Nufit 2016 järjestettiin 15.-16. tammikuuta. NuFit eli nuorten filosofiatapahtuma on vuodesta 2002 alkaen järjestetty vuosittainen konferenssi, jonka sisäänpääsymaksulla saa laajan kattauksen mielenkiintoisia puhujia erilaisilta elämänpoluilta. Tapahtuman järjestävät nykyisin yhteistyössä Prometheus-leirin tuki ry, Dilemma ry ja FETO ry. Ohjelmaa järjestetään kahdessa salissa, joten kuulija joutuu aina tekemään kiperän valinnan kumpaa kulloisestakin alustuksesta käy kuuntelemassa. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä että jokaisen nufit-kokemus on yksilöllinen.
Tämän vuoden kattoteemana oli tuho, jota alustuksissa pyrittiin käsittelemään eri tahoilta. Tuho on suuri ja voimakas sana. Niinpä teeman pohdiskelustakin tuli melko synkkää. Nufitissä kuuntelemani alustukset saivat minut pohtimaan kolmea erilaista tuhoa: yksilön, yhteisön ja maailman tuhoa. Kaikki nuo ovat äärellisiä asioita tuntemassamme maailmassa. Tässä artikkelissa puntaroin niitä mietteitä joita tapahtuma kokonaisuutena sai minut pohtimaan, enkä niinkään esittele yksittäisiä alustuksia. Tapahtuman tarkoitushan on antaa eväitä filosofiseen pohdiskeluun.
Yksilön tuho
Elämä on väliaikainen tila, joka päättyy kuolemaan, yksilön tietoisen minän tuhoon. Äärellinen elämä on lopulta evoluution ehto. Jos uudet sukupolvet eivät korvaisi edeltäviä, kehitys pysähtyisi. Toisaalta on myös aika mahdotonta ajatella että uusia yksilöitä syntyisi maailmaan jossa kaikki edeltävät sukupolvet ovat elossa kuluttamassa resursseja. Kuolema on kehityksen elinehto. Silti me vieroksumme sitä omalla kohdallamme niin paljon, että kuolemanjälkeistä elämää tai uudistysyntymää lupaavat uskonnot ovat saavuttaneet suuren suosion ihmisten keskuudessa.
Kuolema, itsemurha, eutanasia. Nämä ovat vakavia asioita sekä yksilölle itselleen, että yksilön läheisille, joilta kuolema riistää tärkeän ihmisen jota ilman on opittava elämään, vaikka se tuntuu paikoin mahdottomalta. Ohjaaja Sini Liimatainen piti alustuksen liittyen itsemurhaa käsittelevään dokumenttielokuvaansa Näin Unta Elämästä. On selvää että itsemurha viiltää syvät haavat läheisten elämään. Viesti oli kuitenkin tärkeä: puhutaan mieluummin elämästä, puhumaan niistä ongelmista jotka mieltä painavat ja saavat pohtimaan itsemurhaa.
Eutanasia on hieman toisenlainen kuoleman kohtaamisen tilanne. Se ei tule yllätyksenä. Se tulee hyvin harkittuna päätöksenä, jonka läheiset voivat käsitellä ja hyväksyä sen. Se on myös ehkä hivenen helpommin käsiteltävissä oleva elämän päätöspiste. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, kun on vain surua, pelkoa ja kipua. Silloin läheistenkin on varmasti helpompi ymmärtää asia keskustellessaan parantumattomasti sairaan omaisensa kanssa.
Yhteisön tuho
Ihmisten muodostamat yhteisötkin voivat tuhoutua, vaikka ovatkin paljon ihmisiä pitkäikäisempiä. Karttojen rajat on piirretty uusiksi moneen kertaan. Kristinusko lähetyskäskyineen on suuressa rakkaudessaan tuhonnut myös paljon alkuperäistä kulttuuria. Kulttuurin tuhon ovat kokeneet niin Katumajärvessä kasteita pesseet kantasuomalaiset, kuin saamelaisetkin, joiden noitarummut rikottiin kun saamelaisten usko haluttiin hävittää. Toisaalta myös kirkko kulkee kohti omaa tuhoaan, ei tosin väkivaltaista tuhoa, vaan rauhallista unohduksiin sammumista, kun suomalaiset maallistuvat ja jättävät uskonnon kulttuurin pois elämästään.
Vallankumoukset ja valloitussodat voivat tuhota tieltään yhteisöjä ja kulttuureja. Ranskan suuri vallankumous tuhosi Ranskan monarkian, ja sen tilalle astui vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Kommunistinen Neuvostoliitto on hajonnut minun elinaikanani. Ovatko monarkiat tulossa tiensä päähän länsimaissa? Myös anarkismi oli yhtenä alustuksen aiheena NuFitissa. Anarkismi on surullisen väärinymmärretty aate, joka mielikuvissa pelkistyy ikkunoita rikkovaan “anarko-markoon”. Älkää rikkoko ikkunoita tai mitään muutakaan, mutta anarkismiin liittyy paljon pohdittavaa. Entä vanha kunnon demokratia? Vapaa-ajattelijain liitto pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnassa demokratian keinoin, hitaasti ja varmasti. On aiheellista silti kysyä miten demokratia toteutuu nykyisin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa valituksi tuleminen edellyttää varsin merkittävää yritysten vaalirahoitusta, demokratia on hiipimässä kohti korpokratiaa. Tämä on jokseenkin pelottavaa sikäli että jonkin määritelmän mukaan yritykset olisivat ihmisten mittapuulla sosiopaatteja joilta puuttuu empatia täysin.
Monessa alustuksessa yleisökysymysten aikana käsiteltiin maahanmuuttoa ja sitä miten kärjistynyttä keskustelu aiheen ympärillä on. Maryan Abdulkarim käsitteli alustuksessaan mm. rasismia ja naisvihaa, joka kieltämättä on tullut näkyvämmäksi Suomessakin. Ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia on pidetty jakamattomina länsimaiden ylpeydenaiheina, mutta nyt yhteiskunnalliseen keskusteluun on noussut puheenvuoroja joissa pohditaan että pitäisikö niistä sittenkin tinkiä hieman. Arabikevään aikaan lähti liikkeelle yhä voimistunut konflikti, joka on saanut ihmiset liikkeelle. Joidenkin mukaan kuivuus oli vaikuttava tekijä, joka sai kansan nousemaan barrikadeille. Mistä kuivuus sitten johtuu? Palataan tähän ihan kohta.
Maailman tuho
Tohtori Frank Drake on esittänyt Draken yhtälönä tunnetun laskukaavan, jolla voisi arvioida maailmankaikkeudesta löytyvien sivilisaatioiden määrää. Kaava koostuu monesta tekijästä, jotka vaikuttavat elämän syntymisen ja älyn kehittymiseen, mutta viimeinen parametri L on sivilisaation odotettu elinikä. Drake siis otti huomioon myös sen, että sivistynyt yhteiskunta ei välttämättä säily, vaan voi myös tuhoutua aikanaan. Emme voi mistään tietää mikä on sivistyneen yhteisön keskimääräinen elinikä. Meillä on mallidataa vain yhdestä datapisteestä: omastamme.
Oman maailmamme tuho on konkreettinen uhka. Tämän hetken aktiivisin uhkakuva on ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos saa aikaan myös ilmastopakolaisia, ihmisiä jotka eivät enää selviydy kotiseudullaan. Arabikevät oli ehkä vasta alkusoittoa. Onnistuuko yhteiskunta pysäyttämään etenevän globaalin ilmastokatastrofin ennen kuin on liian myöhäistä? Ja löytämään elintilaa niille, joiden asuinalue on kuivunut tai jäänyt veden varaan? Jos onnistuisimmekin ratkaisemaan energiakriisin ja leikkaamaan päästöjä riittävästi, on globaalin sodan mahdollisuus aina olemassa. Vuodesta 1947 on viitattu Tuomiopäivän kelloon, jonka symboliset viisarit ovat vain minuuttien päässä kohtalokkaasta ydinsodasta. Viisareita on siirretty eteenpäin ja taaksepäin sen perusteella kuinka ydinaseriisunnassa ollaan edetty tai taannuttu.
Kristinuskoon sisältyy ajatus siitä että tuomiopäivä ja apokalypsi on tulossa. Siihen suhtaudutaan suurella odotuksella ja mielipuolisella ihannoinnilla, jonka selittää vain järjetön ajatus siitä että tuhoa seuraisi pelastus. Ateistin on vaikea ymmärtää maailmanlopun odottajia ja ennustajia, jotka ovat ilmoittaneet maailmanlopun koittavan milloin minäkin päivänä, ja pettyen palanneet arkeen kun loppu ei olekaan koittanut. Ateistit voivat toki naureskella maailmanlopunennustajien haihatuksille, mutta pelko aidosta ihmisten itsensä aiheuttamasta maailmanlopusta, lopullisesta tuhosta on aiheellinen.
Jälkijäristykset
Nufit oli minulle todella mielenkiintoinen kokemus, ja kuten huomata saattaa, se herätti monenlaisia ajatuksia, joista tähän mahtui vain pieni osa. Plussaa siitä että alustajina oli tasapuolisesti mies- ja naisnäkökulmia edustettuna. Alustuksien lisäksi tapahtumassa oli paljon kaikenlaista joka jäi kokematta, kuten filosofiset teehetket ja Sokrates-väittelykilpailu. On todella ilahduttavaa, että Suomessa järjestetään nuorille suunnattu filosofiaan kannustava tilaisuus. Tämä oli minulle ensimmäinen Nufit, mutta ennustan että ei varmasti jää viimeiseksi. Suuri kiitos tapahtuman järjestäjille.
Kimmo Laine
Nufit: http://www.nufit.fi/
Tapahtuman videostriimaukset löytyvät osoitteesta: