Hallitus äänestää harvoin, mutta uskontoon liittyvät asiat saavat joskus senkin aikaan. Vuonna 2002 näin kävi kun keskustan Tanja Karpela halusi presidentin edelleen antavan vuosittain neljä rukouspäiväjulistusta. Keskustan ministerit olivat muutenkin asian takana, ja äänin 10–4 tästä annettiin esitys eduskunnalle.

Kun asia päätyi lopulta suureen saliin, oli keskusta yksimielisesti lain takana. Kokoomus puolestaan oli äänin 22–13 maallisemman valtion puolella. Viimeistään tällöin oli selvää, että keskusta oli muuttunut kokoomusta selvemmin konservatiiviseksi kirkkopuolueeksi.

Linja on jatkunut samana. Vuoden 2018 keskustan 101 periaatteesta yksi kertoo ”Tunnustamme yhteiskuntamme kristilliset juuret ja arvostamme niitä. Jokaisella pitää olla vapaus tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai elämänkatsomustaan Suomen lakeja ja hyviä tapoja noudattaen.” Puoluekokouksiin on perinteisesti kuulunut jumalanpalvelus.

Pahempikin tilanne voisi olla: Alajärveltä saapui viime puoluekokoukseen aloite, jossa vaadittiin puoluetta ”puolustamaan kristillisten perinteiden noudattamista kouluissamme ja varhaiskasvatuksessa kuitenkin huomioiden toisin ajattelevat.” Puoluehallitus sentään totesi, miten ”lainsäädäntömme lähtee siitä, että opetukseen kuuluvat juhlat ja tilaisuudet eivät voi olla tunnustuksellisia”.

Parin vuoden takaisissa kokouksissaan sekä keskusta että kokoomus asettuivat ympärileikkausten suhteen ”jaa, kattellaan” -linjalle. Tänä vuonna kokoomus päätyikin kannattamaan – ainakin teoriassa – lasten suojelua yli uskonnon, keskusta ei.

Vaalikonevastauksia

Kolmessa viime vaaleissa olemme kysyneet ”Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?” ja yhtenä vastausvaihtoehtona on ollut ”Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.” Hiukan toiveita antaa, että viime kerralla ”enää” noin 75 % keskustan ehdokkaista kannatti tätä, aiemmin 95 ja 85 prosenttia.

Jumalanpilkkalaille on keskustassa vankka kannatus, jumalanpalvelukset kuuluisivat edelleen peruskouluihin ja niin edelleen. Jos olisin kristitty, ja tärkein asia minulle olisi säilyttää kirkon ja valtion liitto, äänestäisin keskustaa.

Henkilöistä riittänee kertoa, miten puheenjohtaja Annika Saarikko kävi kirkolliskokouksessa kehumassa valtionkirkkoa ja kertomassa, miten henkisen kriisinkestävyyden turvaamiseen kuuluu myös hengellisen toiminnan edellytysten turvaaminen ja niin edelleen.

Maallistuuko puolue koskaan?

Koko yhteiskuntamme maallistuu, ja väistämättä muutos ulottuu myös keskustaan. Tällä hetkellä Helsingissä uskontokuntiin kuulumattomien osuus on yli 40 ja pian yli 50 %, toisessa ääripäässä joissakin maalaiskunnissa noin 90 % on vielä kirkon jäseniä. Keskustan linja uskontoon heijastaa siis sen tärkeimpiä kannatusalueita. Kun muutos etenee maalle, se ehkä näkyy myös eduskunnassa.

En käyttänyt edellä jos- vaan kun-sanaa. Maallistumisen aaltohan leviää jo nyt, ja muutos on varma. Avoin on vain aikataulu.

Sitä odotellessa voimme ainakin muistuttaa historiasta. Keskustan henkinen isä, Santeri Alkio, halusi kirkon irti valtiosta. Ensimmäiseen keskustalaiseen periaateohjelmaan kirjattiinkin näin:

”Valtio ja kirkko ovat toisistaan erotettavat; uskonnon ja omantunnon vapaus, mikäli se ei häiritse yhteiskunnallista järjestystä, on lailla turvattava.”

Jori Mäntysalo

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 4/2020. Kirjoitussarjassa kommentoidaan eduskuntapuolueita suurimmasta pienimpään. Sarja alkoi numerossa 1/2020. Seuraavana vuorossa vihreät.