Miksi olet vapaa-ajattelija?

Helsingin vapaa-ajattelijat

”On hyvä tietää, että en ole yksin” – Helsingin seudun vapaa-ajattelijain jäsenkyselyn satoa

ESA YLIKOSKIAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Lehtemme pieni kesäkysely paljastaa, mitä vapaa-ajattelijat ajattelevat jäsenyydestään Helsingin seudun vapaa-ajattelijoissa. Saamamme alle sata vastausta ei ole tilastollinen totuus, mutta totuuden siemeniä löytyy jokaisesta vastauksesta. Tulokulmia, näkemyksiä ja painotuksia on seuraavissa poiminnoissa erilaisia, mutta se on vapaa-ajattelun rikkaus.

Kysyimme aluksi, mikä jäsenille on tärkeintä vapaa-ajattelijain toiminnassa ja jäsenyydessä.

•••

YHTEISKUNTAVAIKUTTAMINEN

  • Yhteiskunnallinen ulottuvuus ja vaikuttaminen siihen, että Suomi olisi neutraali uskonnollisesti.
  • Kirkon ja valtion eron edistäminen, jotta kaikilla on yhtenäiset oikeudet sekä velvollisuudet.
  • Uskonnottomien asioiden ja edun esilläpito. Meille kuuluu samat oikeudet kuin uskonnollisille yhteisöille, esimerkiksi vihkimisoikeus ja omat hautausmaat.
  • Yhteiskunnallinen tasavertaisuus, uskonnottoman tapakulttuurin esille tuominen ja vaaliminen sekä alaikäisten indoktrinaation vastustaminen.
  • Etujärjestötoiminta, joka kyseenalaistaa kirkon ja laajemmin uskontojen aseman yhteiskunnassa. Ihmisen täytyy voida elää vapaana uskonnosta ja sen tuputtajista.
  • Edunvalvonta koulussa, Prometheusleirit, Pro-Seremoniain uskonnottomat puhujapalvelut.
  • Toivon olevani osa vaikuttavaa yhteiskunnallista muutosta. On aika erottaa valtio kirkosta, lopettaa kirkon verotusoikeus, vetää uskonto pois politiikasta ja päätöksenteosta. USA aborttikieltoineen on esimerkki, kuinka lyhyessä ajassa voidaan mennä vuosikymmeniä taaksepäin ihmisoikeuksissa.
  • Olen huomannut entistä paremmin seurakuntien harjoittaman vääryyden uskonnon nimissä.
  • Elämänkatsomustiedon säilyttäminen omana oppiaineena. Ev.lut. kirkolla on vielä niin paljon valtaa, että jos suostutaan ns. yhteiseen oppiaineeseen, sen sisältö tulee taatusti olemaan uskonnollista ja kaukana tieteellisyydestä tai totuuden hakemisesta.
  • Uskonnollisten yhteisöjen, ennen kaikkea ev.lut. kirkon etuoikeuksien poistaminen.
  • On lohduttavaa tietää, että on olemassa kanava, jonka avulla voi vaikuttaa ja pyrkiä muuttamaan nykyistä valtion ja kirkon suhdetta. Ranskassa se on toteutunut. Miksi ei Suomessa?
  • Ollut hienoa huomata kuinka vapaa ajattelijoiden tekeminen muuttaa kirkon asemaa koko ajan. Pidän kirkkoa ihan ok juttuna, mutta yhteiskuntaan se ei kuulu.
  • Yhteiskunnallinen ja kulttuurinen toiminta kuuluvat yhteen. Tärkeätä on jakaa tietoa jäsenille ja myös muille uskonnottomista vaihtoehdoista, kuten esimerkiksi Krematoriosäätiön ylläpitämästä hautauskappelista Helsingin Hietaniemessä.

 

Helsingin vapaa-ajattelijain sihteeri ja seremoniamestari Thomas Mangs esittelypisteellä Priden puistojuhlassa kesäkuussa. Vapaa-ajattelijat osallistuivat perinteisesti myös Maailma kylässä -festareihin. Kuva: Janne Karjalainen
■ Helsingin vapaa-ajattelijain sihteeri ja seremoniamestari Thomas Mangs esittelypisteellä Priden puistojuhlassa kesäkuussa. Vapaa-ajattelijat osallistuivat perinteisesti myös Maailma kylässä -festareihin. Kuva: Janne Karjalainen

•••

JÄRKIPERÄINEN VAPAA AJATTELU JA YHTEISÖLLISYYS

  • Minulle tärkeintä on ajattelun vapaus, haluan edistää sitä koko yhteiskunnassa.
  • Olla kosketuksessa rationaaliseen ajatteluun ja järkeviin ihmisiin.
  • Tärkeintä on rationaalisen maailmankuvan avaaminen ja puolustaminen kaikkialla.
  • Haluan tukea järjen ääntä kaiken huuhaan ja salaliittoteorioiden torjumiseksi.
  • Uskontojen ja kirkon vallan ja merkityksen vähentäminen.
  • Riippumattomuus puolueista ja muista asiaankuulumattomista etujärjestöistä.
  • Tieteellisen maailmankuvan ja kriittisen ajattelun omaksuminen on tärkeimpiä asioita vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien säilyttämisen kannalta. Pseudotiedettä ja vaihtoehtohoitoja levittävät tahot saavat tällä hetkellä liian vapaasti myydä palvelujaan ilman todistustaakkaa toimivuudesta. On mielestäni absurdia, että tällainen sallitaan niin suuressa määrin (esimerkiksi aiemmin kaatunut niin sanottu puoskarilaki).
  • Saan kaikupohjaa ajatteluuni, ja se on tärkeää, koska työskentelen nuorten parissa, joista monet pohtivat hyvin paljon näitä kysymyksiä.
  • Tärkeintä on kuuluminen yhteisöön. Se vastaa parhaiten omaa arvomaailmaani ja maailmankuvaani.
  • Livetapaamiset, kiva tavata samanhenkisiä ihmisiä.
  • Pysyn ajan hermolla, muun muassa lehden ja yleisen keskustelun ansiosta.

•••

TUKIJÄSENYYS

  • Näen itseni lähinnä tukijäsenenä. Luen lehden, maksan jäsenmaksun, mutten osallistu muuten.
  • Tärkeintä on toiminnan tukeminen jäsenmaksun muodossa ja itselle tärkeiden aiheiden seuraaminen jäsenkirjeistä.
  • Tuntuu hyvältä tukea aatetta.
  • Jäsenyys itsessään on jo alusta alkaen ollut henkisenä tukena. Olin ajatusteni kanssa aika yksin; kun uskonnottomuus tuli sattumalta puheeksi, en osannut ollenkaan odottaa järkyttyneitä reaktioita kanssaihmisiltä. Vapaa Ajattelija -lehti on myös ollut minulle erittäin tärkeä.
  • On hyvä tietää, etten ole aivan yksin tällä kahelien uskovaisten planeetalla.
  • En ole aktiivinen toimija muun elämän hektisyyden takia, mutta tuntuu hyvältä kuulua ryhmään, jolta voi tarvittaessa kysyä asiantuntevia neuvoja. Kenties itsekin jossain vaiheessa mielelläni alkaisin aktiivijäseneksi.

•••

MIKSI LIITYIT JÄSENEKSI?

  • Halusin, että lapsiani ei pakoteta harjoittamaan uskontoa koulussa, päiväkodissa tai vastaavissa.
  • Uskonnottomien oikeuksien ajaminen on minulle tärkeää ja tasa-arvo uskonnollisten ja uskonnottomien välillä eli se, että seisomme ”samalla viivalla”.
  • Oli ongelmia lapsen uskonnottomuuden ja ET-opetuksen kanssa koulussa.
  • Haluan edistää sekulaaria yhteiskuntaa.
  • Vapaa-ajattelijat ajavat minun ja lapseni etua.
  • Pidän tärkeänä, että uskonto ei ole määräävä tekijä yhteisistä asioista päätettäessä. Olemme juuri päässeet aika hyvin eroon kristillisen kirkon vaikutusvallasta, mutta uutena uhkana nousee islam.
  • Koulut pitää saada uskontovapaiksi. ET kuuluu kaikkien oppivelvollisuuteen ja mahdollinen kirkollinen kasvatus perheille.
  • Koen valtionkirkkojärjestelyn erittäin epäoikeudenmukaisena. Lisäksi haluan itselleni hautajaiset maallisin menoin.
  • Tämä on ainoa yhdistys, joka ajaa kirkon ja valtion eroa ja puolustaa uskonnottomia ihmisiä.
  • Teemu Laajasalo vähätteli vapaa-ajattelijoita ja vertasi vaparien ja seurakuntien jäsenmäärää.
  • Ajattelin olla yksi jäsen lisäämään sekulaarisen järjestön painoarvoa.
  • Halusin tukea asiaa ja näkyä tilastoissa vakaumuksellisena uskonnottomana.
  • Halusin kannattaa yhdistystä, joka ajaa valtion ja kirkon eroa.
  • Haluan, ettei jollain keksityllä kirjalla kuten esimerkiksi Raamatulla voida perustella yhtäkään tekoa yhteiskunnassamme. En kuitenkaan voi tilanteelle mitään – ainoa, minkä voin edes kuvitella auttavan, on vapaa-ajattelijat.
  • Vapaa-ajattelijoiden mielenmaisema perustuu tieteelliseen maailmankuvaan ja rationaaliseen ajatteluun.
  • Uskonto on epärehellisyyttä ja henkistä väkivaltaa, josta pysyn mahdollisimman kaukana. En pysty itse osallistumaan keskusteluun uskonnosta, koska se ahdistaa liikaa. Olemalle jäsen osoitan tukeni teille, jotka pystytte ottamaan kantaa ja vaikuttamaan niin, että uskonnon ote ihmisistä ja yhteiskunnasta heikkenisi.
  • Nykyään tuntuu, että on entistä tärkeämpää kannattaa ja kuulua omanhenkisiin ryhmiin ja yhdistyksiin.
  • Päivi Räsänen olisi liian helppo vastaus. Koko ilmapiiri viime presidentinvaalien aikaan. Suomi tarvitsee vastavoiman, ja tukemalla vapaa-ajattelijoita koen olevani osa yhteisöä, mikä jakaa arvoni.
  • Kristinuskon oppien omituisuus ja järjenvastaisuus.
  • En usko höpöukkoihin, ja lehtenne on kiinnostava siitäkin syystä.
  • Olin iloisesti yllättynyt ja hämmästynyt, miten vapaa-ajattelijoiden kirjoitusten ajatukset vastasivat paljolti omiani. En tiennyt, että on olemassa ryhmä, joka miettii uskonasioita saman tapaisesti kuin minä ja että on olemassa järjestö, johon voi liittyä.
  • Olin harmistunut jumaluskoisten ahdistavasta valta-asemasta yhden totuuden mainostamisessa.
  • Olisin liittynyt jo aiemmin 1980, mutta kun kuulin, että melkein kaikki jäsenet ovat poliittisesti vasemmalla, en liittynyt. Myöhemmin liityin, koska ajan kirkon ja valtion erottamista toisistaan, järkisyistä.
  • Uskonnottomuus mahdollistaa tieteellisen maailmankuvan ja humanistisen elämäntavan huomioiden empatian toisia eläviä ja luontoa kohtaan. Myös jälkipolvien.
  • Yhdistys tekee mielestäni tärkeää tiedotus- ja vaikutustyötä muun muassa ajaessaan uskontokuntaan kuulumattomien oikeuksia ja yrittäessään edistää esimerkiksi sitä, että kaikilla olisi oikeus elämänkatsomustiedon opiskeluun.
  • Liityin ateisti-isäni kuoltua, kun hihhuliäitini järjesti uskonnolliset hautajaiset.
  • Kristinuskon käsittämätön ja järjenvastainen oppirakennelma, uskontojen ylimitoitettu vaikutusvalta politiikassa ja mediassa.
  • Tieto siitä, että peruskoulussa opetetaan uskontoa ja valtion kirkkoon kuulumattoman äidin oli anottava koulun rehtorilta lupaa virkatodistuksineen, jotta lapseni ei olisi pakko osallistua uskonnon opetukseen. Pidin tilannetta loukkaavana ja yhdenvertaisuuden vastaisena.
  • Ainoa yhdistys, mihin kuulun ja todennäköisesti myös ainoa, johon tulen kuulumaan. Ärsyttää vielä tähän maailman aikaan kirkon ote yhteiskunnasta.
  • Olisi todella tärkeää verkostoitua ja keksiä tehokkaampia keinoja tieteellisen maailmankuvan ja sekularismin edistämiseksi yleisön keskuudessa.

•••

MITEN KUULIT VAPAA-AJATTELIJOISTA ENSIMMÄISEN KERRAN?

  • Voima-lehden välissä olleesta lehtisestä 2016.
  • Vapaa Ajattelija -lehdestä. Löysin sen junan penkiltä ja ihmettelin, kuinka samalla tavalla ajattelenkaan kuin lehdessä kirjoitettiin.
  • Internetistä, kun perehdyin pakkouskontoon ja ateistien oikeuksiin.
  • Eroakirkosta -sivun kautta, kun se ensimmäisen kerran tuli netissä käytettäväksi.
  • Olin yhdistyksen edustajana jäsenemme hautajaisissa. Tilaisuus oli uskonnollinen, mutta haudalla vapaa-ajattelijoiden edustaja kertoi, että vainaja oli ollut heidän aktiivijäsenensä.