessa tämä on oppilaitoksissa valitettavasti normaalia.
Edellisessä koulussani, Oulun kaupungin lukiossa,
seurakunnan aamunavauksista ei tiedotettu ja yläkoulussani Iissä kaikki
uskonnontunneilla käyvät oppilaat menivät kevätkirkkoon ja muut oppilaat
laitettiin siivoamaan käytäviä. Sain ”erityisluvan” siihen, ettei
minun tarvitsisi mennä kirkkoon.
Tällainen yhden uskontokunnan erityisasema julkisen vallan silmissä on syrjivää
ja epäoikeudenmukaista sekä muiden uskontokuntien jäseniä kohtaan että myös
uskonnottomia kohtaan. Nuorille ei ainakaan Pohjois-Suomessa useassa koulussa
anneta aitoa vapautta valita uskonnollisen sekä vaihtoehtoisen tilaisuuden
väliltä.
Aina tunnustukselliselle tai uskontoon sitouttavalle
tilaisuudelle ei edes järjestetä vaihtoehtoista ohjelmaa niin kuten
Opetushallituksen ohjeissa uskonnollisista tilaisuuksista määrätään.
Perustuslakivaliokunnan mietinnössä (2/2014) selvennetään hyvin, miten olisi
perustellumpaa, ettei koulussa olisi lainkaan jonkun tietyn vakaumuksen
mukaista sisältöä. Tähän tulisi pyrkiä valtakunnallisella tasolla. Euroopan
ihmisoikeussopimuksen nk. indoktrinaatiokiellon noudattaminen tulisi olla ihan
päivänselvä ja normaali asia, eikä mikään kaukainen tavoite joka joskus ehkä
saavutetaan.
Myös Kantelupukki-palvelussa on selkeät ohjeet kouluille siihen, miten
uskonnollisista tilaisuuksista tiedotetaan ja miten vaihtoehtoisia tilaisuuksia
järjestetään. Useamman koulun tulisi ottaa näistä ohjeista koppi. Tuntuu vain,
etteivät koulut ja oppilaitokset joko jaksa tai tajua muuttaa perinteitä, ja
tämän takia niitä pitäisi herätellä esimerkiksi kirjoittamalla suoraan koululle
ja/tai kunnan opetustoimeen epäkohtien tullessa ilmi. Kantelut ovat myös hyvä
vaihtoehto.
Oppilaitosten jälkijättöinen tilanne voidaan johtaa uskonnon historiasta
Suomessa sekä valtion ja kirkon yhdessäolosta. Harmi vain, että nyky-Suomessakin
tämä valtion ja ns. kansankirkkojen erityissuhde säilyy vahvana eikä sitä
todennäköisesti aiota ainakaan tämän hallituskauden aikana purkaa.
Tuomas Koivukangas
opiskelija