Työelämän ja opiskelujen kevätkauden rytmiin olisi hyvä saada neljän päivän lepotauko maalis-huhtikuun vaihteeseen joka vuosi. Tämän tauon tarjoavat palkalliset vapaapäivät olisi työn ja levon vuorottelun kannalta järkevää kiinnittää vuosittaiseen vakiaikaan. Hyvä ajankohta voisi olla kevätpäivän tasauksen (nyt 20.3.) jälkeinen tai ehkä mieluummin sitä seuraava viikonvaihde (nyt 29.-30.3.). Jos työterveyden ja -hyvinvoinnin asiantuntijat niin sanovat, myös kolmas kevätpäivän tasauksen jälkeinen viikonvaihde käy.

Aina silloin tällöin kirkollinen pääsiäinen ja siihen liittyvät palkalliset vapaapäivät tarjoavat breikin sopivaan aikaan. Mutta taas tänä vuonna pääsiäinen on törkeän myöhään (20.4.), miltei vapun korvilla. Maallisen lain säätämien palkallisten kevään vapaapäivien (perjantai ja maanantai) ajankohdan eri vuosina määrää eriskummallinen kirkollinen kalenteri. Sen mukaan pääsiäisen ajankohdan vaihteluväli on yli neljä viikkoa (23.3.-25.4.).

Käytännössähän suurin osa suomalaisista viettää pääsiäistä maallisesti, ilman kirkollista sisältöä. Maalliseen pääsiäisen viettoon voivat kulttuurisesti kuulua esimerkiksi perinteiset pajunkissat, puput, munien koristelu sekä pääsiäisruoat ja juomat; noidat olkoon mukana myös.

Tältä pohjalta voisi niin uskovaisia kuin maallistuneita ajatellen tasapuolinen ratkaisu olla, että siirretään pääsiäisen vietto vuosittaiseen vakiaikaan maalis-huhtikuun vaihteen tienoille. Ei kai pääsiäisen ajankohdan määräytymisen raamatulliskirkollinen jäänne absoluuttisen pyhä asia ole? Onhan alun perin kirkollinen juhannuskin kiinnitetty kesäkuun lauantaihin ja juhannusaatto palkallisena vapaapäivänä perjantaihin, joten periaateratkaisu on tehty.

Kirkko on myös joustanut _Raamatun_ sananmukaisesta tulkinnasta, kun se jo yli 75 vuotta sitten myöntyi vihkimään avioliittoon aiemmin avioeronneita. Se tapahtui tosin presidentti Paasikiven veton myötävaikutuksella. Ja 39 vuotta sitten kirkko hyväksyi naispappeuden. Nyt monet papit ilmaisevat valmiutensa vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia pareja, vaikka muutos on vaiheessa. Avoliittoon ja itsetyydytykseenkin on kirkon kanta tullut vähemmän kielteiseksi.

Niin että eiköhän kirkollisen pitkänperjantain ja pääsiäisen uskonnollinen vietto onnistuisi Suomessa myös, vaikka niiden ajankohta olisikin vuosittain aina sama (1., 2. tai 3.) kevätpäivän tasauksen jälkeinen viikonvaihde maalis-huhtikuun vaihteen tienoilla. Tämä tosin edellyttää kirkolliskokouksen tekemää muutosta kirkkolakiin.

Vaihtoehtoinen etenemistie olisi työaikalain muuttaminen niin, että neljän päivän kevätvapaan ja siihen liittyvän kahden palkallisen päivän sijainti irrotettaisiin kirkkolaista. Tällainen kevätlomanen vain päätettäisiin pitää riippumatta kirkollisen pääsiäisen ajankohdan vaeltelusta eri vuosina. Muutos ei vaikuttaisi vuotuisten vapaapäivien määrään. Se varmaan edellyttäisi työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen myötävaikutusta.

Muutoksen jälkeen uskovaiset voisivat toki viettää virallista pitkäperjantaita ja pääsiäistä ilman palkallisia vapaapäiviä – kuten tänä vuonna tiistaina 25.6. jotkut saattavat viettää kirkollista Johanneksen päivää. Arvelen, että maallinen kevätvapaa kelpaisi kuten lauantaivapaakin siirryttäessä viisipäiväiseen työviikkoon.

Ps. Vuoden 2023 kirkkolain säätämisen yhteydessä perustuslakivaliokunta nosti lausumassaan esille tarpeen harkita perustuslain 57 §:n muuttamista tai kumoamista. Kirkolliskokouksen eriskummallinen monopoli kirkkolain muuttamisesityksiin rajaa eduskunnan valtaa tavalla, joka ei sovi enää nykyaikaan. Kirkolliskokouksessa esitykset eduskunnalle tehdään ¾ määräenemmistöllä.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2025.