Jo pikkulapset hiekkalaatikolla kykenevät ymmärtämään, että jumala maailmankaikkeuden synnyn selityksenä on huono. Jumalaselityksen tekee tyhjäksi yksinkertainen kysymys: “Mistä jumala sitten syntyi?” On kuitenkin kiinnostavaa kysyä mikä sitten on todellinen maailmankaikkeuden synnyn todellinen tieteellinen selitys. Tätä kiinnostavaa aihetta käsittelee kosmologi ja hiukkasfyysikko Lawrence M. Krauss 2012 julkaistussa kirjassaan “Universe from Nothing” (maailmankaikkeus tyhjästä).

Kraussin ensimmäinen huomio on, että maailmankaikkeuden suurten kysymysten parissa emme voi olettaa, että arkijärkemme olisi luotettava väline. Päinvastoin: nykytieteen löydökset kvanttimekaniikasta mustiin aukkoihin ovat arkijärjellä sangen käsittämättömiä ja silti tieteellisen todistusaineiston vahvistamia tosiasioita. Arkijärjen rajoittuneisuus on ymmärrettävää: sehän on syntynyt kauan sitten evoluution tuloksena Afrikan savannien olosuhteissa ja toimii hyvin lähinnä metrin kokoisten olioiden ja sekunnin mittaisten tapahtumien arvioinnissa. Pätevä tiedemies ja rehellinen totuuden etsijä ovat kuitenkin valmiit hyväksymään tieteen tulokset silloinkin kun ne ovat arkijärjen vastaisia.

Nykyisin tiedämme, että maailmankaikkeus on 13.8 miljardin vuoden ikäinen, vähintään satojen miljardien valovuosien kokoinen ja laajenee edelleen jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla. Tiedämme punasiirtymämittausten, mikroaaltotaustasäteilyn ja muiden todisteiden valossa, että kauan sitten, lähellä “Big Bang” alkuhetkeä, maailmankaikkeuden tilavuus oli paljon pienempi ja se oli hyvin tiivis ja kuuma. Havaintojemme mukaan maailmankaikkeudella ei myöskään ole reunaa tai keskipistettä vaan Big Bang tapahtui koko maailmankaikkeudessa yhtä aikaa tasaisesti.

Vieläkin yllättävämpi on nykytieteen havainto, että “tyhjä avaruus” onkin kuin poreileva puuro: mikrotasolla hiukkasia jatkuvasti syntyy ja tuhoutuu itsestään, ilman mitään syytä. Krauss selittää, että myös avaruutemme pikkuruinen siemen on luultavasti syntynyt tällaisesta spontaanista kvanttimekaanisesta poreilusta. Mutta kvanttiporeilu, niin ihmeellistä kuin se onkin, ei voi synnyttää energiaa pysyvästi. Miten siis energiaa (ja sen tiiviimpää olomuotoa, ainetta) voi olla olemassa suuret määrät pitkän aikaa? Tähän nykytiede tarjoaa huikean selityksen: maailmankaikkeuden aineen positiivisen energian ja tyhjän avaruuden negatiivisen energian summa voi olla tasan nolla! Nollan kokonaisenergian maailmankaikkeus voi sekä syntyä spontaanisti että elää pitkään.

Krauss harrastaa luonnontieteiden popularisoinnin lisäksi julkisia väittelyitä teologien kanssa. Nämä yrittävät usein valittaa, että sellainen “ei mitään”, josta voi itsestään syntyä jotakin, ei oikeastaan ole “ei mitään”, koska se sisältää mahdollisuuden olemassaololle. Tällaisen puheen Krauss aivan oikein toteaa filosofiseksi saivarteluksi: se on perusteeton kehäpäätelmä, jossa halutaan hyväksyä vain sellainen “ei mitään”, josta vain “jumala voi luoda jotakin.”

Kun Lawrence Kraussilta kysytään eikö ilman jumalaa elämästä tule merkityksetöntä, hän vastaa: “Pidän merkityksettömässä maailmankaikkeudessa elämistä erityisen upeana, sillä se tekee meidän ja tietoisuutemme olemassaolon vieläkin erityisemmäksi – seikoiksi, joita voimme arvostaa lyhyenä hetkenämme auringon alla.”

Robert Brotherus