Vapaa-ajattelijain liiton lausunto Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle
työaikalakiesitykseen (HE 158/2018)

”Ei kuitenkaan liene syytä kerrassaan poistaa yleisiä juhla- ja lepopäiviä. Vuosisataisilla traditsioneilla on toki myönnettävä olevan merkitystä niilläkin, semminkin kun me vietämme juhlapäiviä, jotka uskontunnustuksesta riippumatta ovat siihen määrin saavuttaneet kansan suosion, että niitä voi katsoa yhtä paljon ja enemmänkin koko kansakunnan omistamiksi kuin kirkon juhlapäiviksi.”

Tekstin kirjoitti K. R. Brotherus — sittemmin maamme ensimmäisen uskonnonvapauslain valmistelleen komitean puheenjohtaja — jo vuonna 1910. Periaate pätee edelleen.

Hallituksen esitys uudeksi työaikalaiksi sisältää uuden käsitteen ’kansallinen juhlapäivä’. Muutos on oikeansuuntainen mutta riittämätön. Kytkös kirkkolakiin tulisi kokonaisuudessaan katkaista.

Mikäli sääntely halutaan säilyttää toistaiseksi täysin ennallaan, kytkös on helppo purkaa lisäämällä työaikalain 17 § viimeiseksi momentiksi seuraava:

”Kansallisia juhlapäiviä ovat uudenvuodenpäivä, loppiainen, pitkäperjantai, ensimmäinen ja toinen pääsiäispäivä, vappu, helatorstai, juhannus, pyhäinpäivä, itsenäisyyspäivä sekä ensimmäinen ja toinen joulupäivä. Vappu on toukokuun 1 päivä, juhannus kesäkuun 19 päivää seuraavana lauantaina, pyhäinpäivä lokakuun 30 päivää seuraavana lauantaina, sekä itsenäisyyspäivä joulukuun 6 päivä. Muiden päivien aika määräytyy niin kuin läntisessä kristikunnassa vanhastaan on ollut tapana.”

Muotoilu ei välittömästi muuttaisi nykyistä oikeustilaa. Jatkossa valta säätää esimerkiksi helatorstain asemasta olisi kuitenkin selvästi eduskunnalla, ei kirkolliskokouksella. Tulevaisuudessa voidaan myös nykyisen pitkänperjantain ja pääsiäisen sijaan säätää esimerkiksi kevätpäivän tasauksen jälkeiseen tai sitä seuraavaan viikonvaihteeseen kiinnitetystä yleisestä kevätvapaasta.

Muutos on perusteltu myös siksi, että nyt esitetyn kansallisen juhlapäivän määritelmä ei käy ilmi lakitekstistä, vaan ainoastaan sen perusteluista.