Esko Valtaoja ampuu aika kovilla Vapaa-ajattelijoita kohtaan. Mitä vastaa liittohallituksen jäsen ja Helsingin yhdistyksen puheenjohtaja Esa Ylikoski?

Voisin olla pitkälti samaa mieltä, jos Vapaa-ajattelijat olisi sellainen kuin Esko kuvaa. Minusta käsitykset tuntuvat olevan viime vuosituhannelta. En tiedä kenen kanssa hän on silloin väitellyt, mutta enää sellainen ei meillä helposti onnistuisi. Kun maailma on lavea, ymmärrän hyvin, että tähtitieteen professori (emer.) ei ehdi kaikkia lehtiä, kuten Vapaa Ajattelijaa, seurata.

Voimme nyt kuitenkin antautua Eskolle: ei uskota, ei uskota. Vapaa-ajattelijoissa ei ketään vaadita uskomaan mitään, ei sitäkään, että jumalaa ei ole.

Tähän numeroon ideana oli käsitellä mahdollisia vääriä käsityksiä vapaa-ajattelijoista. Muillakin kuin Eskolla voi olla samantapaisia mielikuvia. Joten tässä vastauksia:

Ateistien ateistinen järjestö?

Monet vapaa-ajattelijat mieltävät itsensä myös ateisteiksi, mutta Vapaa-ajattelijain liiton sääntöjen tarkoituspykälässä mainitaan erikseen ”ateistit, agnostikot, skeptikot ja uskontojen suhteen välinpitämättömät” sekä pyrkimys toimia uskonnottomien ihmisoikeus-, etu- ja kulttuurijärjestönä.

Liitto ei ole vain ateistien järjestö eikä sen agendalla, tavoitteissa ja strategiassa ole ateismin julistaminen, vaan yhdenvertaisuus ja ajatuksen vapaus, humanismi, sekulaari kulttuuri, tiedepohjaisuus, rationaalisuus, kriittisyys – sekä toimiminen katsomuksellisena foorumina. Tavoitteet ovat yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja katsomuksellisesti myönteisesti ilmaistuja.

Ateismin ”puhdasoppisuus” ja agnostismi

Vapaa-ajattelijain piirissä, edes avoimilla keskustelufoorumeilla ei ole vuosikausiin väitelty ateismin vahvuusaseista. Saivartelu ns. vahvasta ja heikosta ateismista ei kiinnosta.

Ateistit vapaa-ajattelijoissa tietääkseni kelpuuttavat ateisteiksi kaikki, jotka eivät usko yliluonnolliseen kaikkivaltiaaseen jumalaan – myös agnostikot, jotka eivät usko. Uskomista ei vaadita eikä suosita; uskonnottomuutta suositaan niin filosofisesti kuin kulttuurisesti ja yhteiskuntapoliittisesti.

Agnostinen ateismi on siis erittäin ok. Enkä ole kuullut, että joku uskoisi vain vähän vain puolivallattomaan jumalaan; tosin oletusarvoisesti hän ei kannattaisi ev.-lut. kirkon valtiokirkollisia etuoikeuksia eikä Koraanin määräyksiä, joten tervetuloa vapaa-ajattelijoihin.

Jos joku haluaa identifioida itsensä mieluummin agnostikoksi kuin ateistiksi, se siis käy vapaa-ajattelijoissa hyvin. Jotkut kokevat sen sosiaalisesti siistimmäksi ja helpommaksi, vaikka oikeasti eivät uskokaan kaikkivaltiaaseen eivätkä iankaikkiseen elämään. Itseni toki identifioin ateistiksi, humanistiksi, sekularistiksi, rationalistiksi ja vapaa-ajattelijaksi ilman ismejä.

Ateismiin on viime vuosituhannella lyöty myös poliittisia leimoja. Globaalisti eräin paikoin ateismia pidetään rikoksena, josta on säädetty jopa kuolemantuomioita. Paikoin tosin jumalanpilkaksi riittää agnostikon ”uskottomuus” sekä uskosta luopuminen.

”Räksytys” – uskonto, kirkko ja valtio

Jos tarkastellaan Vapaa-ajattelijain liiton julkisia kriittisiä kannanottoja, hyvin harva niistä ampuu uskontojen oppeja, ”pyhien kirjojen” dogmeja vastaan. Ehkä vähemmän kuin aihetta olisi? Onneksi kuitenkin yksittäiset vapaa-ajattelijat käyvät filosofista ja katsomuksellista kriittistä keskustelua. Ja myös kirjoittavat Vapaa Ajattelija -lehteen tarinoita oman maailmankatsomuksensa kehittymisestä.

Paradoksaalista tai ei, Vapaa-ajattelijain kritiikistä – ”räksytystä”, ”jurnutusta”, kehittävää palautetta – hyvin suuri osa kohdistuu valtiovaltaan – ei kirkkoon ja uskontoihin. Evankelis-luterilaisen kirkon epäreiluista etuoikeuksista vastuu on eduskunnalla ja hallituksella, entisillä ja nykyisellä. Kirkolla on ”lähetyskäskynsä” tehdä kaikki opetuslapsikseen, joten totta kai se käyttää sille suodut etuoikeudet. Ei ole suden vaan paimenen vika, jos susi syö lampaita.

Puhdasoppinen ideologinen liturgia

Liitto ja lehti mieltävät itsensä yhteiskunnalliseksi, kulttuuriseksi ja katsomukselliseksi, ei niinkään ideologiseksi. Jos liturgiaan kuuluu toisteisuus kirkkovuoden tapaan, liiton kannanotoissa on ihmisoikeuksiin, yhdenvertaisuuteen sekä uskonnon ja katsomuksen vapauteen liittyvää toisteisuutta.

Onko se fundamentalismia, jos toistuvasti vedotaan fundamentaalisiin perusoikeuksiin? Kirkon ja valtion ero viipyilee kuin syntisen parannus. Siksi kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman epäreiluista etuoikeuksista katsotaan tarpeelliseksi tehdä korjausehdotuksia ja uutisoida niistä. Jokaiselle eduskunnalle.

Vapaa Ajattelija ja Vartija

Alan lehtien välistä yhteistyötä voisi kyllä kehittää, vaikka kohderyhmät hieman vaihtelevatkin. Juttujen vaihdosta tai julkaisusta voisi kenties aloittaa. Skeptikko, Humanisti, miksei Vartijakin. Yhdistämistä ajattelen lähinnä Humanists Internationalin jäsenjärjestöjen kesken, sanoo Ylikoski.