Usein kuuluu väitettävän, että Suomessa ei ole enää kunnollista uskontojournalismia. Samoin joidenkin huolena on ollut, että Suomesta on kadonnut uskonnon lukutaito. Kuulee myös väitteitä, että nykyään uskonto näyttäytyy mediassa vain kohujen ja konfliktien kautta. On totta, että uskonto ei nykyään olen järin kiinnostava teema suomalaisessa valtamediassa muutoin kuin kohujen kautta. Samoin voi varmasti väittää, ettei Raamattu ole nykysuomalaisen keskeistä iltalukemista.
On tietenkin totta, että kirkkojen ja uskontojen asema on radikaalisti muuttunut yhteiskunnassa viime vuosina ja uskonnosta on tullut pienen ja vähenevän joukon aktiivinen ja äänekäs harrastus. Päivi Räsäsen verbaaliset heitot ovat mielenkiintoisia, mutta neitseestä syntymisen teologia on enemmän EVVK-osastoa. Sama ilmiö on nähtävissä vaikka urheilussa, politiikassa, taloudessa ja luonnonsuojelussa. Maailma on nykyään niin pirstaleinen, että yksittäinen erityisaihe, kuten uskonto tai urheilu eivät voi näkyä kovinkaan laajalla painolla muualla kuin näihin asioihin erityisesti keskittyneissä medioissa.
Voidaan helposti ajatella median nykyään jakautuneen ns. yleismediaan ja erityisalojen mediaan. Hyviä esimerkkejä yleismediasta ovat Yleisradio ja Helsingin sanomat. Uutiset ovat pääsääntöisesti lyhyitä ja ajankohtaisia. Suomeen on muodostunut myös mm. uskontoon ja urheiluun keskittyviä uutispalveluita. Uskontomedian hyvinä esimerkkeinä voidaan mainita Kotimaa-lehti ja sen nettiversio kotimaa24.fi. Urheilun puolella on taas läjäpäin erilaisia sporttijulkaisuja ja -kanavia.
Jokaisella yksilöllä on muutama keskeinen kiinnostuksen aihe, ja muu median seuranta keskittyy yleismedioihin. Joku kalastuksesta kovinkin kiinnostunut tietää tarkoin mitä tarkoitetaan itämeren lohikiistalla. Erityisaloista kiinnostuneita tietenkin harmittaa, että heidän kiinnostuksen kohteestaan ei yleismediassa uutisoida tarpeeksi. Silloinkin, kun uutisoidaan, niin uutisoidaan puutteellisesti ja väärästä kulmasta. Huomaan itsekin jääväni monta kertaa kiinni ajatuksesta, miksi tuossakin uutisessa piti käsitellä esim. uskonnottomuuteen liittyvää asiaa juuri tuolla tavalla, vaikka oikea ilmaisu olisi aivan erilainen.
Otetaan kaksi esimerkkiä viimeaikaisista uutiskohuista. Kerron, kuinka minä ne koin. Ensimmäinen on ns. Räsäs-kohu, joka sai alkunsa Päivi Räsäsen Raamattu ja Suomen laki lausunnosta. Toinen on Moskovan MM-kisat ja siellä syntynyt sateenkaarikynsi -kohu.
Koska en itse seuraa urheilumediaa, jäi minulle noista MM-kisoista mieleen vain suunnaton ulkourheilullinen härdelli. Härdellissä oli mukana ensin joku venäläinen urheilija, joka pahoitti mielensä muistaakseni jonkun ruotsalaisen urheilijan kynsistä. Sitten mukaan tuli huutelemaan olympiakomitea ja lippua pääsi heiluttamaan meidän oma Arhinmäkemme. Joku voi tietenkin kysyä, missä kohtaa tässä oli urheilu? Niin eihän tässä sateenkaarikynsi-kohussa ollutkaan kyse urheilusta, vaan ihmisten yhdenvertaisesta kohtelusta.
Räsäs-kohua pääsin seuraamaan huomattavasti lähempää, koska eroakirkosta-aktiivina lähetin muutaman tiedotteen medialle kohonneesta kirkosta eroamisen määrästä. Tämänkesäisessä Räsäs-kohussa toistui sama ilmiö, joka on tuttu vuoden 2010 homoillasta: Päivi Räsänen vei ja Evankelis-luterilainen kirkko vikisi. Mediassa hämmästeltiin, miksi miksi kirkko ei voimallisemmin irtisanoutunut Päivi Räsäsen sanomisista. Eihän kirkko voi sanoutua irti omasta opistaan. Räsäsen sanat voi lukea suoraan Raamusta ja tunnustuskirjoista. Nyt joku tietenkin kysyy, mitä ovat tunnustuskirjat? Minä sanon, ottakaa selvää!
Väitän, että Suomessa on hyvinkin toimivaa uskontojournalismia. Se on vain keskittynyt niihin medioihin, joiden erityisalaan se kuuluu. Koska kirkko ei ole enää keskellä kylää, määrittyy uskonnoista uutisointi myös muiden toimijoiden kautta kuin ainoastaan asiaan vihkiytyneiden. Tämä tuo uutisointiin moniarvoisuutta, eikä kaikki uskontouutisointi ole pelkkää uskonnon mainostamista.
Totta kai uskonnon lukutaito on heikkoa niillä, jotka eivät ole kiinnostuneita uskonnosta. Minusta on hienoa, että uskonnosta on tullut vain yksi uutisaihe muiden joukkoon, eikä se hallitse tai määritä uutisia ja niiden sisältöä. Loistojuttu on myös se, että uskonnosta voidaan uutisoida ilmiönä monine näkökulmineen, eikä vain valtionkirkon välittämien tavoitteiden mukaisesti.
Yleismedia ei yksinkertaisesti voi kertoa kustakin erityisalueesta, joita ovat esim uskonto ja urheilu kovinkaan laajoja ja taustoittavia uutisia. Niin ei kukaan lukisi. Ainahan asiaan vihkiytynyt näkee kiinnostuksensa kohteesta uutisoitavan väärin tai pinnallisesti. Totta ihmeessä näin on. Kun itse tietää asian laajasti monelta kantilta, niin silloin parin kolmen kappaleen uutinen jostakin oman kiinnostuksen aiheen jostain kulmasta tuntuu jopa loukkaavalta. Vaatimus kaikille erityisaloille tarpeeksi palstatilaa suovasta tiedonvälitysjärjestelmästä on mahdoton.
Useat tutkijat valittavat, että Suomessa ei ole kunnollista uskontojournalismia ja että median suhde uskontoon on pinnallistunut. Tähän on hyvä syy. Uskonto ei ole enää merkittävä ja ihmisiä liikuttava asia. Valtaosalla suomalaisista ei ole mikäänlaista kosketusta uskontoon. Kuten eräs entinen työkaveri totesi kirkkohäistä: ”hassu mies puhuu hassuja hassuissa vaatteissa”. Noissa sanoissa kiteytyy nykysuomalaisen suhden uskontoon. Tässä ilmapiirissä on vaikea saada uskontoa näyttämään kiinnostavalta muuten kuin kriisien kautta.
EVL-kirkon ja laajemminkin uskonnon otteen kirpoaminen yhteiskunnan valtimolta on mahdollistanut laajemman ja avoimemman keskustelun arvoista ja suomalaisen yhteiskunnan suunnasta. Kirkosta eroaminen on tuonut uuden kulman uskonto- ja kirkkokeskusteluun. EVL-kirkko ei voi sanoa oikein mitään homoista, koska yhteen suuntaan kumartaminen on toiseen suuntaan pyllistämistä. Olemme nähneet kolme merkittävää eropiikkiä: Homoilta, Anni-kampanja ja heinäkuun 2013 Räsäs- kohu. Mikään ei estä tulevia, jopa huomattavasti merkittävämpiä kirkosta eroamispiikkejä, kuin nyt jo nähdyt.
Petri Karisma