Kuolema tulee joka tapauksessa aikanaan jokaiselle. Tuhkahautauskin tulee, jos niin halutaan. Nykyään enemmistö suomalaisista järjestääkin kuolleelle läheiselleen tuhkahautauksen. Niin oli jo muinoin, ennen kristinuskoa. Sekä tuhkahautausta että arkkuhautausta kun on ollut koko historian ajan, tavat vain ovat vaihdelleet eri kulttuureissa. Kristinusko kielsi polttohautauksen eli tuhkauksen, mutta kielto toimi vain aikansa. Nyt 2000-luvulla olemme taas palaamassa kristinuskoa vanhempaan hautaamistapaan.

Kirkon vastustuksesta huolimatta Suomeen rakennettiin ensimmäinen krematorio vuonna 1926. Nykyään krematorioita on jo 20 paikkakunnalla ja tuhkahautausten osuus kaikista Suomessa järjestettävistä hautajaisista on yli 60 %.

Tuhkahautaus sopii erityisesti uskonnottomiin hautajaisiin, jolloin järjestelyt voidaan hoitaa jopa kokonaan ilman kirkon tilojen ja palvelujen käyttöä. Se on mahdollista ainakin Helsingissä, Krematoriosäätiön omistamassa Hietaniemen kappelissa ja krematoriossa. Muualla uskonnoton joutuu turvautumaan seurakuntien ylläpitämien krematorioiden käyttöön.

Jos hautajaisten saattotilaisuus järjestetään arkun äärellä, niin uskonnottomien hautajaisten järjestäjät kohtaavat syrjintää, sillä kaikki seurakunnat eivät anna lupaa uskonnottoman saattotilaisuuden järjestämiseen kappelissaan. Ei vaikka valtio maksaa seurakunnille avustusta hautausmaiden eli myös kappeleiden ylläpidosta.

Jos vainajaa muistellaan isommalla joukolla vasta uurnan äärellä, niin silloin voidaan kokoontua melkein missä vain. Muistotilaisuus voidaan järjestää vainajalle tärkeässä paikassa, jos se on sureville omaisillekin sopiva. Arvokkaan ja vainajaa kunnioittavan muistotilaisuuden saa järjestettyä esimerkiksi merellä, rannalla, metsässä taikka urheiluhallissa.

Tuhkan hautaamiseen tai sirotteluun on hautaustoimilain mukaan aikaa yksi vuosi. Se antaa omaisille monia mahdollisuuksia viimeiseen hautajaisjärjestelyyn. Uurnan voi haudata tai tuhkan sirotella niin sanotusti hyvän sään aikana, jolloin vältytään esimerkiksi talvihautajaisten palelemisilta.

Tuhkan sirotteluun muualle kuin hautausmaalle tarvitaan aina maan tai vesistön omistajan lupa. Useimmissa isommissa kaupungeissa onkin perustettu tunnustuksettomia tuhkan sirottelupaikkoja joko maahan tai vesistöön. Myös Metsähallituksen maille voi hakea lupaa tuhkan sirotteluun ja tämä tapa onkin lisääntynyt. Vesistöjä hallinnoivat kalastuskunnatkin ovat alkaneet tekemään pysyviä päätöksiä tuhkan sirottelusta veteen, ettei surevien omaisten tarvitse erikseen anoa lupaa siihen. Ja uskonnottoman vainajan voi haudata tietenkin myös Vapaa-ajattelijoiden hautausmaahan, joita on jo kymmenellä paikkakunnalla.

Tätä juttua varten kysyin ihmisten kokemuksia uskonnottomien tuhkahautausten järjestämisestä. Esitin kysymykseni Vapaa-ajattelijain Facebook-sivulla ja sain seitsemän vastausta. Tässä niistä otteita:

”Vainaja ei kuulunut kirkkoon, mutta silti hänet siunattiin!”

”Hautausmaan kappelia ei saanut käyttää uskonnottomaan saattotilaisuuteen, joten vainaja hyvästeltiin ennen tuhkausta vain kaikkein lähimpien toimesta.

”Tuhkauksen jälkeen pidettiin sosiaalinen hautajaistilaisuus uurnan laskun yhteydessä haudalla. Pieni lauluryhmä oli paikalla ja haudalla pidettiin myös muistopuhe. Tämän hautajaistilaisuuden jälkeen välittömästi oli vielä muistotilaisuus ravintolassa.”

”Uurna haudattiin seurakunnan hautausmaan pohjoispäätyyn, jonne on perinteisesti vuosikymmenten varrella haudattu kirkosta eronneita ja kirkkoon koskaan kuulumattomiakin.”

”Ehdottomasti halusimme järjestää omille ateistivanhemmilleni heidän vakaumustaan kunnioittavan hautajaistilaisuuden ja tuhkauksen. Hautaustoimisto hoiti järjestelyt toiveidemme mukaisesti. Molemmissa tilaisuuksissa oli musiikkiesityksiä ja sama Pro Seremoniat ry:n juhlapuhuja.”

”Ensimmäisessä hautaustoimistossa saimme omituista kohtelua, kun urakoitsija ihmetteli ja kauhisteli kun emme halunneet ristejä, emmekä pappia, emmekä hienoa arkkua emmekä uurnaa. Vaihdoimme hautaustoimistoa.”

”Järjestelyt menivät muuten hyvin, tuhkien hautauksessa paikalla oli äidin toivomat läheiset ja joku hautausmaan ”vahtimestari” tms., jolta saimme ystävällistä palvelua.”

”En huomannut, että olisimme tehneet muuten yhteistyötä seurakunnan kanssa, koska emme tarvinneet heiltä tiloja. Muistotilaisuus järjestettiin toisaalla, ravintolan tiloissa ja isommalla porukalla, paria viikkoa myöhemmin. Muistotilaisuus oli kaunis tilaisuus, jossa pidettiin paljon puheita.”

”Sisareni kuoli Ranskassa vajaa vuosi sitten. Minä hoidin järjestelyt Suomen päässä. Sanoin, ettemme halua haudalle mitään kirkollista ohjelmaa ja tätä toivetta noudatettiin. Haudalla oli läsnä omaisten lisäksi vain seurakuntamestari. Toiveen mukaan myöskään väliaikaista ristiä ei tuotu haudalle jälkikäteen.”

”Siskoni ruumis tuhkattiin Ranskassa ja siskon mies toi uurnan käsimatkatavaroissa koneella. Tuhka piti vaihtaa alumiinisesta muoviseen uurnaan. Ohjeistukset olivat vähän sekavat, mutta matkalla ei tullut ongelmia.”

”Plussat ja miinukset versus arkkuhautaus ja tuhkaus? Uurnahautaus oli vaivattomampi, koska ei tarvinnut talvipakkasella kiireellä kaivauttaa hautaa. Uurna säilyi krematoriolla ja saimme itse määritellä uurnanlaskun ajankohdan monille sopivaan aikaan. Jotenkin oli ehkä myös lämmin tunnelma, kun sai itse kantaa äidin uurnaa haudalle. Ja saimme itse laskea uurnan kuoppaan. Uurnanlasku oli meille suunnattu tilaisuus ilman ketään ulkopuolista ohjaamassa tilannetta.”

”Lähin krematorio sijaitsee Oulussa, joten matkakustannuksia aiheutuu. Siitäkin huolimatta tuhkauurnahautaus mahdollistaa aikataulullisesti laveammat mahdollisuudet hautaukseen ja taloudellisesti edullisempaan lopputulokseen.”

“Yhdistyksemme pitkäaikainen jäsen teki hautaustestamentin, joka sisälsi sen, että hänen tuhkansa sirotellaan mereen. Näin tapahtui. Lähdimme purjealuksella merelle. Vainajan poika suoritti tuhkan sirottelun mereen ja sen jälkeen kukkien lasku mereen. Sitten musiikkia, jonka jälkeen pidin muistopuheen keulakannelta. Se oli kaunis ja mieleenpainuva tapahtuma.”

Jokainen tuhkahautauskin on siis yhtä arvokas ja ainutkertainen kuin jokainen ihminen. Omalta osaltani olen valmis. Olen suunnitellut hautajaiseni, vaikka oletan eläväni vielä muutaman vuosikymmenen. Olen pyytänyt aikuisia tyttöjäni tuhkaamaan ruumiini ja pyytämään muistotilaisuuteen Pro-Seremonian puhujan. Tuhkan olen pyytänyt sirottelemaan jonkun suomalaisen kansallispuiston kauniille paikalle. Alkuaineista olen minä rakentunut ja alkuaineiksi tulen jälleen hajoamaan ja niin olen osa ikuista materian kiertokulkua.

Risto Puumalainen

Seuraako Suomi Ruotsia perässä?

Kerroimme lehden viime numerossa 2/21, miten Ruotsin kirkko suhtautuu niin sanotun yleisen hautaustoimen hoitamiseen aivan eri tavalla kuin Suomen. Se järjestää tunnustuksettomia seremoniatiloja ei-kirkollisiin hautajaisiin.

Suomessakin niin sanottu yleinen hautaustoimi on lailla säädetty kirkolle, jonka hautausmaiden kappeleita kuitenkaan joko ei voi käyttää tai mahdollisesti voi käyttää ei-kirkollisiin hautajaisiin ennen vainajan tuhkausta tai arkkuhautausta. On ymmärrettävää, että yhä useammat haluavat olla yhä vähemmän tekemisessä syrjivän kirkollisen hautaustoimen kanssa.

Pääkaupunkiseudulla Espoon, Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakuntien hautausmaiden kappelia ei saa käyttää ei-kirkollisiin saattotilaisuuksiin, mutta Helsingin, Vantaan, Hyvinkään, Kirkkonummen, Nurmijärven ja Sipoon hautausmaiden kappelia voi käyttää.

Vapaa-ajattelijain liitto esittää koko hautaustoimen uudistamista niin, että kokonaisvastuu ja koordinointi siirtyvät opetus- ja kulttuuriministeriön kirkollisasioista sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Virallisesti hyväksyttyjä palveluntarjoajia voisi olla useita, ja ne olisivat julkisen tuen saannissa yhdenvertaisessa asemassa. Seremoniatiloja hautajaisiin voisi olla tarjolla myös julkisen vallan toimesta.

Risto Puumalainen

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 3/2021.