ESA YLIKOSKI

 

Tuore uskontotieteen tohtori Roosa Haimila vieraili pyydettynä alustajana Tampereen Vapaaklubilla ja Helsingin VAbaarissa otsikolla Mihin uskomattomat uskovat. Haimila on tutkinut aihetta muun muassa Understanding Unbelief -hankkeessa, jossa tarkasteltiin, mihin ateistit ”uskovat”, mitkä käsitykset maailmasta ovat heille erityisen merkityksellisiä. Lisäksi Haimila on mukana toisessa kansainvälisessä hankkeessa nimeltä Explaining Nordic Atheism.

Alla referoidaan Haimilan alustuksia myös hänen PowerPoint-esitystään hyödyntäen.

Ateismin ja uskonnottomuuden tutkimus on oikeastaan toden teolla käynnistynyt vasta 2000-luvulla lähtien siitä, että ateistien katsomukset ovat ihan yhtä arvokkaita tutkimuskohteita kuin muidenkin ihmisten katsomukset. Uskonnottomat käsitykset maailmasta voivat vastata samanlaisiin tarpeisiin kuin mitä uskonto uskonnollisille ihmisille, esimerkiksi kysymyksiin moraalista.

Ensin mainitun hankkeen tutkimuskysely toteutettiin kymmenessä maassa, muun muassa Brasiliassa, Turkissa, Tšekissä ja Suomessa. Vastaajia oli noin tuhat, ja heidät rekrytoitiin vuonna 2018 uskonnottomien järjestöjen kautta. Kyseessä ei olekaan edustava otos kaikista uskonnottomista, vaan tutkimus valaisee erityisesti aktiivisten ateistien katsomuksia. Suomessa vastaajia kutsuttiin mukaan muun muassa Vapaa-ajattelijain liiton kautta.

Uskonnottomuuden piirteitä

Millaiset uskomukset/katsomukset ateisteille ovat erityisen merkityksellisiä heidän omien sanojensa mukaan?

Luottamus tieteeseen tai niin sanottu tieteellinen maailmankuva oli yleinen otoksissa maasta riippumatta. Samoin humanismi mainittiin usein. Monelle oli tärkeää, että oma katsomus pohjautuu kriittiseen järkiperäiseen ajatteluun.

Kiinnostavasti melko moni mainitsi myös ”luonnonlakien” merkityksen katsomukselleen. Käytännössä tämä tarkoitti evoluution mainitsemista jonkinlaisena raamina ihmisen paikan ymmärtämiselle.

Muita usein mainittuja merkityksellisiksi koettuja uskomuksia olivat tasa-arvon tärkeys, muista välittämisen merkitys ja luonnon suojeleminen.

Nämä tulokset eivät sinällään ole yllättäviä, ovathan ne aika samankaltaisia aiempien tutkimusten kanssa. Yllättävää oli ehkä se, että eri maiden ”aktiivisten” ateistien katsomukset ovat varsin samansuuntaisia.

Vastauksista tarkasteltiin myös sitä, mitkä uskomukset tai käsitykset mainittiin usein yhdessä. Siten löydettiin kolme toistuvaa tapaa kuvata itselle merkityksellisimpiä käsityksiä, joita voisi kutsua katsomustyypeiksi.

Ensimmäinen oli humanistinen katsomustyyppi, jossa korostettiin ihmisarvoa ja ihmisoikeuksien merkitystä – siis ihmisläheinen tämänpuoleisuuteen keskittyvä tyyppi.

Toinen oli tiedekeskeinen ja kriittisen ajattelun merkitystä korostava katsomustyyppi – eli hieman abstraktimmin katsomusasioita lähestyvä.

Kolmas oli ns. välittävä luontoihminen, joka korosti muista huolehtimisen merkitystä, mutta ei vain ihmisistä huolehtimisen, koska ihminen nähtiin evoluution kautta vain osana luontoa.

Nämä luokittelut ovat Haimilan mukaan melko karkeita kuvauksia ja monesti käytännössä menevät usein limittäin. Ei tästä oikein saa ”millainen ateisti olet” -testiä rakennettua, mutta ei luokittelu ihan mahdottomaltakaan tunnu.

Erityisen merkitykselliset uskomukset tai käsitykset maailmasta ateisteille eivät ole sama asia kuin se, mistä ateistit kokevat saavansa merkitystä. Sitä on selvitetty edellä mainitun Understanding Unbelief -ohjelman toisessa hankkeessa. Sen mukaan ateistit ja agnostikot saavat merkitystä erityisesti omasta perheestään, vapaudesta ja luonnosta. Näiden lisäksi merkityksen kokemuksia toivat myötätunto, tasa-arvo ja ystävyys.

Edellä sanotun suhteen ateistit eivät juurikaan eroa muusta väestöstä. Luonnollisesti toisin kuin ateistit, Jumalaan uskovat mainitsevat myös Jumalan merkityksen lähteenä. Joissakin maissa jumalaan uskovat harvemmin mainitsivat luonnon merkityksen.

Entä moraali?

Myöskään moraalin suhteen ateistit eivät eroa muusta väestöstä läheskään niin paljon, kuin usein on ajateltu. Moni ateisti on kuitenkin jossain vaiheessa elämäänsä törmännyt kysymykseen ”jos et usko Jumalaan, mihin moraalisi sitten oikein pohjautuu?”

Tutkimuskyselyssä sitä kysyttiin seuraavasti: ”Mihin pohjaat käsityksesi oikeasta ja väärästä?” Kysymys oli tärkeä, kun eri puolilla maailmaa tosiaan usein epäillään, ettei ateisteilla moraalikäsityksiä ole tai että ne olisivat jotenkin vajavaisia.

Kaikista yleisintä tutkimuksen vastaajilla oli sanoa, että moraalisesti tärkeintä on muista ihmisistä välittäminen. Sen mainitsi omasta aloitteestaan neljännes vastaajista. Vastaajat toivat esiin myös useita muita moraalin kulmakivenä toimivia periaatteita. Muista välittämisen jälkeen yleisintä oli mainita ”kultainen sääntö” (noin 15 % vastaajista) sekä inhimillisen kukoistuksen (”human flourishing”) mahdollistaminen ja maksimointi (14 %).

Kultainen sääntö yhtenä ateistien moraalin kulmakivistä voi vaikuttaa yllättävältä, mutta tämä on jokseenkin linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Kultaista sääntöä ei kuitenkaan nähty uskonnollisena vaan uskontoa vanhempana yleisinhimillisenä periaatteena.

Tulokset kertovat myös siitä, minkä ateistit näkevät moraalisten periaatteiden alkulähteenä. Moni koki moraalin pohjautuvan sosiaaliseen oppimiseen esim. vanhemmilta, tai että käsitysten oikeasta ja väärästä tulisi pohjautua rationaaliseen pohdintaan, kuten filosofiaan. Toiset taas korostivat oman kokemuksen, kuten omantunnon merkitystä.

Monen maan ateisteilla toistui ajatus moraalista sisäsyntyisenä ominaisuutena, joka on kehittynyt evoluutiossa. Moni näki kultaisen säännönkin pohjautuvan siihen, että empatia on ollut evolutiivisesti hyödyllistä.

Haimilan mukaan ateismin tutkijan näkökulmasta näissä tuloksissa kiinnostavinta on se, että vaikka ateisteja on pidetty usein moraalirelativisteina, siis että heidän mielestänsä ei oikeastaan olisi oikeaa tai väärää, tässä aineistossa vain 5 prosenttia sanoi jotain sen suuntaista. Nekin, jotka sanoivat, että moraali on sosiaalisesti opittua, ajattelivat lähtökohtaisesti, että on yhteisöllisesti muotoutunut ”oikea ja väärä”.

Toisessa em. kyselyssä huomattiin, että väitteeseen ”jokainen päättää itse oikean ja väärän” ateistit ja agnostikot vastasivat suunnilleen yhtä lailla kuin muukin väestö. Joten ateistit eivät siis poikkea moraalikäsityksissään muista läheskään niin paljon kuin vaikkapa moraalipsykologiassa on ajateltu. Ateisteja on usein luonnehdittu yksilökeskeisiksi sen vuoksi, että ateisteille sellaiset yhteisökeskeiset arvot kuin auktoriteetin kunnioittaminen ovat vähemmän tärkeitä kuin uskovaisille. Mutta tämähän ei tarkoita, etteivät muut ihmiset olisi ateisteille tärkeitä; ovathan juuri hyväntahtoisuusarvot ateisteilla kärjessä.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.