Mentalisti Jose Ahonen on uskonnoton skeptikko, joka uskoo tieteen olevan paras tapa tavoitella ymmärrystä, mutta hän uskaltaa myös sanoa: ”En tiedä.” Uudessa kirjassaan hän pyrkii asettumaan yliluonnolliseen uskovan ihmisen asemaan ja alkaa ymmärtää, että todellisuudessa ja faktoissa on monia puolia.

”Asiat näyttävät hyvin erilaisilta riippuen siitä, tarkasteleeko niitä vaikkapa ateisti tai uskovainen. Kantasuomalainen näkee jotkin islamin kulttuurin asiat hyvin vieraina, kun taas muslimeille esimerkiksi meille suhteellisen normaali perjantai-ilta kaupungilla saattaa näyttää hulluudelta.”

Kirja kertoo enimmäkseen Ahosen sukelluksesta meedioiden, noitien, selvänäkijöiden, ufojen ja uskomushoitojen maailmaan, mutta myös uskonnoista. Ahonen kertoo olevansa uskonnoton, koska kristinuskon sanoma on hänestä sekava ja monenlaiseen tulkintaan taipuva.

”Tieteellisesti tarkasteltuna on selvää, että monet Raamatun kertomuksista eivät voi pitää paikkaansa.”

Ahonen ei tiedä, onko Jumala olemassa. Hän ei myöskään tiedä, ovatko henkiparannus, energiat tai selvänäkeminen totta. Hän voi vain päätellä ja muodostaa johtopäätöksensä todistusaineistoista.

”Ateismi ei ole uskonto, vähän kuin postimerkkien keräilemättä jättäminenkään ei ole harrastus. En vain tunne kristinuskon tai tuhansien muiden uskontojen koskettavan minua. Pitää myös muistaa, että jopa uskovaiset ovat ateisteja, mitä tulee muihin kuin heidän valitsemaansa uskoon.”

Ahosen ”en tiedä” -asenteesta jää hiukan hämmentynyt olo. Miksi pitäisi antaa mahdollisuus yliluonnolliselle, josta ei ole mitään näyttöä? Onko tosiaan niin kuin Ahonen esittää, että tuhansia vuosia sitten velhojen voimat olivat todellisia, koska ihmiset uskoivat rituaaleihin ja parantuivat niiden avulla?

Ahonen kirjoittaa, että koska tietämys kvanttifysiikasta on vielä tieteessäkin lähtökuopissa, on skeptikon mahdoton aukottomasti todistaa, ettei kvanttifysiikalla olisi mitään tekemistä energiahoitamisen kanssa. Olen varma, että Ahonen tietää todistustaakan olevan oudon väitteen esittäjällä, ei kyseenalaistajalla.

Toisaalta ”en tiedä” -asennetta voisi suositella muillekin. Kirjanteon aikana Ahonen kertoo oppineensa ymmärtämään paremmin erilaisia todellisuuksia, joissa ihmiset elävät, ja kunnioittamaan myös omaa maailmankuvaansa vastakkain asettuvia ajatuksia.

”En vieläkään elä elämääni uskoen henkiin tai jumaliin, mutta hyväksyn tietoni pienuuden ja sen, että saatan olla täysin väärässä.”

Jos useampi ajattelisi noin, eläisimme varmasti paremmassa maailmassa.