TEKSTI JA KUVAT:
MARKUS TIITTULA
Kun tapakristitty haluaa perustella, miksi hän doktriinin irrationaalisuudesta huolimatta kokee mielekkääksi kuulua kirkkoon ja ehkä hieman uskoa Jumalaankin, hän usein sanoo, ettei välttämättä hirveästi välitä yliluonnollisista ihmeteoista eikä kannata jyrkimpiä tulkintoja, mutta se kymmenen käskyä on tosi hyvä – sieltä kun löytyy niitä moraalisia juttuja, kuten ”älä tapa”.
Jotenkin tietysti toivoisi, että tuollainen ihmisyyden perusjuttu onnistuisi ilman uskontoakin, mutta vielä hämmentävämpää on, miten kevyin perusteluin esimerkiksi tappamisen kielto luovutetaan yksin kristinuskon ominaisuudeksi – tulkitaan, että tämä Vanhasta testamentista löytyvä tekstinpätkä on niin jykevä, että se jotenkin estää kristittyjä tappamasta toisiaan.
Onko homma siis tosiaan toiminut ja tappaminen kristinuskon parissa tyystin loppunut käskyn myötä? Kuinka voidaan väistää se tosiasia, että tämän miekat auroiksi takovan pyhän kirjan sivuilla tapetaan jatkuvasti, vaikka sieltä nuo kaksi sanaa löytyvätkin? Mikä tarkkaan ottaen on linkki kristinuskon ja tappamattomuuden välillä?
Raamattu on täynnä kostofantasioita ja veriorgioita
On yleisesti tiedossa, että vastaava tappamisen kieltävä käytöskoodi on ollut käytössä muissakin sivilisaatioissa ja uskonnoissa paljon ennen kristinuskoa. Vanhassa testamentissa sen sijaan on noin tuhat kohtaa, joissa Jumala asettaa väkivaltaisia rangaistuksia ja satakunta kohtaa, joissa Jumala määrää ihmisiä tapettavaksi. Tutkija Matthew White on laskenut, että Raamatussa tapetaan noin 1,2 miljoonaa ihmistä, ja tässä ei ole mukana niitä arviolta noin 20 miljoonaa ihmistä, jotka olisivat kuolleet Jumalan nostattamassa vedenpaisumuksessa.
Raamatun mukaan ihmiskunnalle raivostunut kaikkivaltias säästi vain kahdeksan ihmistä ja hukutti hengiltä koko muun ihmiskunnan. Hän myös kiukuspäissään, ja ilman sen kummempaa selitystä, tappoi lähes kaikki planeetan eläimet. ”Näin Herra pyyhkäisi maan päältä kaikki elävät olennot, ihmiset, karjaeläimet, pikkueläimet ja linnut; kaikki ne hän pyyhkäisi pois. Jäljelle jäivät vain Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssaan arkissa”.
Kristittyjen Jumala on siis tämän uskonnon omien oppien mukaan kiistatta megalomaaninen joukkosurmaaja, mutta hänelle pyhitettyä uskontoa kehutaan siitä, että sen pyhässä kirjassa sanotaan jossain kohtaa kerran ”älä tapa” – vaikkei tätä käskyä tottele sen enempää sen antaja kuin seuraajatkaan. Ehkä tässä noudatetaan huonon vanhemmuuden aksioomaa: älä tee, niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon?
Kaiken lisäksi Mooses, joka kertomuksen mukaan sai Jumalalta savitaulut kymmenestä käskystä, rikkoi heti tappamisen kieltävää kuudetta käskyä, koska kansa oli hänen poissa ollessaan ollut Jumalalle uskoton ja palvonut kultaista vasikkaa. ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen”. Raamatun mukaan Mooses siis antoi teurastuskäskyn samalla, kun hän kantoi kainalossaan Jumalan antamia savitauluja, joissa luki ”älä tapa”. Moosesta myös toteltiin: ”Leevin heimon miehet tekivät Mooseksen käskyn mukaisesti ja kansasta sai sinä päivänä surmansa noin kolmetuhatta miestä”.
Raamattu on muutenkin täynnä kostofantasioita ja veriorgioita: Viidennessä Mooseksen kirjassa on sivutolkulla vimmaista tekstiä, jossa Jumala on pakahtua odottaessaan tulevia taisteluita. ”Minä teroitan salamoivan miekkani, käyn toteuttamaan tuomiota, minä kostan vihollisilleni, rankaisen vihamiehiäni, Minun nuoleni juopuvat kaatuneiden ja vankien verestä, minun miekkani ahmii vihollisruhtinaiden päitä”.
Samassa Mooseksen kirjassa myös kehotetaan etniseen puhdistukseen: ”Lähellä olevien kansojen kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän omaksenne, ette saa jättää jäljelle mitään, ette ainoatakaan elävää olentoa – – julistakaa nämä kaupungit Herralle kuuluvaksi uhriksi ja hävittäkää ne ja niiden asukkaat, heettiläiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niin kuin Herra, teidän Jumalanne, on teitä käskenyt.”
Raamatussa myös langetetaan lähes kaikista mahdollisista rikkomuksista, kuten polttopuiden keräämisestä sunnuntaina ja lapsen kurittomuudesta, välittömästi kivittämällä suoritettava kuolemanrangaistus.
Raamatun avulla voi perustella omat ennakkoluulonsa
Miksi Raamatun kiistatta vanhentuneita moraalikoodeja sitten pyritään hehkuttamaan vielä tänäkin päivänä? Ainakin yksi syy lienee se, että se on kristityille ainut konkreettiselta tuntuva uskonnollisten ohjeiden lähde, kun jumalhahmosta ei edelleenkään ole mitään fyysisiä havaintoja.
Ruotsalainen kirjailija Jonas Gardell kertoo teoksessaan Jumalasta, miten tämä kristittyjen kaikkivaltias oikeastaan vaikeni jo kesken Vanhan testamentin. ”Jumala ja hänen kansansa jatkavat yhteistä vaellustaan, mutta Jumala ei enää ärjy, hänellä ei ole enää lisättävää. Lähes koskaan ei enää kuulla Jumalan puhetta myrskyssä, palavassa pensaassa, tai nähdä hänen laskeutuvan vuorelle ukkosilmassa. Vain harvat meistä käyvät keskusteluja suoraan Jumalan kanssa tai voivat kirjoittaa muistiin hänen viestejään. Jumala oli kirjaimellisesti vaeltanut kansansa kanssa, pilvipatsaana päivällä, tulipatsaana yöllä, mutta nyt hänestä tulee kaukaisempi, yhä passiivisempi.”
Eli kun Jumala ei puhu, jää jäljelle vain se kirja.
Toinen syy voi olla se, että kirjan avulla voi helpommin perustella omat ennakkoluulonsa – sitä kun voi kukin lukea juuri niin kuin huvittaa. Esimerkiksi paljon mainostettu ajatus avioeron syntisyydestä on melko huteralla pohjalla, jos tulkinta nojaa Raamattuun. Kielteisen kannan voi toki perustella jakeella, jossa Jeesus sanoo: ”He eivät enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”. Yhtä hyvin voisi kuitenkin lukea Vanhan testamentin kohdan, joka on otsikoitu ”avioliittolakeja”. Siinä sanotaan: ”Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotain epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan”. Ota tästä nyt sitten selvää.
Abortistakaan ei Raamatussa sanota oikeastaan juuri mitään. Vanhasta testamentista löytyy kyllä kertomus, joka on otsikoitu ”Aviorikoksesta epäillyn vaimon tutkiminen”, jossa uskottomuudesta epäillylle naiselle juotetaan uhriseremonian jälkeen erityistä kirovettä, jonka tarkoitus on nimenomaan aiheuttaa raskauden keskeytyminen: ”Jos nainen on tullut saastaiseksi olemalla miehelleen uskoton, kirousta tuottava vesi menee hänen sisuksiinsa ja aiheuttaa hänelle katkeraa tuskaa. Hänen kohtunsa turpoaa, hänen lanteensa kuihtuvat ja hänestä tulee varoittava esimerkki, jota mainiten vannotaan ja kirotaan. Mutta jos nainen ei ole saastainen vaan syytön, vesi ei vahingoita häntä, ja hän voi vastedeskin saada lapsia”.
Tässä ihan selvästi annetaan ymmärtää, että raskaus voidaan keskeyttää, jos siittäjä on joku muu kuin naisen aviomies – ja tämä on Raamatun mukaan vieläpä Jumalan tahto, sillä yksityiskohtaiset ohjeet perustuvat siihen, mitä ”Herra sanoi Moosekselle”.
Kun Raamatusta ei löydy aborttia kieltäviä jakeita, kristityksi kannaksi on haettu yleisempi elämän arvostaminen – juuri yllä mainittu ”älä tapa”. Tähän vedoten myös esimerkiksi monissa Yhdysvaltain osavaltioissa on viime vuosina laadittu lakeja, joissa abortti rinnastetaan murhaan ja siitä langetetaan kovat rangaistukset.
Raamatussa kuitenkin tehdään myös selkeä ero murhan ja keskenmenon aiheuttamisen välillä; ensimmäisestä voi seurata kuolema, jälkimmäisestä selviää sakoilla. ”Jos ihmiset tappelevat keskenään ja samalla töytäisevät raskaana olevaa naista, niin että hän saa keskenmenon mutta hänelle ei aiheudu muuta vahinkoa, lyöjä maksakoon sakkoa sen mukaan, mitä naisen aviomies vaatii tai miten asia oikeudessa ratkaistaan. Mutta jos muuta vahinkoa tapahtuu, annettakoon henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta.” Eli sikiö on vain miehen omaisuutta, eikä sen vahingoittumiseen päde henki hengestä -periaate.
Texasin kristittyjen parissa tämäkin on käännetty päälaelleen – siellä pro life -hengessä toivotaan aborttilääkäreille kuolemantuomioita.
Se siitä kuudennesta käskystä.
Kirjoittaja on tietokirjailija, jonka seuraava kirja,
Jumalakortti: Uskonnon ja politiikan epäpyhä liitto
(Johnny Kniga, 2023) ilmestyy syyskuussa.