POHTIJA
Erosin ev.lut kirkosta, ja tätä päätöstä pohtiessani luin jonkin verran uskontokriittistä kirjallisuutta. Huomasin että yhdistyksen tavoitteet ovat linjassa oman ajatteluni kanssa ja että voisin kokea yhteenkuuluvuutta kuulumalla vapaa-ajattelijoiden yhteisöön.
Uskonnoton elämä kiinnostaa monia ihmisiä, mutta sellaiseen siirtyminen voi tuntua yksinäiseltä, varsinkin jos se tarkoittaisi samalla sosiaalisesta yhteisöstä luopumista. On hyvä, jos keskustelua sekulaarista elämästä pidetään näkyvästi esillä, koska sille on varmasti kysyntää ihmisten keskuudessa.
MARKETTA
Olen osallistunut useamman kerran yhdistyksen vapaisiin keskustelutilaisuuksiin ja kokenut olevani kaltaisteni seurassa. Liityin jäseneksi, sillä halusin konkreettisesti osoittaa kannatukseni toiminnallenne.
Ihmiset puhuvat nyky-yhteiskunnassa suvaitsevaisuudesta ja moninaisuuden puolesta. Kuitenkin silloin, kun on kyse ajatusmaailmasta, moni kaihtaa henkilöä, joka ei ajattele kuin valtaväestö. Olisin hyötynyt nuorempana, jos olisin tiennyt, että ”on niitä muitakin, jotka eivät ajattele saman kaavan mukaan kuin mitä ympärilläni olevat auktoriteetit opettavat”.
Koen että va-liittoon olisi hyvä saada nuoria jäseniä, sillä heissä on tulevaisuus, ja siten myös liiton tulevaisuus.
TUPLAAJA
Ekan kerran aikoinaan liityin 20 vuotta sitten. Vapaa-ajattelijain kautta tulin tutuksi protuleireistä, minne laitoinkin esikoiseni 2008. Lapsiperhearjessa oma jäsenyys meni jossain kohtaa tauolle. Sittemmin loput kolme lastani ovat käyneet kaikki protuleirin. Kuopuksen käytyä omansa kuluvana kesänä koin, että olisi paikallaan sulkea ympyrä ja liittyä jälleen.
Kannatan vahvasti sekulaaria yhteiskuntaa. Uskonnottomien edunvalvonta, varsinkin koulumaailmassa on tärkeää. Yhä ”vaihtoehtotilaisuudet” uskonnollisille tilaisuuksille ovat olleet lähinnä säilössä oloa, sillä aikaa kun (tapa)kristityt viettävät omia bakkanaalejaan.
TUTKIJA
Mielestäni Vapaa-ajattelijat tekevät arvokasta yhteiskunnallista työtä. Tärkeää on esimerkiksi uskonnottomien hautajaisten järjestäminen ja ylipäätään uskonnottomien etujen valvominen Suomessa.
Vapaa-ajattelijoita tarvitaan, jotta erilaisten katsomusten asema saadaan yhdenvertaisemmaksi, ja ylläpidettyä jo oikeudenmukaisemmaksi saatua tilaa. Moni teisti todennäköisesti hyväksyy ajatuksen, että uskonnollisten ja uskonnottomien ihmisten aseman pitäisi olla tasa-arvoinen yhteiskunnassa. Uskon, että epäkohtia voi monesti nostaa esiin tehokkaalla ja aseista riisuvalla tavalla, joka ei aiheuta kielteisiä mielleyhtymiä.
RIKU-PETTERI
Yhtenä suurena moottorina liittyä vapaa-ajattelijoihin minulla henkilökohtaisesti oli, kun huomasin että Orpon hallitus on antanut niin sanottua joululahjarahaa erilaisille epäeettisille uskonnollisille yhdistyksille, jotka harjoittavat naisten- ja sukupuolivähemmistöjen vastaista työtä.
Koen että Vapaa-ajattelijoiden kautta voin olla osana joukkoa, jotka erottavat valtion ja kirkon toisistaan.
Toivon aktiivista toimintaa, jolla saadaan yhdistyksen ääni kuulumaan!
VALTTERI
Liityin, sillä liiton päämäärät vastaavat täysin omiani. Koen liiton toiminnan tärkeäksi ja merkitykselliseksi, joten haluan olla mukana.
Liittoa tarvitaan puhumaan niiden äänellä, joiden ääni ei välttämättä muuten kuuluisi. Uskonnottomuus on isossa nousussa myös Suomessa ja yhteiskunnan tulee kyetä muuttumaan ihmisten ajatusten kanssa.
Toivon äänekästä ja aktiivista vaikutustyötä niin eduskuntaan kuin ruohonjuuritasolle.