Miten hyvä ja paha, oikea ja väärä määrittyvät? Niiden taustalla ovat vuosituhansia vanhat määritelmät, jotka ovat muotoutuneet yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten muutoksien myllerryksessä. Muutokset ihmisten ajattelutavassa, sen laajentumisesta yhteiskunnalliseen keskusteluun ja lopulta hyödyntämiseen esimerkiksi lainsäädännössä ovat ihmiskunnan perusta.

Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on oiva esimerkki läntisen sivilisaation kehittymisestä. Antiikin Kreikassa sitä pidettiin osittain hyväksyttävänä tapana kasvattaa nuori osaksi kreikkalaista yhteiskuntaa, kun taas Roomassa se oli lainvastaista. Kristinuskon leviämisen myötä sitä pidettiin syntinä ja sen myötä rikollisena toimintana. Suomessakin näin oli pitkään, kunnes kehityssuunta siirtyi homoseksuaalisuuteen psyykkisenä, mielenvikaisuuteen liittyvänä, ongelmana.

Kehityssuunta kuitenkin jatkui yhä hyväksyttävämpään suuntaan, kun homoseksuaalisuus poistettiin tautitilastoista ja homoseksuaalisten ihmisten oikeudet laajenivat. Taustalla oli näkemys etiikasta: kun huomattiin, että homoseksuaalisuus on biologinen osa eläinkuntaa, ei sen kieltämisestä tai pitämisestä sairautena ollut validia perustelupohjaa.

Miksi maailmassa on yhä ihmisiä, jotka näkevät homoseksuaalisuudessa ongelman? Ajatus on perustaltaan yksilötasoinen. Näiden ihmisten näkemykset perustuvat heidän omiin kokemuksiinsa, jotka voivat liittyä vakaumukseen, kasvatukseen ja henkilökohtaiseen kehitykseen. Vaikka heidän ajattelumaailmaansa pidetään vääränä, ei sitä saa kyseenalaistaa tai vähätellä. He ovat muodostaneet ne kokemuksistaan. Niitä on pystyttävä muuttamaan. On osoitettava, että homoseksuaalisuus on normaalia. Näin on mahdollista muuttaa heidän ajatusmaailmansa.

Hyvän ja pahan näkemys on siis yksilöllistä. Yksilöt ovat saaneet ne kokemuksistaan: kasvatuksesta ja kohtaamisista. Niihin liittyvät vanhempien ja yhteiskunnan kasvatuslaitosten käsitysten siirtyminen lapseen sekä hänen kasvuympäristössään tapahtuvien asioiden, kuten uskonnon ja muiden aikuisten, vaikutukset häneen. Vaikka lapsuus on elämässä kriittinen vaihe, jossa yksilö saa eniten eväitä elämäänsä, on silloin tapahtuneita käsityksiä mahdollisuus muuttaa. Yksilö kehittyy läpi elämänsä.

Omaa ajattelutapaansa hyvästä ja pahasta sekä oikeasta ja väärästä voi pohtia ajatusleikillä. Otettakoon esimerkiksi Danten helvetti ja kristinuskon taivas ja helvetti, joista luodaan oma versio. Minkälaiseksi haluaa muodostaa oman taivaan? Entä helvetin? Kuka joutuu mihinkin? Kuinka iso rangaistus helvettiin joutuminen on? Ajatusleikillä on kieltämättä uskonnollinen perusta, sillä se pakottaa leikkijää tekemään vaikeita päätöksiä hyvään ja pahaan liittyen. Sitä voi kuitenkin analysoida rationaalisesti, ja pohtia sitä kautta omaa eettisyyspohjaansa. Piirsin oheen oman taivaani ja helvettini demonstraatioksi.*

Eettisyys on pohjimmiltaan yksilöllinen rakennelma. Se on muodostunut yksilöstä, hänen kasvatuksestaan, kasvuympäristöstään ja henkilökohtaisista kokemuksistaan elämänsä aikana. Siihen vaikuttavat niin yhteiskunta ja sitä kautta tapahtuva keskustelu kuin myös uskonnot ja niiden oma käsityspohja. Ajattelumaailma on alati muuttuvaa, ja siihen voidaan vaikuttaa. Lähtökohtana henkilökohtaisen eettisyyden muutokselle on kuitenkin omasta itsestään lähtevä kiinnostus muuttaa ajattelumaailmaansa.

Olli Palokangas

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 2/2021.