Mielpidekirjoitus (FL 16.3.2020)
Kulttuuri ja sen kehitys on historiallinen sosiaalinen prosessi. Sosiaalisten eläinten luontainen kyky empatia perustuu lajikumppanin liikkeiden, äänien, ilmeiden ja eleiden peilaukseen eli mielikuvien simulointiin omassa mielessä. Se on mielen perustoiminto; sillä mallinnamme ja ennakoimme kaikkea ympäristömme toimintaa. Siksi lähes kaikki primitiiviset kulttuurit omaksuivat toisistaan riippumatta animismin; maailmankuvan, jossa jokaisella luonnon esineellä on oma mieli.
Varhaisten korkeakulttuurien maailmankuvat taas perustuivat tästä animismista kumpuaviin myyttisiin tarinoihin maailman synnystä ja sitä ohjaavista jumalista. Näitä kuvauksia löytyy nuolenpääkirjoituksista, Kiinan muinaisista teksteistä, pyramidien hieroglyfeistä, aboriginaalien kertomuksista, afrikkalaista tarinoista, siouxien myyteistä ja nykyisten valtauskontojen teksteistä aina Intian vanhimmista kirjoituksista Raamattuun.
Lopulta 500-luvulla eaa. miletolaiset luonnonfilosofit oivalsivat, että myyttejä ja uskontoja paremman jatkuvasti tarkentuvan maailmanselityksen voi luoda havaintojen ja järjen avulla. Oppilaan ei enää tullut vain hyväksyä opettajan auktoriteettia vaan kritisoida hänen oppejaan ja kehittää niitä edelleen. Miletos sijaitsi Mesopotamian ja Egyptin vanhojen valtakuntien vaikutusten kohtauspaikassa ja nautti samalla orastavan kreikkalaisen sivilisaation vapaudesta ja joustavuudesta. Miletoksessa kokoontui maailmanhistorian ensimmäinen parlamentti, Panjoion.
Persialaisia valloittaja Miletoksesta Abderaan paennut Leukippos perusti tieteellis-filosofisen koulun, johon liittyi pian oppilaaksi myös Demokritos. Hän esitti ensimmäisenä idean, että maailma koostuu jakamattomista atomeista ja niiden yhdistelmistä eikä maailmankaikkeudessa ole mitään muuta. Demokritos kirjoitti kymmenittäin kirjoja, joissa hän kuvasi fysiikkaa, filosofiaa, etiikkaa, politiikkaa ja kosmologiaa. Kaikki Demokritoksen kirjat ovat kadonneet. Kristinuskon tultua Rooman valtakunnan uskonnoksi ne tuhottiin harhaoppina filosofien vainoissa. Platonin ja Aristoteleen teokset eivät kokeneet yhtä tylyä kohtelua, koska he hylkäsivät Demokritoksen naturalistiset selitykset ja yrittivät ymmärtää maailman teleologisesti; kaikella olevalla on oma tarkoituksensa tai päämääränsä (telos). Tämän kirkko hyväksyi, koska maallisen vaelluksen päämäärä kirkon mukaan oli taivasten valtakunta.
Rooman valtakunnan hajottua kirkon hegemonia suisti Euroopan pimeään keskiaikaan. Tuomas Akvinolaisen Aristoteleen filosofiasta Raamatun mukaiseksi muokkaamaa tomismia ei voitu kyseenalaistaa ilman harhaoppisuus syytösten vaaraa. Tämän kirkon dogmin auktoriteetti murtui vasta teknis-tieteellisen vallankumouksen myötä.
Kirjoitettu historia oli aluksi vain hallitsijoiden ja kirkon mahtavuutta korostavia kronikoita ja pyhimystaruja. Historiaa niissä oli vain siteeksi. Antiikin jälkeen kaikki taidemuodot ja myöhemmin myös media valjastettiin tämän mahdin tahdottomiksi esittelijöiksi ja markkinoijiksi.
Entä onko nyt paremmin? Keskiaikaisen teokratian ja feodalismin tilalla on nyt usko näkymättömään käteen ja nöyrtyneisyys globaalin oligarkian alamaisuuteen. Mesenaattina on markkinat ja kaikki arvot ovat markkina-arvoja; sen lauluja laulat kenen leipää syöt.