ESA YLIKOSKI
Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien liitto FETO järjesti marraskuussa elämänkatsomustiedon ja FETOn yhteisen 40-vuotisjuhlaseminaarin ja iltajuhlan. Kumpaakin tilaisuutta luotsasi FETOn puheenjohtaja Katri Hämeenniemi.
Iltajuhlassa puhui akateemikko Ilkka Niiniluoto, joka oli mukana 1980- ja -90-luvuilla sekä ET:n että filosofian kehittämisessä. Juhlapuheen piti myös Olavi Arra, joka toimi seitsemän vuotta FETOn puheenjohtajana pääosin 90-luvulla. Lisäksi kuultiin tervehdyksiä mm. Suomen filosofiselta yhdistykseltä sekä Vapaa-ajattelijain liitolta ja Humanistiliitolta.
Seminaarissa Kallion lukiossa kuultiin ruotsalaisen tutkijan Isabella Varricchion englanninkielinen esitelmä lukiotason filosofian opetuksesta pohjoismaissa. Vertailevassa tutkimuksessa Suomi pärjäsi hyvin.
Iltapäivällä ohjelmassa oli Sokraattinen dialogi pienryhmissä. Dialogin aiheena oli ”Mitä on viisaus?” Ehkä tärkeintä tässä oli sokraattisen pedagogisen metodin soveltaminen ja opettelu rauhallisella aikataululla. Viisauden piirteitäkin löydettiin. Haasteena on yhä metodin soveltaminen käytäntöön.
Elämänkatsomustiedon ja filosofian opetuksesta
Dosentti Eero Salmenkivi piti seminaarissa kiinnostavan esityksen ET:n ja filosofian didaktiikan eli opetusopin kehittymisestä. Seuraavassa referoin Salmenkiven esitelmää.
ET ja filosofia yhtäältä eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, toisaalta ne ovat samaa. Erona on se, että filosofia on Suomessa lukioaine ja ET:stä ajallisesti yli puolet eli kuusi vuotta opettaa yleensä luokanopettaja. Toisaalta ET ja filosofia ovat samaa. Pedagogisoitu filosofia on molempien ytimessä. Opettajajärjestö FETO on vuodesta 1986 ollut yhteinen. Oppiaineita ovat kehittäneet samat ihmiset sekä Opetushallituksessa että yliopistollisina toimijoina.
Kouluaineina ET:n ja filosofian yhteisenä lähtökohtana voi nähdä yhteisen sisältöalueen: etiikan. Molemmat oppiaineet ovat ”uudestisyntyneet”, ET uskontojen historian ja siveysopin tilalle ja filosofia pakollisena valtakunnallisena aineena lukioon 1900-luvun lopussa. On ollut mahdollista kehittää uutta didaktiikkaa puhtaalta pöydältä.
Molemmille oppiaineille on ominaista perinteiden moninaisuus ja laaja-alaisuus. Filosofiassa se on sisäänrakennettuna, ET:ssä monitieteisyytenä ja oppijalähtöisyytenä.
Samalla Salmenkivi toi esiin toisen näkökulman: FETOn ja ET:n 10-vuotisjuhlakirjassa arvioidaan, että ET:ssä ei alun perin ollut kyse erityisestä didaktiikasta eikä uusista kouluun tulevista tieteenaloista. ”ET:n syntyyn liittyvä prosessi oli siis pikemminkin (uskonto)poliittinen kuin pedagoginen tai johonkin tiettyyn tieteenalaan liittyvä” (Simola & Elo 1995, 8). He löytävät neljä juonnetta elämänkatsomustiedon rakentumisessa. Näitä ovat 1. perinteisen uskonnonvapausliikkeen uskontokritiikki, 2. peruskoulu-uudistuksen emansipatorinen utopismi, 3. pedagogisen kokonaisvaltaisuuden aate ja 4. filosofien yhteiskunnallinen aktivoituminen 1980-luvulla.
Toisin kuin kaikille luterilaisesta opetuksesta vapautetuille tehty uskontojen historia ja siveysoppi, ET luotiin aluksi nimenomaan (jollain tavoin) aatteellisesti uskonnottomien oppiaineeksi. Valtio kuitenkin ”otti uskontokriittisen reformiliikkeen syleilyynsä”, eikä korostettu uskonnottomuus koskaan tullut osaksi opetussuunnitelmia. Vapaa-ajattelijain liitto hyväksyi asiantilan 1980-luvun loppuun mennessä ja siirtyi vuonna 2010 kannattamaan myös ET:n avaamista.
ET:n osittainen avautuminen
Jos ET olisi uskonnottomien ”oma” oppiaine samaan tapaan kuin ”omat uskonnot” on uskontokuntiin kuuluville, haasteena olisi suuri ryhmä, joka ei halua sen enempää ”omaa” uskontoa kuin ”omaa” aatteellista uskonnottomuuttakaan. ET ei ole muodollisesti kenenkään ”oma”, mutta aluksi eli 1985–2003 siihen liittyi jäsenyysmäärittely (”ei kuulu”).
1.8.2003 lähtien ET tavallaan palasi uskonnon historian ja siveysopin neutraaliuteen avaamalla ET:n niille uskontokuntiin kuuluville, joille ”omaa uskonnon opetusta ei järjestetä”. ”Valtiollistetussa” ratkaisussa ET:llä on nyt kaksi tehtävää: 1. toimia aatteellisesti uskonnottomien oppiaineena ja 2. toimia oppiaineena kaikille niille, joilla ei ole muuta katsomusainetta.
Jollei lapsi ole valtakirkkojen eli ev.lut. tai ortodoksikirkon jäsen, ET:n saa (periaatteessa) valita eli ET on avoinna. Tämä muutos ja vielä enemmän ET:n oppilasmäärien aiempaa nopeampi kasvu 2000-luvulla on korostanut ET:n neutraliteettia, mikä on puolestaan korostanut omaleimaisen didaktiikan merkitystä. Sittemmin myös ET:n laajempi avaaminen on noussut esille.
Filosofia uuden ET:n ytimessä
Vuoden 1985 uudistuksessa, jossa filosofia oli lopullisesti syrjäytynyt valtakunnallisesta asemasta, ET määrittyy pitkälti filosofiaksi.
”Erityisesti Georg Henrik von Wrightin ja Esa Saarisen puheenvuorot 1980-luvun alusta lähtien nostivat filosofisen näkökulman ns. maailmanproblematiikasta julkiseen keskusteluun. Useat merkittävät filosofit, kuten Timo Airaksinen, Ilkka Niiniluoto ja Juhani Pietarinen, osallistuivat alusta alkaen elämänkatsomustiedon oppisisältöjen ja -kirjojen suunnitteluun. ET:ssä olikin alusta alkaen mukana eräänlainen ”filosofiaa lapsille” -elementti.”
Jo 10-vuotias ET on hovikelpoinen oppiaine, jota leimaa populaari filosofiakeskeisyys. Tämä vahvistui vuoden 2003 uudistuksessa.
Didaktiikka on erityisesti opettajankoulutukseen liittyvä tieteenala. ET:n ja filosofian didaktiikka on nimenomaan ainedidaktiikkaa. Filosofiaa lapsille on yleisempi pedagoginen suuntaus. Esim. Tomperi (2017, 239) on esittänyt, että ”pedagoginen filosofointi kuuluu kouluun, esiintyipä filosofia erillisenä oppiaineena tai ei”.
Filosofiaa lapsille ja ET
Kehittäjä Matthew Lipmanin alkuperäinen muotoilu on nimeltään P4C (Philosophy for Children), nykyään usein PwC, Philosophy with Children). Taustalla on valveutuneen demokraattisen kansalaisen kasvun tukeminen (Dewey) sekä lasten kunnioittaminen varteenotettavina keskustelukumppaneina ja itsenäisinä tutkijoina. Suomalainen lyhenne on FILA.
Suomalaiseen kasvatustieteelliseen keskusteluun Filosofiaa lapsille -didaktiikka tuli vuonna 1988. Periaatteina siinä ovat lapsikeskeisyys, argumentaatiokeskeisyys ja dialogikeskeisyys.
FILAn tavoitteita ovat selkeä ja johdonmukainen ajattelu, kysymisen, tutkimisen ja älyllisen uteliaisuuden vaaliminen, eri näkökulmien ymmärtäminen, toisten kunnioittaminen ja väärinkäsitysten selvittäminen sekä tutkivan yhteisön muodostuminen. Ajatteleminen tuodaan julki keskustelussa, jossa kaikki yhteisön jäsenet osallistuvat ajatusten arviointiin ja jatkokehittelyyn.
FILA sopi elämänkatsomustietoon. Ylitarkastaja, myöhemmin opetusneuvos Pekka Elo teki FILAsta jo 1990-luvun alussa olennaisen osan ET-didaktiikkaa. Sen osana suomennettiin Lipmanin pienoisromaaneja, jotka eivät kuitenkaan tulleet laajempaan opetuskäyttöön.
Oppilas-/opiskelijalähtöinen FILA-didaktiikka vaikuttaa olevan riittävä didaktinen ratkaisu. ”Elämänkatsomustiedon lähtökohtana ovat valmiiden oppijärjestelmien sijaan opiskelijan elämismaailma ja sen ilmiöt.” (LOPS 2019.)
Filosofian paluu oppiaineeksi
Vuoden 1994 tuntijaossa ja OPS-perusteissa filosofia palasi pakolliseksi valtakunnalliseksi lukioaineeksi, minkä jälkeen kaikki lukiolaiset eli yleensä yli 100 000 opiskelijaa kunakin vuonna on opiskellut sitä.
Tässä kehityksessä suuri merkitys on ollut HY:n pitkäaikaisilla professoreilla Ilkka Niiniluodolla ja Timo Airaksisella (Airaksinen oli ylioppilastutkintolautakunnan jäsen vuosina 1991–2015). Vuonna 2005 filosofiaan saatiin neljäs kurssi.
Filosofian palattua valtakunnalliseksi aineeksi lukiossa syntyi ET:n ja filosofian välille rajanvetoa: mitä pitää opettaa ET:ssä, mitä filosofiassa ja mitä ehkä molemmissa? FETO:lla ja sen aktiiveilla oli iso rooli käytännön ratkaisujen löytämisessä.
Lukion ET:ssä korostui antropologia ja FILA-henkinen opiskelijalähtöisyys. Filosofian toinen pakollinen eli etiikan kurssi (nykyään opintojakso) luonnollisesti auttoi rajanvetoa.
Kehitystyö muodollisen kouluopetuksen ulkopuolella
Merkittävä didaktinen avaus olivat FETOn Tartossa järjestämät kesälukiot. Lisäksi FETO vei FILA-henkistä ihmisoikeuskasvatusta Kosovoon.
Koulun ulkopuoliseen didaktiseen kehittämiseen on kuulunut FETOssa monenlaisia toimia. FETOn alkuaikoina yhteys Prometheus-leireihin oli kiinteä. Protun kanssa yhdessä on kehitetty Nuorten filosofiatapahtuma Nufit. Siihen liitettiin vuotta aiemmin syntynyt Sokrates-väittelykilpailu.
Suomi osallistui Kansainvälisiin filosofian olympialaisiin (IPO) ensimmäistä kertaa Japanissa 2002, tuloksena pronssimitali. Sen jälkeen menestys on vain parantunut: kultaa on tullut 2009, 2014, 2015, 2018 ja 2023. Isompi asia lienee se, että Suomi on järjestänyt IPOn 2009 ja 2024.
Filosofian ja sen didaktiikan uusi tuleminen
Vuoden 2010 paikkeilla ainereaalin aiheuttama alamäki ja erilaiset valinnaisuuteen liittyvät kasvatuspoliittiset ja -tieteelliset hankkeet olivat fetolaisille pelottavia. Vuonna 2014 lukiofilosofian tilanne kuitenkin kääntyi nousuun. Opetusministeri Krista Kiurun johdolla siirrettiin yksi pakollisen etiikan kurssi katsomusaineista filosofiaan. Näin etiikka siis palasi filosofiaan yli 160 vuoden jälkeen.
Didaktiikan kehityksessä tapahtui myönteinen käänne jo aiemmin. niin & näin -lehti ja Eurooppalaisen filosofian seura olivat perustaneet Ajattelutaidot-sarjan. HY:ssä oli perustettu ensimmäinen ET:n ja filosofian didaktiikan yliopistonlehtoraatti. Sokrates koulussa -teos aloitti uuden filosofian didaktiikan, ja sen edelleen pysyvä merkkipaalu on Tuukka Tomperin väitöskirja.
Uuteen tuntijakoon perustuva LOPS 2015 puolestaan otti merkittävän askeleen kohti filosofian taitoja poistamalla vaatimuksen yleissivistävistä perustiedoista. Myös filosofia on tieto- ja taitoaine – samoin elämänkatsomustieto.
FETOn ja käytännön opetuksen kannalta tärkeitä ovat pääosin FETOn aktiivien voimin toteutetut OPH:n didaktiset tukimateriaalit logiikassa, etiikassa ja yo-vastaamisessa.
Nämä sopivat myös ET:oon, mutta lisäksi OPH on tuottanut FILA-henkisen materiaalin Dialogi- ja tunnetaidot opetuksessa.