Oulunseudun Vapaa-ajattelijat järjesti 4.9.2016 Oulussa seminaarin, jossa puhuivat tieteenfilosofian tutkija Inkeri Koskinen ja kosmologi Syksy Räsänen.
Inkeri Koskisen kirja ”Villi Suomen historia: Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin” on saanut Vuoden tiedekirja 2015 -palkinnon. Kirja käsittelee huuhaateorioita historian alalta, poikkeuksena yleensä huuhaaesimerkkeinä käytettävistä kovien tieteiden tontille kuuluvista teorioista kuten homeopatia. Seminaariimme pyysimme Inkeri Koskisen valottamaan kirjansa teemaa tieteen ja näennäistieteen erottamisesta: miten arvioida historiallisen teorian uskottavuutta.
Koskinen aloitti esimerkeillä niin sanotusta gööttiläisestä historiankirjoituksesta. Siinä pyritään konstruoimaan omalle kansalle loistelias menneisyys. Todisteiksi kelpaavat vaikkapa mitkä tahansa äänteelliset samankaltaisuudet eri kielten sanojen välillä. Tällaisten historiateorioiden mukaan esimerkiksi Egyptin pyramidit eli ”pyhät raamit” ovat muinaisten suomalaisten rakentamia, ja ”Egypti” on väännös nimestä ”Äijäkupittaa”.
Gööttiläiselle historiankirjoitukselle on tyypillistä, että kirjoittajat eivät viittaa lähteisiin. Kuitenkin tarkasteltaessa eri aikoina 1600-luvulta alkaen vaikuttaneita gööttiläisiä kirjoittajia, he esittävät hyvin samankaltaisia ajatuksia. Jos he ovat olleet tietoisia edeltäjistään, ainakaan he eivät näytä kyseenalaistavan aiempia ajatuksia vaan ottavat ne sellaisenaan. Irrallisia ad hoc -poimintoja yhteenliittämällä syntyy ”leikkaa & liimaa -historiaa”.
Koskinen totesi, että paikkansapitämättömiä puheita voidaan jakaa erilaisiin tyyppeihin. Yksi tyyppi on valehtelu, jossa pyritään vakuuttamaan kuulija jostakin asiasta. Esimerkiksi tieteellinen vilppi on tällaista valehtelua: tehdään päällisin puolin vakuuttavan oloinen tieteellinen julkaisu, jossa tehdään valideja tieteellisiä päätelmiä aineistosta — mutta aineisto on keksitty tai vääristelty.
Toinen tyyppi on paskanpuhuminen: ei ole mitään väliä mitä puhutaan eikä suuremmin silläkään uskooko kukaan, päämäärä on vain puhua paljon. Paskanpuhujan väitteiden osoittaminen vääriksi on siinä mielessä epäkiitollista työtä, että väitteitä on paljon nopeampi keksiä kuin tieteellisesti kumota.
Koskinen valitteli nykyisen internet-julkaisukulttuurin olevan harmillinen omintakeisten ajattelijoiden tutkijoiden kannalta. Ennen internetin tuloa nämä kirjoittajat teettivät omakustannejulkaisuja ja lähettivät vapaakappaleet yliopistokirjastoihin, joissa ne säilyivät arkistoituna. Nykyään he julkaisevat tekstinsä netissä. Koska kirjoittajat ”eivät useinkaan ole kovin vakaita persoonia”, tekstejä myös häviää netistä paljon eivätkä ne välttämättä säily tutkijoiden materiaaliksi.
Koskinen totesi tieteen ja näennäistieteen rajanvedosta, ns. demarkaatio-ongelmasta, ettei ole olemassa yhtä testiä jolla voitaisiin todeta mikä on tiedettä ja mikä ei. Pikemminkin on nippu ominaisuuksia, jotka ovat ominaisia tieteelle ja joilla on taipumus puuttua näennäistieteistä.
Tieteeseen kuuluu esimerkiksi hakeutuminen dialogiin muiden aihepiirin tutkijoiden kanssa, kun taas näennäistieteilijät usein sulkeutuvat omiin oloihinsa. Tieteeseen kuuluu, että kritiikki on tervetullutta ja tieteellisten väitteiden on joko kestettävä kritiikki tai väistyttävä paremman väitteen tieltä. Näennäistieteissä taasen usein mieluusti luennoidaan aihepiiriä tuntemattomille ja solvataan näennäistieteilijän kanssa eri mieltä olevia tutkijoita henkilöinä, sen sijaan että kritisoitaisiin tieteellisiä teorioita.
Koskisen mukaan tieteellinen tieto ei synny yksittäisestä kokeesta tai tutkimuksesta. Yksi tutkimustulos on aina vain yksi datapiste: kun mitattiin näin, todettiin tällainen tulos. Tieteellinen tieto syntyy tiedeyhteisössä, kun tutkimuksia on kritisoitu ja toistettu ja yhteisössä syntyy konsensus teoriasta, joka selittää havainnot hyvin.
Syksy Räsänen puhui otsikolla ”Sattuman lapset: monimutkaisuuden kasvu maailmankaikkeudessa”. Räsänen aloitti toteamalla, että kukaan läsnäolijoista ei pysty arvioimaan hänen esityksensä tieteellisyyttä. Syy on se, että kosmologian tulosten arviointi vaatii erittäin suurta perehtyneisyyttä.
Yleisökysymyksenä Räsäseltä tiedusteltiin, miten sitten maallikko voi selvittää onko Räsänen oikeassa jossain kosmologisessa väitteessä. Räsänen vastasi: katsokaa mitä muu tiedeyhteisö sanoo asiasta, esimerkiksi muut popularisoijat kuten Kari Enqvist tai Esko Valtaoja tai mikä on tieteellisissä julkaisuissa enemmistön kanta.
Räsänen kävi läpi maailmankaikkeuden kehityshistorian alkuräjähdyksen kaasupuurosta galakseiksi, tähdiksi, aurinkokunniksi ja tuntemaksemme elämäksi. Kantava teema on monimutkaisuuden kasvu: alkuräjähdyksen jälkeen universumi oli lähes tasapaksua, yksinkertaista ainetta. Painovoima alkoi sitten kerätä tihentymistä galakseja, galaksien sisällä tiivistyi tähtiä ja niiden ympärille planeettoja. Kehitys on siis kulkenut tasaisesta massasta kohti monimutkaisempia rakenteita. Ainakin maapallolla monimutkaistuminen on vielä jatkunut elämän kehityksessä.
Olemme myös sattuman lapsia. Välittömästi alkuräjähdyksen jälkeen kosmoksen materian jakautumisessa oli pieniä kvanttiheilahteluista johtuvia tihentymiä. Universumin laajenemisen inflaatiovaihe jäädytti nämä epätasaisuudet laajentamalla ne miljoonien valovuosien mittaisiksi. Nämä satunnaisesti syntyneet tiheämmät kohdat toimivat galaksien syntyalustoina. Edelleen tähdet planeettoineen ovat tiivistyneet kaasusta ja pölystä kaoottisten prosessien tuloksena. Tuntemallemme elämälle suotuisissa oloissa ainakin omalla planeetallamme kehittynyt elämän kemia on myös monimutkaistunut sattuman oikkujen heittelemänä.
Olimme pyytäneet Syksy Räsästä kertomaan millaisen maailmankuvan kosmologia tarjoaa. Humen giljotiinina tunnetun periaatteen mukaan siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden pitäisi olla. Räsänen kuitenkin vastauksena kysymykseemme esityksensä päätteeksi listasi oman näkemyksensä pääsäännöiksi miten meidän monimutkaisuuden huipentumien tulisi toimia: kärsimyksen aiheuttamista olisi vältettävä ja elämää kunnioitettava. Koska kykenemme hankkimaan tietoa, meidän tulisi ottaa selvää asioista ja tietojamme tulisi soveltaa niin, ettemme aiheuta kärsimystä.
Teksti: Timo Karjalainen
Kuvat: Sirpa Pöyhönen
Syksy Räsäsen seminaarissa esittämät simulaatiot löytyvät seuraavista linkeistä:
http://wwwmpa.mpa-garching.mpg.de/galform/virgo/millennium/#movies