Hyvä lähtökohta tiedon ja tieteen ymmärtämiseen on ymmärtää tiedon määritelmä. Tieto on filosofian tietoteorian perinteisen määritelmän mukaan hyvin perusteltu tosi uskomus. Tieto on siis tosi uskomus ja hyvin perusteltua. Uskonnoissa tieto taas on usein huonosti tai ei ollenkaan perusteltua ja luonteeltaan usein dogmaattista. Uskonnoissa dogmi on uskon ydinkohta, jonka katsotaan olevan käytännössä pakollinen kaikille kyseisen uskonnon seuraajille.

Uskonnon tunnit olivat koulussa subjektiivista oman uskonnon opetusta, kirkkoherroja ja kirkkohistoriaa – eli ei niin mielenkiintoista. Rippikoulun kävin vain kaverien pyynnöstä. Aikuislukiossa sitten tajusin mennä ET-tunneille, kun se oli mahdollista täysi-ikäisenä. Olin myös eronnut kirkosta.

ET-tunnit olivat pienryhmäkeskusteluja; uskonnoista, ideologioista ja filosofiasta kerrottiin objektiivisesti. Friedrich Nietzschen yli-ihmiskäsitys ja silloin viimeistään pääsin irti uskonnon pauloista, vaikka satanismi-filosofia kiinnostikin, ei teistisessä mielessä. Lisäksi yhteiskuntafilosofiaa luettiin, ja lisäoppimateriaalia oli erittäin paljon. Voin väittää, että sivistystä kertyi enemmän kuin oman uskonnon tunnilla olisi ikinä saanut. Tiedonjano heräsi.

Lukiossa keskusteltiin mielen teorioista ja mielestä. Psykoanalyysin mukaan – tämä on Sigmund Freudin perustama tutkimusala, joka painottaa tiedostamatonta – kaikki ihmisen vietit johtavat toimintaan. Vietti kuuluu psykoanalyysin keskeisimpiin ja ongelmallisimpiin käsitteisiin.

”Elämänvietti” Freud piti libidoa kaiken lähtökohtana ja ylläpitävänä voimana, mutta pitää ymmärtää, että sisältää muitakin viettejä kuin ”seksuaalisen halun”. Ja, jos seksuaalinen libido ei ole pysyvä tila, niin miten se voi olla elämänvietin ainut tekijä, elämänhalua minulla ainakin riittää muutenkin.

”Kuolemanvietti” on tiedostamaton mielijohde, joka ajaa meitä kohti täydellistä lepoa tai toisin sanoen olemattomuutta. Se työntää meitä kohti itsetuhoa, täydellistä tyhjentymistä. Nämä vietit taistelevat aina toistensa kanssa saavuttaakseen tasapainon. Tämä tasapaino on pohjimmiltaan itsensä säilyttämistä.

Teoriaa voisi viedä vielä huomattavasti pidemmällä, muun muassa metapsykologisella aspektilla. Lisäksi siitä on tehty ainakin 5 teoreettista mallia. Se on edelleen käytössä tieteessä mm. topologiassa, ekonomiassa sekä genetiikassa.

Olen ymmärtänyt, että kritisismi on vain empirismin ja rationalismin yhteisnäkymä. Rationalismi eli järkeisajattelu tai järkeistieto on tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tiedon lähteenä on ensi sijassa järki eikä kokemus, dogmi tai usko. Empirismin mukaan tieto perustuu aistihavaintoihin ja empiiriseen eli kokemusperäiseen tutkimukseen. Tietoa on mahdollista saada induktiivisella eli yleistävällä päättelyllä.

Moraalifilosofi tutkii asioita kriittisesti. Kritisismi periaatteena tarkoittaa rationalistista sekä empirististä tuntemusta jostakin aiheesta tai oliosta. Esim. taidekriitikko siis järkeilee elokuvan merkitystä ja on esimerkiksi katsonut elokuvan moneen kertaan, jotta hän voi tehdä kriittisen arvion elokuvasta.

Egoismi täytyy pitää päätöksen teossa mielessä, mielestäni ei saisi toimia itseään vastaan, jos kyse on esim. tiedonhankinnasta, ystävyydestä tai vapaudesta.

Ideaali olisi tulevaisuudessa oppia paremmat argumentaation taidot. Lisäksi yrittää ymmärtää, ettei järjellä voi ratkaista kaikkea.  Skepsismin mukaan ihminen ei voi saavuttaa varmaa tietoa. Myös Luontoa on syytä kunnioittaa.

Kriittisestä rationaalispuoleisesta ”egostani” saa isoin osin kiittää Sauli Salmelaa joka veti aikuislukion Filosofia- ja ET- tunteja Tampereella, muiden oppilaiden hyviä ryhmäkeskusteluja unohtamatta. ET:ssä käytiin paljon myös psykologiaa, etiikkaa ja yhteiskuntafilosofiaa.

Näin varhaiseläkkeellä olevana negatiivisena ateistina olen jumal-kantani päättänyt; ”suuret väitteet vaativat suuret perustelut”. Jumalaan, persoonallinen tai ei, en homeopatiaan, tonttuihin, saati yksisarvishoitoihin – saati muihin epärationaalisuuksiin ja huonoihin perusteluihin.

Sartre korostaa äärimmäisyyksiin asti ihmisen väistämätöntä vapautta ja vastuuta. Jumalaa ei ole olemassa, eikä mikään muukaan ihmisen ulkopuolinen voi asettaa arvoja tai päämääriä yksilön elämälle. Arvojen luominen ja tavoitteiden asettaminen on ihmisen tehtävä. Ihminen valitsee itsensä jonkinlaisena jokaisena hetkenä uudestaan ja luo omat arvonsa ja toimii niiden mukaisesti, mutta on silti vapaa valitsemaan ne uudestaan. Mielestäni koskaan ei ole liian myöhäistä.

Vapaa-ajattelijain liittoon liityin eettisistä syistä, jo parikymppisenä, koska kirkko tai muut yhteisöt olivat dogmeihin perustuvia, vailla mielenkiintoa. Kannatan myös laajaa yksilönvapautta, vapaus-käsitykseni on vapaus ”johonkin ja vapaus jostakin”. John Stuart Millin teoriaa ”mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman monelle”, on mielestäni pidemmälle vietyä kuin ”kultainen sääntö”, koska toinen ei välttämättä tiedä toisen hyvästä niin paljoa kuin tämä itse, varsinkaan aikuisiällä.

Miika Helsky
Ylöjärvi

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 4/2021.