Vapaa-ajattelijat: Siviilivihkimisen palveluja pitää kehittää eikä heikentää

Hääparin kädet yhdessä

Esitämme, että DVV korjaa tilanteen nopeasti perustamalla osa-aikaisia vihkipaikkoja paikkakunnille joista ne nyt poistettiin. Sopivia tiloja kyllä löytyy. Lisäksi Rakkausvirasto voisi tarjota pop up -tyyppisiä vihkipaikkoja myös muualla maassa.

Kun avioliitoista nykyään noin 60 prosenttia solmitaan siviilivihkimisenä ja osuus kasvaa edelleen, siviilivihkimispaikkojen sulkeminen 14 paikkakunnalta heikentää vihkiparien palveluja kohtuuttomasti. Digi- ja väestötietovirasto DVV:n vihkipaikkojen vähennys lähes puolella heikentää myös ihmisten alueellista yhdenvertaisuutta. Siviilivihkimisen valitsevat myös monet eri uskontokuntien jäsenet.

Esitämme, että DVV korjaa tilanteen nopeasti perustamalla osa-aikaisia vihkipaikkoja paikkakunnille joista ne nyt poistettiin. Sopivia tiloja kyllä löytyy. Lisäksi Rakkausvirasto voisi tarjota pop up -tyyppisiä vihkipaikkoja myös muualla maassa.

Virkapaikan ja -ajan ulkopuolella tapahtuvasta vihkimisestä veloitetaan 250 euroa ja matkakulut, mutta vihkijän saamisessa hääpaikalle haluttuna aikana on ongelmia. Siksi esitämme ns. vapaiden siviilivihkijöiden nimittämistä eri puolille maahan samaan tapaan kuin erityisesti Lappiin on nimetty jo pidempään.

Tilanne nostaa esiin myös yhteisöjen vihkimisoikeuksien hyvin epäyhdenvertaisen tilanteen. Vihkimisoikeus on myönnetty peräti 130 uskonnolliselle yhdyskunnalle, joista osa on hyvin pieniä, mutta laki vihkimisoikeudesta estää sellaisen myöntämisen uskonnottomien yhdistyksille. Järjestöillä on vihkimisoikeus esimerkiksi Norjassa, Islannissa ja pian Ruotsissa. Sellainen halutaan myös Suomeen: syrjivä tilanne pitää korjata mahdollisimman pian lakimuutoksella.

Vapaa-ajattelijain liitto ry