Demokraattisena muutosliikkeenä alkanut Syyrian vallankumous on viidessä vuodessa muuttunut lahkolaiseksi sisällissodaksi, joka on jakanut maan etnisten ja uskonnollisten ryhmien mukaan.
Sota on jakanut Syyrian neljään eri alueeseen: aseellisen opposition alueeseen, hallituksen hallitsemaan alueeseen, kurdien ja heidän liittolaistensa autonomiseen alueeseen ja Isisin kalifaattiin.
Aseellisen opposition tukijat ovat lähinnä sunnimuslimeita. Vankimmin hallitusta tukeva uskonnollinen ryhmä on alaviittivähemmistö, joka on diktaattori al-Assadin oma uskonnollinnen viiteryhmä. Myös ismailiitit ja kaksitoistašiialaiset ovat varustaneet hallitusta tukevia joukkoja. Hallituksella on tukea myös sunniarabien joukossa.
Kurdit ovat pääosin sunnimuslimeita, heidän merkittävimmät aseelliset ryhmänsä ovat tehneet sopimuksia sekä hallituksen että opposition kanssa. Ainoa uskonnollisesti täysin homogeeninen sodan osapuoli on Isis. Kristityt ja druusit ovat yrittäneet välttää sotaan sekaantumista. He asuvat lähinnä hallituksen kontrolloimilla alueilla eivätkä tue aseellista oppositiota.
Syyrian ateisteilla ei ole mitään yhteistä organisaatiota, joten on vaikeaa hahmottaa mille puolelle heidän sympatiansa kallistuvat, jos millekään. Yksittäisten haastattelujen perusteella ateisteilla ei ole muuta yhtenäistä näkemystä kuin Isisin vastustaminen. Syrian atheists -Facebook-sivusto tukee aseellista oppositiota, mutta se voi olla yhden hengen projekti. Dagens Nyheter -lehdessä haastateltiin vuonna 2012 Ali-etunimellä esittäytynyttä ateistia, joka tuki vallankumousliikettä sen alkuvaiheissa, mutta kääntyi hallituksen tukijaksi islamistien saatua yhä tiukemman otteen kapinaliikkeestä. Yksi harvoista omalla nimellään mediassa esiintyneistä ateisteista, Ayman Ghojal antoi vuonna 2013 haastattelun väkivallattomasta al-Assadin vastaisesta oppositiosta uutisoivalle Syria Untold -sivustolle ja kertoi ateistiryhmän väkivallattomasta toiminnasta al-Assadin diktatuurihallintoa vastaan.
Periaatteessa al-Assadin hallinnon perustuslaki takaa uskonnonvapauden myös ateisteille. Toisaalta ”häiritsevä” uskonnollisen (tai uskonnottoman) vakaumuksen julkinen ilmaisu on kriminalisoitu, mutta tiedossa ei ole tapauksia joissa ateisteja olisi tuomittu näiden lakien perusteella. Ateistien ongelmat ennen sotaa liittyivät yleiseen asenneilmastoon, eivät julkisen vallan asenteisiin.
Sodan aikana tilanne on huonontunut. Isisin hallitsemilla alueilla kaikki järjestöstä poikkeavat uskonnolliset näkemykset on kielletty ja Isis on esimerkiksi teloittanut kurdeja ”ateismista” syytettynä vain siksi, että kurdialueet ovat julistautuneet sekulaareiksi autonomiseksi alueeksi. Isisin lisäksi aseellinen oppositio on perustanut islamilaisia tuomioistuimia jotka periatteessa rankaisevat islamista luopuvia, mutta tunnettuja ennakkotapauksia ei ole. Joka tapauksessa sota on lisännyt Syyrian uskonnollista polarisaatiota, mikä heijastuu myös ateistien asemaan.
Antti Rautiainen