Vastaus Kalevi Höltälle ja Esa Ylikoskelle (Vapaa Ajattelija 4/22).

Kalevi Hölttä kyseenalaisti puheenvuorossaan ”Oikeusvaltio ja uskonto” uskonnon vapauden erityisyyden perusoikeutena. Esa Ylikoski kirjoitti uskonnonvapauslain mukaisista ikärajoista kirkosta erottaessa otsikon ”Uskonnonvapauslaki vs. yhdenvertaisuuslaki” alla.

Kumpikin kirjoitus sai ajattelemaan kirkkoon liitettävien vauvojen perusoikeuksia. Vauva ei pysty ilmaisemaan käsitystään, ikäkausitasoinen pätevä kuuleminen lienee mahdottomuus. Lasta pitäisi kuulla, mikä ei käytännössä onnistu. Kuultavan täytyy ymmärtää, mistä häntä kuullaan.

Vauvan kannalta tilanne on vaikea. Hänellä ei ole ilmaisunvapautta itseään koskevassa tulevaisuuteen ulottuvassa asiassa. Liittäminen kirkkoon sitoo häntä jopa aikuisuuteen. Hän ei saa kouluikäiseksi tultuaan kirkon jäsenenä valita ET-opiskelua, ja hän tulee jäsenyydellä kirkollisveron piiriin.

Vanhemmat päättävät vauvan omantunnon ja uskonnon vapaudesta, kun he liittävät tämän kirkkoon. Oikeastaan vanhemmat silloin päättävät lapsen (vauvan) ilmaisunvapaudesta pitkälle eteenpäin.

Vauva ei ole sama kuin vanhempansa (huoltajat), eivätkä huoltajat tai kirkko voi lapsen puolesta tietää, mikä tälle on vuosien saatossa ajatuksellisesti parasta.

Kirkko on kuuliaisuuskoneisto, jonne jäseniä halutaan mahdollisimman varhain. Koulu valitettavalla tavalla myötävaikuttaa kuuliaisuuteen sallimalla kirkon tehtävän sulautumisen itseensä erilaisin tilaisuuksin, jotka hämmentävät kaikkia yhteisössä ja työllistävät jopa valvontaviranomaisia. Vauvajäsenyys kirkossa tukee edellä olevaa. Koulun uskonnonopetus aikanaan hyötyy kirkon vauvajäsenistä. Oppitunnit turvataan.

Yksilöllisyyden yhä enemmän häivyttävässä yhteiskunnassa yhteisöön kuulumista pidetään usein hyvänä, vaikka se yksilölle tarkoittaisi kontrollia ja oman päätösvallan heikentymistä paitsi omantunnon ja uskonnon vapauden myös sananvapauden alueella. Yhteisöllisyys ei siten ole pelkkää plussaa vaan jopa päinvastaista ja arveluttavaa: vaikenemista, passiivisuutta.

Aikuisetkaan eivät yhteisön jäseninä aina tiedä, mitä auktoriteetin ohjeita heidän kuuluisi totella. Ei ehkä tunneta omia oikeuksia saati lapsen. Moneen ohjeeseen ja neuvoon alistutaan kyseenalaistamatta tai selvittämättä vaihtoehtoja. Tätä voi kutsua Lauri Rauhalan tarkoittamaksi massoittamiseksi. Kerettiläisen osa pelottaa joissakin yhteisöissä, esim. pikkupaikkakunnilla asuvia.

”Kuka sinut omistaa?” on Riitta Jalosen romaanin nimi. Siinä hän kuvaa fiktion kautta aikuisten tekemien päätösten vaikutusta lapseen ja tämän tunne-elämään. Jalosen lailla vauva voisi kysyä kirkkoon liitettäessä: ”Kuka minut omistaa?” Mutta hän ei osaa. Siksi jonkun on kysyttävä hänen puolestaan.

Vauvojen liittämisestä kirkkoon tulee luopua, ja lakeja on muutettava. Jokaisella on oltava valinta, mitä nykyään ei ole. Uskonnonvapauslain 3 §:n 1 momentti ei toteudu. Em. säännöksen nojalla jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä.

Eduskuntavaaliehdokkaiden kanta vauvajäsenyyteen olisi saatava selville ennen vaaleja. Lupaus sitoo antajaansa.

 

PIRKKO EEROLA-PILVI