Markku Myllykangas päättää tasa-arvoista avioliittolakia sivunneen kolumninsa (VA 4/2019) Minna Markkula -sitaattiin: ”(Päivi) Räsäsen tapaus määrittelee sen, miten paljon maallinen oikeus antaa Raamatun kirjaimelliselle noudattamiselle tilaa Suomessa vuonna 2019.”

Kirkkohistorian professori Matti Kotiranta käsitteli Kanava-lehdessä (4-5/2009) uskonnon ja rikoslain suhdetta. Hänen mukaansa: ”Rikoslaki on universaali käytäntö siitä, miten yhteiskuntaa vahingoittavista ja uhkaavista teoista rangaistaan; se ei ole uskonnollinen asia”. Esimerkkinä hän käytti jumalanpilkkapykälää. Mutta myös avioliittolailla on Suomessa uskonnollinen perustansa. Kaksinnaiminen on Suomessa kielletty. Miten moniavioisuus uhkaa ja vahingoittaa yhteiskuntaa?

Avioliittoon vihkiminen oli Suomessa kirkon monopoli vuoteen 1918. Siviilivihkimistä ei tunnettu, ja kirkko kieltäytyi vihkimästä kastamattomia. Perinne jatkuu. Nyt kirkko kieltäytyy vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja. Vaikka kirkko nyt niin kovasti puolustaakin näkemyksiään avioliitosta yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona, ei kirkolla ja valtiolla ollut Euroopassa roolia avioliitossa ennen vuotta 1545. Miksi ne ovat sittemmin halunneet niin hanakasti ohjailla ihmisten pariutumiskäyttäytymistä?

Avioliiton tarkoitusta ei esimerkiksi Suomen laissa määritellä yksiselitteisesti. Säännös on lähinnä julistuksenomainen. Avioliitolla oletetaan olevan sosiaalisesti myönteisiä vaikutuksia. Väitetään muun muassa, että avioliitto vähentää miesten tuhoisaa käyttäytymistä. Mutta puolet liitoista päättyy jo eroon, ja avioeroilla taas katsotaan olevan epäedullisia vaikutuksia yhteiskuntaan.

Kirkon mukaan avioliitto on Jumalan järjestys. Katolisille kirkoille avioliitto on sakramentti, luterilaiselle vain pyhä toimitus. Lutherin mukaan avioliitto on Jumalan asettama sääty ja siksi pyhä. Avioliitto on uskon koulu, joka kuuluu maallisen hallinnan piiriin. Raamatustahan ei löydy yhtään papin tai profeetan hääpuhetta. Hääjuhlat olivat maallisia tapahtumia. Avioliiton muodotkin olivat moninaiset, sisarvaimoista ”haaremiin”.

Joidenkin tutkijoiden mukaan avioliitto on saanut alkunsa morsiamenryöstöstä. On myös otaksuttu, että käsityksellä avioliiton jumalallisesta alkuperästä olisi supernaturalistinen tausta. Avioliitolla on pyritty rajoittamaan sukupuolitautien leviämistä sekä tahattomia insestejä yhteisössä. Käytäntö on sitten myyty ihmisille Jumalan tahtona.

Friedrich Engels piti avioliittoa perustaltaan taloudellisena. Avioliitolla mies pyrki varmistamaan, että perillinen oli hänen omien kupeittensa hedelmä. Engelsin mukaan jopa luokkajaon alkuperä on miehen ja naisen välisessä erossa. Nainen on kuulunut hyväksikäytettyihin ja mies hyväksikäyttäjiin jo ennen kuin mitään muuta jakoa ihmisten välillä olikaan.

Sören Kierkegaard jakoi ihmisen eksistenssin kolmeen tasoon: esteettiseen, eettiseen ja uskonnolliseen. Avioliitto kuului eettiseen tasoon. Hänestä avioliitto oli suurin seikkailu, jolle ihminen lähtee. Hegel piti avioliittoa rakkauden sinettinä. Yhtä romanttinen ei ollut Immanuel Kant. Hänestä avioliitto oli keskinäinen sopimus toisen sukupuolielimien käyttöoikeudesta.

Antiikin Kreikassa ei ollut erityisiä avioliittoseremonioita. Riitti, että pari piti toisiaan miehenä ja vaimona. Jos oli Aristoteles romantikko: ”Rakkaus syntyy yhdestä sielusta, joka elää kahdessa ruumiissa”, oli Sokrates raadollisempi: ”Jos menet naimisiin, kadut. Jos et mene, kadut jälleen.” Poikamies katui sitä ettei mennyt naimisiin, ukkomies sitä, että meni. Epikuros puolestaan piti avioliittoa uhkana mielenrauhalle.

Edvard Westermarckin mukaan yksiavioisuus oli alkuperäisin sukupuolten yhteiselämän muoto. Biologian kannalta yksiavioisuus on luonnonvastainen käytäntö. Geneettisen monimuotoisuuden sekä yksilön geenien säilymisen kannalta on parempi, mitä useamman kumppanin kanssa kullakin on jälkeläisiä (geenipooli). Beethoven tosin huomautti, että yhdyntä ilman henkistä yhteenkuuluvuuden tunnetta on eläimellistä.

Mihin avioliittoa instituutiona tarvitaan? Avoliitto on jo osoittanut sen tarpeettomuuden. Lapset ovat oikeudellisesti yhdenvertaisessa asemassa riippumatta vanhempiensa suhteen muodosta. Joten mitä se valtiolle kuuluu, miten ja kenen kanssa kansalaiset parittelevat. Harjoitetaanko monogamiaa, polygamiaa, polyamoriaa, vapaita suhteita, parinvaihtoa vaiko promiskuiteettia.

Tasa-arvo on demokraattisen yhteiskunnan keskeinen tavoite, mutta turhaa lainsäädäntöäkin tulisi välttää. Avioliittoinstituutiosta luopumalla tasa-arvoisuus toteutuisi ilman lakeja. Yhteiseloon tarvittaisiin vain osapuolten suostumus, ei instituutioiden.

Aslak Allinniemi

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2020.