Viimeinen leposija – ota jonotusnumero kirkon tiskiltä!

Siiri Salminen rintakuva. Vaaleahiuksinen nainen vaaleanharmaassa puserossa hymyilee kameraan päin. Taustalla oranssinvärisiä geometrisiä kuvioita.

Kirkolle ulkoistettu hautaustoimi ei vastaa sekulaarin yhteiskunnan tarpeita.

SIIRI SALMINENAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Onko kuolema Suomessa unohdettu peruspalvelu? Jos kuvittelet, että kuolema lopettaa arjen kiireet, kannattaa miettiä uudelleen. Meillä ruuhkat alkavat, kun sydän pysähtyy.

Kuolleisuuden ennustetaan kasvavan merkittävästi tulevina vuosikymmeninä. Se tarkoittaa tuhansia uusia asiakkaita elämän jälkeiseen toimitusketjuun. Vainajien lähtö tulisi hoitaa arvokkaasti – ja se, hyvät elossa olevat, ei ole itsestäänselvyys.

Ensimmäinen ongelma alkaa heti kuoleman jälkeen: ruumis on säilytettävä kylmässä. Käytännössä vainajasta tulee biologinen säilyke, jonka pilaantuminen ei ole toivottavaa. ”Parasta ennen” -päiväys on suhteellinen käsite, sillä sairaaloiden kylmäsäilytystilat ovat rajalliset.

Jos omaiset eivät ehdi järjestelyihin riittävän nopeasti, alkaa esimerkiksi Helsingin kaupunki periä 10 euroa vuorokaudelta kolmen viikon jälkeen. Joillakin hyvinvointialueilla ruumiit säilytetään kylmäkonteissa noutoon asti, sillä sairaaloiden ruumishuoneet ovat täynnä.

Kyllä, Suomessa käytetään ruumiskontteja. Niissä vainajat odottavat vuoroaan krematorion uuniin – jos sielläkään on tilaa. Suomessa toimii noin 20 krematoriota ja yhteensä hieman yli 30 uunia. Kun yli 60 prosenttia ja pääkaupunkiseudulla 80 prosenttia vainajista tuhkataan, kapasiteetti on pahasti kortilla.

Uusia krematorioita ei rakenneta, koska niiden hinta lasketaan miljoonissa – eikä seurakunnilla, joille tämä logistinen haaste on sälytetty, ole riittävästi kannustimia investoida. Olit sitten ortodoksi, optimisti, ateisti tai astrologi, lähtösi hoitaa seurakunta, jonka krematoriolla on meneillään ruuhkavuodet.

Hyvänä poikkeuksena pitää mainita Helsingin Hietaniemen tunnustukseton krematorio, joka on maan vanhin ja suurin. Sen toiminta käynnistyi jo 1926.

Vaikka yhä harvempi suomalainen kuuluu kirkkoon, lähes kaikki päätyvät sen vastuulle kuoltuaan. Vainajahuolto ei ole julkinen peruspalvelu, vaan uskonnollisen yhdyskunnan tehtävä. Eikö olisi jo aika siirtää tämä vastuu neutraalille pohjalle – ja jopa avata se kilpailulle?

Kuolema voi olla henkilökohtainen, mutta vainajahuollon pitäisi olla julkinen peruspalvelu. Meidän elossa olevien tehtävä on hoitaa tämä kuntoon – ennen kuin itse joudumme jonottamaan kontissa.