
■
Rippijuhlat ovat edelleen monessa suvussa kulkevia perinteitä ilman vaihtoehtoa. Rippikoulu ylipäätään on ollut pääasiallinen nuorten siirtymäriitti ja instituutio. Rippileirille meneminen on useimmille kuitenkin sosiaalinen valinta. Mennään, kun kerran kaveritkin. Mutta tuon ajan voi käyttää monin verroin hyödyllisemmin – Prometheus-leirillä. Rippileireilläkin epäilemättä käsitellään elämään liittyviä kysymyksiä, mutta lähtökohtaisesti ja läpäisevästi kristinuskon kautta. Rippileirit ovat käytännössä kirkon lähetystyötä. Moneen nuoreen uskon tyrkyttäminen onkin uponnut.
Mutta uskontokuntiin kuulumattomien määrä on kasvussa, joten on muodostunut oleelliseksi seikaksi se, miten kaikille nuorille turvataan yhdenvertainen ja uskonnosta riippumaton mahdollisuus osallistua siirtymäriittinä toimivalle leirille.
Jotkut käyvät sekä rippi- että protuleirin. Viereisellä sivulla haastattelemamme nuori ohjaaja Romeo Keijupuro olisi käynyt myös rippileirin, jos olisi tuolloin tiennyt, että molemmatkin voi käydä. Ne, ketkä ovat molemmat käyneet, ovat pääsääntöisesti ilmoittaneet protun olleen antoisampi.
Prometheus-leireillä käsitellään elämän, yhteiskunnan ja yhteiselon peruskysymyksiä uskonnollisesti ja poliittisesti riippumattomasti ja filosofis-humanistispainotteisesti. Leireillä keskustellaan, leikitään, pelataan ja leireillään perinteisesti saunoen ja uiden. Tässä suhteessa protuleireillä ei ole rippileireihin verraten suurta eroa. Tärkein ero on, että nuoret saavat olla vapaita uskonnollisuuteen yleensä liittyvästä syntisyyllistämisestä ja indoktrinaatiosta. Keskusteluja ei ohjata uskonnollisten dogmien ja teologisten näkemysten tai ismien mukaan. Protuleirillä nuoren itsetunto, sosiaaliset taidot ja elämän sekä ihmisten moninaisuuden ymmärrys kehittyvät. Prometheus-leirin tuki ry:n mukaan tämä on tutkimuksellisesti osoitettu.
Viime kesänä järjestetyille 68 protuleirille osallistui kesän aikana yli 1200 leiriläistä, mikä on eniten tähän mennessä. Leirit eivät ole tarkoitettu vain 8. tai 9. luokan päättäneille, vaan leirejä on myös 17–21-vuotiaille ja sitä vanhemmillekin.
Ohjaajat ovat vapaaehtoisia ja erilaisista taustoista tulevia. Monet ovat itse käyneet protuleirin. Yhteistä on lähinnä uskonnoton katsomus sekä halu auttaa nuoria elämänkatsomuksellisissa pohdinnoissa sekä itsetunnon kehittämisessä. Ohjaajat eivät tyrkytä valmiita vastauksia, vaan he keskustelevat leiriläisten kanssa yhdessä esille tulevista asioista ja kysymyksistä. Romeo Keijupuro haluaa ohjaajana tarjota nuorille jotain samankaltaista mitä itse sai protuleirillä.
Nykyisin protuleirejä järjestetään vuosittain 60 – 70 leiriä eri puolilla Suomea. Tarve on suuremmalle määrälle, ja niinpä ohjaajiakin tarvitaan lisää. Nuoriso-, kasvatus- tai sote-alan osaamista ei edellytetä. Prometheus-leirin tuki ry järjestää leirin vetämiseen tarvittavan kurssituksen.
Ohjaajaksi hakeminen ensi kesän leireille on parhaillaan käynnissä. Uusien ohjaajien infoja kuluvana syksynä: 1.10. klo 18-20, 18.10. klo 13-15 ja 10.11. klo 18-20. Infot järjestetään Zoomissa ja ne on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa ohjaajaksi lähteminen. Etukäteen ei tarvitse ilmoittautua. Osallistuminen ei sido mihinkään. Osallistumislinkit infoihin ovat Protun nettisivuilla, www.protu.fi. Sivuilla on myös ohjeet ohjaajaksi ilmoittautumiseen.
■
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 3/2026.