ESA YLIKOSKI

Moraali on syntynyt ja kehittynyt kulttuurievoluutiossa ennen kaikkia uskontoja, ja kauan ennen kirjan ja pelon uskontoja, jotka nojaavat Raamattuun ja Koraaniin. Tästä kertoo tiedepohjaisesti esimerkiksi Yuval Noah Harari kirjassaan Sapiens: Ihmisen lyhyt historia (Bazar, 2019).

Simpansseillakin on havaittu moraalisääntöjä, mutta ei uskontoa. Varhaisilla metsästäjä-keräilijöillä oli moraalisääntöjä ihmisten väliseen kanssakäymiseen, mutta luonnonhenkiä koskevat uskomukset liittyivät enemmän vuorovaikutukseen luonnon kanssa. Moraali ilman uskontoja perustuu myös omaantuntoon evoluution kehittämänä tunnejärjestelmänä, joka tukee hyvän ja pahan erottelua yhteisön normien rinnalla.

Uskonnon ”korkeampaa” asemaa on purkanut professori Daniel C. Dennett kirjassaan Lumous murtuu – Uskonto luonnonilmiönä (Terra Cognita, 2007). Siteeratuimpiin suomalaisiin tiedemiehiin kuuluvan Edvard Westermarckin mukaan moraalinen edistys ei ole tapahtunut uskonnon ansiosta, vaan siitä huolimatta. Teoksessaan Kristinusko ja moraali (Otava, 1939) hän kritisoi myös erikseen ”ylhäältä” ilmoitettuihin käskyihin nojaavan kristinuskon roolia.

Modernin humanismin julistus (Humanists International, 2022) sanoittaa asiaa näin: ”Humanistiset käsitykset ja arvot ovat yhtä vanhoja kuin ihmiskunta, ja ne kuuluvat useimpien yhteiskuntien historiaan ympäri maailman.”

”Moraalisuus on erottamaton osa ihmisyyttä ja perustuu elävien olentojen kykyyn kärsiä ja kukoistaa. Moraalisuutta motivoivat vahingoittamisen sijaan huolenpidon hyödyt, sen mahdollistajina ovat terve järki ja myötätunto, eikä se edellytä muuta lähdettä ihmisyyden ulkopuolelta.”