Tämä on ensimmäinen pääkirjoitukseni Vapaa Ajattelijan päätoimittajana. Jokusen vuoden olen toiminut toimitusneuvostossa. Kun Esa Ylikoski ilmoitti jättävänsä homman, minulta kysyttiin, lähtisinkö jatkamaan. En ollut innoissani. Pätevämpiäkin tehtävään löytyisi. Ei ilmaantunut.
Esa teki pitkän ja ansiokkaan rupeaman, yhdeksän vuotta. Hän keskittyi paljolti katsomusten yhdenvertaisuusasioihin sekä kirkon erioikeusasemaan maassamme. Näillä näkymin meidän ei tarvitse pelätä, että hän lopettaisi kyseisten asioiden tarkastelun. Ne ovat seikkoja, joiden oikaiseminen kuuluu Vapaa-ajattelijoiden tehtäviin ja olemassaolon tarkoituksiin.
Päätoimittajan vaihdos ei muuta lehden linjaa. Muutoksia on syytä tehdä vain silloin, kun syytä on. En aio vetää jotain omaa linjaani, vaan olen edelleen yksi kirjoittaja muiden joukossa. Olen muilla foorumeilla ottanut kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, joskus kärkkäästikin. En tätä piirrettä itsestäni voi tyystin piilottaa, mutta minun on syytä tiedostaa Vapaa-ajattelijoiden jäsenistön heterogeenisyys.
Lehti ilmestyy tänä vuonna jälleen paperisena täydet neljä kertaa. Voima-lehden liitteenä jaettu Vapaa Ajattelija / Uskomaton oli kallis, eikä sen kustannus/teho-suhde liene ollut hyvä. Lehden koko tulee olemaan pääasiassa 32-sivuinen, mikä varmasti riittää laadukkaalle sisällölle. Määrästä voi tinkiä, mutta laadusta ei.
Printtilehtien lukeminen on näinä digiloikan aikoina vähentynyt, varsinkin nuorilla. Kännykän ruutu vähentää lukemisen intensiteettiä. Tulee vilkuiltua somea ja netin loputonta informaatiovirtaa. Paperinen julkaisu on kuitenkin edelleen optimaalinen lukemiseen keskittymisessä. Se ei käy silmien päälle. Se on konkreettinen esine. Lukemisesta tulee kokonaisvaltaista aistimusta, kun tekstiä selaa sormilla, tuntoaisti mukana. On myös merkityksensä sillä, missä muodossa informaatio otetaan vastaan. Kun lukualustat muuttuvat digitaalisiksi, muuttuu helposti myös suhde informaatioon.
Lukeminen auttaa moneen vaivaan. Se auttaa ymmärtämään maailmaa ja toisia ihmisiä, se lisää tietoa, auttaa keskittymisessä, rauhoittaa, laskee pulssia, vähentää ärtyisyyttä ja lisää hyvinvointia. Itselläni parhaita hetkiä ovat ne, kun saan olla pitkälläni sohvalla käsissäni lehti tai kirja sekä illalla vuoteessa lukulamppu päällä. Ainoa hankaluus on, mihin sijoittaa kaikki kirjat, ne konkreettiset esineet, jotka haluan pitää itselläni.
Itse asiassa konkreettisuus, tallenteen käsinkosketeltavuus, on saanut vanhat musiikkimediat, C-kasetit, LP-levyt ja osittain myös CD-levyt palaamaan arvoonsa, ainakin harrastajilla. Uuden LP:n tuoksu on jäänyt muistiini. Samoin tuoreen kirjan tai lehden painomusteen tuoksusta nautiskelen edelleen. Vanhatkin kirjat tuoksuvat hyvälle.
Vapaa-ajattelija olen ollut vasta viitisentoista vuotta sen jälkeen, kun lakkasin olemasta ”hällävälisti”. Tuolloin ryhdyin kirjoittelemaan Kotimaa24-blogistolla. Kerran päätin, että pitää minullakin olla taustaryhmä, kun uskovilla on seurakuntansa ja lahkonsa. Päätökseeni saattoi vaikuttaa sekin, että palstalla kirjoitteli myös eräs Jori Mäntysalo, se toinen uskomaton kirjoittaja. Kirkosta kyllä erosin jo 18 täytettyäni, mutta lähinnä kapinallisuudesta valtakulttuuria vastaan. Mielenkiintoisesti nykyisin monet nuoret miehet uskonnollistuvat vastavetona valtakulttuuriin – konservatismi karkottaa vieraantuneisuuden tunteen.
Kun liityin, en tuntenut ainuttakaan vapaa-ajattelijaa tai tiennyt koko järjestöstä oikein mitään. Lapsuudessani ja vielä nuorenakin kyllä kuulin ja näin juttuja, jotka eivät vapaa-ajattelijoita mairittelevia olleet. Edelleenkin vapaa-ajattelijoista esiintyy virheellisiä käsityksiä. Yksi tuore esimerkki on se, kun saimme testamentatun osuuden perinnöstä. Vainajan leski ilmoitti perunkirjoitustilaisuudessa, että inhoaa Vapaa-ajattelijoita, eikä muidenkaan mukana olleiden suhtautuminen kovin lämpöistä ollut.
Joka tapauksessa Vapaa-ajattelijoiden julkikuvaa on syytä vaalia. Eikä ainakaan huonontaa. Ei nimi järjestöä pahenna, elleivät sitten me toimijat.
•