Harva paikallinenkaan tietää, että Vaasan Ristinummella sijaitsee 1950-luvulla perustettu vapaa-ajattelijoiden hautausmaa. Se on nimetty ensimmäisen hautausmaalle haudatun vainajan, Kullervo Kalervo Taijalan (5.3.1906 – 24.7.1956) mukaan.
Vuosien saatossa hautausmaalle on haudattu kymmeniä vainajia, jotka eivät joko itse halunneet kirkkomaahan tai joita kirkko ei antanut haudata omille mailleen. Siksi hautausmaalta löytyy vapaa-ajattelijoiden lisäksi entisiä punaisten riveissä taistelleita, SDP:n poliitikkoja ja myös yksi aviottoman lapsensa synnytykseen kuollut nainen vauvansa kanssa.
Hautausmaalle on nyttemmin haudattu myös muslimeja. Islam ei salli tuhkausta ja vainajien lähettäminen lähtömaihinsa haudattaviksi tuli kalliiksi kaupungille. Siksi kaupunki kysyi Vaasan vapaa-ajattelijoilta, josko näitä vainajia voitaisiin haudata Kullervon hautausmaalle. Tähän suostuttiin ja muslimien käyttöön osoitettiin tietty alue hautausmaan tyhjältä puoliskolta.
Vaasan vapaa-ajattelijat yhdistys lakkautettiin vuonna 2015 ja hautausmaan hoito jäi tämän jälkeen yhdistyksen viimeiseksi jääneen puheenjohtajan varaan. Pentti Suksi hoiti hautausmaan asioita ja toimi myös juhlapuhujana Vaasan alueella, mutta lopulta vanhuus ja vaivat pakottivat hänet luopumaan molemmista tehtävistä. Hän siirsi hautausmaan hoidon vaasalaiselle Tapio Hautalalle.
Kesällä 2024 Pohjanmaan vapaa-ajattelijoille tuli sähköposti, jossa hautausmaalle haudatun omainen kysyi, kuka nykyään hautausmaata hoitaa. Hän kertoi paikan olevan aivan hoitamattoman näköinen. En tiennyt, mutta lupasin selvittää asiaa. Facebookin kautta sain yhteyden Penttiin, joka osoitti minut Tapion suuntaan.
Loppukesän ja syksyn aikana Pohjanmaan yhdistys neuvotteli Pentin, hänen puolisonsa ja Tapion kanssa hautausmaan tulevaisuudesta. Hautausmaan hoito siirtyi Pohjanmaan yhdistykselle ja Tapiosta tehtiin sen hautausmaavastaava. Kaikki tämä tapahtui viime tipassa, sillä Pentti Suksi menehtyi 10.4.2025.

Ainoa toimiva työkalu on rautakanki
Hautausmaan nykytila on surkea. Nurmikkoa ei ole voitu leikata enää vuosiin, sillä hautausmaan ainoa toimiva työkalu on rautakanki. Vesihana piti sulkea vuosikymmeniä sitten ilkivallan vuoksi. Hautausmaata rumentavat roskakasat, joista eroon pääsemiseksi tarvittaisiin roskalava tai pari, sekä talkoot. Portti on ruostunut ja sen betoniset tukipylväät ovat alkaneet murentua.
Alueella ei ole mitään lukittavaa tilaa, jossa voisi säilyttää työkaluja. Vanha ruumiskellari on todettu purkukuntoiseksi jo 20 vuotta sitten. Pelkona on, että hautausmaan rauhan löytäneet teinit keksivät hyppiä rakennuksen katolla ja tippuvat siitä läpi.
Kaikesta tästä huolimatta paikalla on yhä oma, rauhoittava tunnelmansa. Sitä ympäröi tiheä kuusiaita, joka vaimentaa viereiseltä tieltä kuuluvan liikenteen melun, viilentää kesähelteillä ja tarjoaa suojaa lukuisille linnuille joiden laulu täyttää ilman kesäisin. Toiveena onkin lisätä alueen luonnonmukaisuutta ja alkaa kehittää aluetta metsähautausmaan suuntaan. Alueesta saadaan vielä upea!
Suunnitelmia on paljon, mutta raha tai pikemminkin sen puute hidastaa niiden toteuttamista. Pelkkä kellarin purku ylittää Pohjanmaan yhdistyksen budjetin reippaasti. Liitolta on haettu avustusta, mutta senkin mahdollisuudet ovat rajalliset.

Pienkeräyslupa!
Yhdistys myös haki ja sai pienkeräysluvan hautausmaan kunnostamista varten. Suuri tavoite on, että syksyyn mennessä vaarallinen kellari on purettu ja sen monttu täytetty, hautausmaalle on saatu pieni lukittava varasto, jossa voi säilyttää ruohonleikkuria, ja roskat on saatu kuljetettua alueelta pois. Auta meitä tekemään tavoitteesta totta!
Lahjoita haluamasi summa tilille FI52 3939 0022 3931 93 (BIC: SBAN-FIHH). Saaja: PVA ry/Tapio Hautala. Viesti: Kullervon kunnostus.
Pohjanmaan vapaa-ajattelijat ry:lle on myönnetty pienkeräyslupa ajalle 23.05.2025 – 22.08.2025. Keräysnumero RA/2025/746. Kerättyjen varojen ensisijainen käyttötarkoitus on Kullervon hautausmaan vanhan ruumiskellarin purku, toissijainen hautausmaan yleinen kunnostus. Lisätietoja: pohjanmaa@vapaa-ajattelijat.fi tai Tapio Hautala, puh. 045 33 37 827.
