Kotikaupungissani Jyväskylässä pidetyssä liittokokouksessa minut valittiin liittovaltuuston puheenjohtajaksi. Ei siksi, että olisin todella halunnut ja pyrkinyt siihen virkaan, vaan siksi, että paikka oli ehdokkaiden puutteessa jäämässä avoimeksi ja kuitenkin se piti täyttää. Siksi minä suostuin tehtävään: velvollisuudentunnosta, pelastaakseni tilanteen, jossa vaihtoehtoisesti joku toinen olisi joutunut uhrautumaan hiukan vastentahtoisesti.

Liittokokouksen muutkin valinnat – sekä puheenjohtajan, liittohallituksen että valtuuston – tapahtuivat yksimielisesti. Ehdokkaita oli tasan sen verran kuin oli valittavia, joten äänestyslippuja ei tarvittu. Kuten on jo aiemmin todettu, sellainen on tässä liitossa historiallista. Niissä neljässä aiemmassa liittokokouksessa, joihin olen osallistunut Tuorlan kokouksesta 2008 lähtien, on käyty ainakin jokin todellinen vaali. Sanoisiko sellaista vaalia sopuvaalin vastakohtana epäsopuisaksi, voi olla hiukan makuasia. Pitäisihän vaalien toteuttaminen olla oikeastaan normaalia järjestökäytäntöä. Mutta niihin aikaisempiin vaaleihin, liittokokousten tapahtumiin ja muuhunkin jäsenyhdistysten toimintaan liittyy tiettyjä piirteitä.

Mistä tällä kertaa saavutettu sopu oikein kertoo? Ainakin se kertoo sellaisen riitelyn lakkaamisesta, jota liitossamme on menneinä vuosina harrastettu ihan liikaa. Ongelmia aiheuttaneet yhdistykset on erotettu, eivätkä niitä aiemmin edustaneet henkilöt ole päässeet muiden yhdistysten edustajina liittokokoukseen. Muualta riitaa haastavia yksilöitä ei olekaan liittokokoukseen ja liiton hallintoelimiin pyrkiviksi ilmaantunut.

Jotkut ovat luonnollisesti pahoillaan liitossa suoritetusta jäsenyhdistysten karsinnasta. Minä en, sillä olen kyllä nähnyt, mitä liiton toiminnan tahallinen haittaaminen ja kokoushäiriköinti ovat. Kun ei riidelty edes todellisista asioista eli liiton toiminnan suunnasta! Kysymys on ollut niin henkilökemioiden yhteensopimattomuudesta ja vanhojen juttujen muistamisesta kuin myös pikkutarkasta laillisuuden vartioimisesta, totuttujen ja ilman minkäänlaista epäselvyyttä laillisten toimintatapojen noudattamisesta. Laillisuusargumentilla vähemmistöön jäävät ovat yrittäneet estää joustavaa päätöksentekoa esimerkiksi hallituksen sähköpostikokouksilla, jotka kuitenkin ovat laillisia.

Riitojen tarpeeton nostattaminen eiasioista on kai sitten unohdettu. Eikös?

Se on sopuvaalitilanteen myönteinen puoli. Kielteiseksi voi kuitenkin nähdä sen osoittaman tosiasian, että ihmisiä on vaikeaa saada ottamaan vastaan vastuullisia tehtäviä, jotka joidenkin on kuitenkin hoidettava. Niin että heitä hädin tuskin löytyy edes tarpeeksi. Samankaltainen ongelma vaikeuttaa yhdistysten toimintaa. Onneksi liittokokouksessa pystyttiin sentään hyväksymään, myös yksimielisesti, liiton uudet säännöt, jotka pienensivät sekä liittohallituksen että -valtuuston varajäsenten määriä ja tekivät näistä ei-henkilökohtaisia eli yleisvarajäseniä. Ennakkotarkastetut säännöt hyväksyttiin ensiksi, sitten tehtiin valinnat uusien sääntöjen mukaisesti.

Vallitseva pandemiatilanne on pakottanut ja edelleen pakottaa olemaan noudatettujen käytäntöjen suhteen joustava. Totta kai lakia ja sääntöjä noudatetaan, mutta nyt poikYhdistyskierros keustilannetta varten säädetty laki sallii enemmän kuin ennen ja niitä sallittuja mahdollisuuksia on myös pakko käyttää. Meikäläinen ei tosin ole innostunut niin sanotuista etäkokouksista, eikä puheen johtaminen etäältä oikein käy – olisin ihan mielelläni läsnä hallituksen ja valtuuston kokouksissa ja matkustaisinkin niiden takia. Kokoukset kuitenkin pidetään – sillä tavalla normaalisti kuin mikä näinä aikoina on normaalia. Se vielä nähdään, tuleeko etäkokoustamisesta uusi normaali.

Kari Pasanen
liittovaltuuston puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 2/2021.