Pakkala, Hakola, Mäkipelto: Jumalan synty – Isän ja pojan kätketty historia. Otava, 2025
YKI RÄIKKÄLÄ
Jos Jumalaa ei olisi, olisi hänet keksittävä”, totesi Voltaire aikoinaan kyyniseen tapaansa. Voltairen usko jumaliin lienee ollut hataraa, mutta hän totesi asian niin kuin se itse asiassa tapahtui. Jumalia ei ole, mutta nämä keksittiin.
Kirja Jumalan synty ei tavan uskonnottomalle ja vapaa-ajattelijalle mitään ahaa-elämyksiä suo, mutta sitä enemmän tietoa siitä, miten kristittyjen palvoma jumala aikoinaan syntyi tähän monitahoiseen maailmaamme. Aikojen takainen maailma oli pelottava ja selittämättömiä ilmiöitä täynnään. Selitys oli saatava – mikä asia pätee aikanamme edelleenkin, sillä salaliittoteoriat ja humpuukimarkkinat voivat hyvin. Onnettomuuksilla ja vastoinkäymisillä oli oltava syy. Monille edelleen on. Niitä olivat aikanaan mystiset voimat, joille selityksen antoi metafora – jumaluus.
Helsingin yliopiston teologian dosentit Juha Pakkala ja Raimo Hakola sekä psykologi ja teologian tohtori Ville Mäkipelto ravistelevat luutuneita käsityksiä ja uskomuksia jumaluudesta, Jeesuksesta ja ylösnoususta kirjassaan. Kirjassa käsitellään hyvin yleistajuisesti kristinuskon ja jumalan syntyhistoriaa, mutta vankasti tieteelliseen tietoon perustuen.
Kirja on vähän kuin jatkoa tai sisarteos Mäkipellon ja Paavo Huotarin kirjalle Sensuroitu, Raamatun muutosten vaiettu historia (arvio VA 3/23). Molemmissa osoitetaan seikkaperäisesti niin jumalien kuin uskontojen syvä inhimillinen perä. Kaikki on ihmisen keksimää. Uskonnot kirjoineen ovat olemassa, uskontojen sisältö ja palvonnan kohteet vain aikojen takaisten mielikuvitusten lennon, tietämättömyyden ja vallan käytön tarinaa.
Kirjoittajat käsittelevät varsin perusteellisesti ja arkeologisin sekä historiallisin perustein inhimillistä ideaa, josta käytetään nimeä jumala. Myös samoja teemoja kuin Sensuroitu -kirjassa käydään läpi: mitä Raamattu kertoo ja mikä on faktuaalisesti tai historiallisin todennäköisyyksin totta tai todennäköisempää tapahtumien kulkua.
Jeesuksen historiallisuutta kirjoittajat eivät kyseenalaista. Itselleni on jokseenkin samantekevää, oliko tällainen Jeesus olemassa vai ei. Oleellisempaa on se, miten tämän myyttiä on rakennettu ottaen aineksia myös muista legendoista, ja tästä tehty uskonnon sankari ja peräti jumala. Jeesuksen tyhjä hauta kyllä kyseenalaistetaan. Kirjassa todetaan, että mitä ilmeisimmin Jeesus heitettiin joukkohautaan, ja että tämä häpeällinen hautaaminen olisi vaivannut kristittyjä, joten kehiteltiin tarina kunniallisesti oman kalliohautansa käyttöön luovuttaneesta Joosef Arimatialaisesta.
Varhaisin evankeliumi, Markus, ei tunne Jeesuksen neitseestä syntymistä. Se tarina on kirjoitettu myöhemmin. Sopi uskonnon sankariin paremmin. Esimerkkejä malliksi oli, mm. Akhilleus ja Herakles. Poikkeukselliset ominaisuudet olivat tietty peräisin jumalilta.
Levantin alue oli aikoinaan varsinainen jumalten temmellyskenttä, jossa vallitsi jumalten markkinat. Jumalia riitti vähän joka lähtöön, ja nämä olivat usein vielä kehollisia. VT kirjoittaa jumalasta, joka käyskenteli puutarhassa etsien langenneita luotujaan ja sitten vieläpä painiottelusta, jumala vs. Jaakob.
Oli naispuolisia, oli miespuolisia ja oli sukupuolettomia jumalia. Kristinuskossa tuntemallamme jumalalla oli aikoinaan myös vaimo, Asera. Mutta kuten kaikissa innovaatioissa ja ideologioissa, niiden alku on varsinaista sähellystä, kokeilua, hylkäämistä ja valitsemista. Niinpä aikaa myöten israelilaiset saivat vain sen yhden pääjumalan, Jahven, joka on miespuolinen. Ja kehollisuus hävisi. On tietty kätevämpää pitää jumalana olentoa, josta ei voi tehdä havaintoja, joten tälle voi kirjoittaa kaikkivoipaisuuden ja mitä sitten hyvänä pitääkin. Kun konkretiaa ei ole, on vaikea väittää vastaan.
Kristinuskon jumalan voi sanoa saaneen syntysysäyksensä vuonna 587 eaa, kun babylonialaiset suunnilleen hävittivät Juudan pääkaupungin Jerusalemin. Siellä oli tarujen mukaan temppeli, se ensimmäinen, joka myös tuhoutui. Ja kun ei ollut paikkaa, missä palvoa jumalaa, oli tämäkin kuollut. Mutta ei kuopattu. Jäljelle jääneet pohdiskelivat miten jatkaa, ja niinpä kirjoitettiin uusi jumala. Kristittyjen jumala lienee aikojen takaisten kirjurien kehittelemä.
Kirjan ovat kirjoittaneet tekijät ns. yksiäänisesti. Erikseen kirjoittajan nimellä varustettuja lukuja tai osioita ei ole. Siitä huolimatta teksti on samantyylistä ja saumatonta. Tekijät eivät kirjassa ota kantaa Jumalan olemassaoloon tai uskomisen relevanttiuteen. Mutta tämä sekä Sensuroitu-kirja tekevät yhdessä selvää silppua Raamatun kertomuksista, kristinuskon perusteista, jumalasta ja Jeesuksen jumaluudesta. ”Ja ihminen loi jumalat”, kuten Pascal Boyer oman kirjansa nimessä totesi.
Tiukkaa uskonnotonta voi kyllä häiritä Lopuksi-luvussa ilmenevä myötämielisyys uskoon, jopa kannustus muodostaa oma jumalakuva käytettävissä olevan tiedon mukaan – kuten jumalakäsitys näin on vuosisatojen aikana muuttunutkin. Vähän kuin ”deus ex machina”. Kirjan ulkonäkö hieman häiritsee. En ymmärrä kullanväristä typografiaa ja saman väristä kirjan selkämystä. Tulee mieleen uskonnolliset kirjat. Lieneeköhän se ollutkin sarkastinen tarkoituskin?