Valistusajan historia tähän päivään asti, sen tuottama massiivinen tietomäärä on monimutkainen, inspiroiva ja vaikea kokonaisuus, mutta Steven Pinkerin käsissä kuin sulaa vahaa, tieteen ja rationaalisuuden runoutta.

1700-luvulla valistuksen aika ja tieteellinen vallankumous alkoivat juurtua yhteiskuntiin. Neljän teeman avulla – järkeily, tiede, humanismi ja edistys – matkataan valistusajan ajattelijoiden matkassa. Ne muuttivat todellisuutta pois tuntemattoman pelosta, vievät pois tietämättömyydestä ja taikauskoista kohti todellisuutta, joka pohjautuu tieteellisiin menetelmiin luotettavan tiedon saavuttamiseksi.

Asiat, joita pidämme yhteiskunnassamme nyt ”normaalina” ja itsestään selvinä, eivät olleet sitä 1700-luvulla – eikä aina 1900-luvullakaan. Vaikka valistuksen ajan tieteilijöiden ja ajattelijoiden tulokset olivat merkittäviä, Steven Pinker tuo samalla esiin, että he eivät olleet täydellisiä ihmisiä. Useat pitivät kiinni uskomuksista, joita pidämme kauhistuttavina, mutta siitä huolimatta heidän työnsä tasoitti tietä valistuksen ideoista moderniin käsitykseen.

Käsitellessään edistystä ja sen vastapuolta, edistyksen pelkoa, Pinker tuo esille optimismin paradoksin: henkilökohtaisten riskien suhteen olemme usein optimisteja, mutta maamme yhteiskunnallisen kehityksen suhteen olemme pessimistejä.

Rationaalisuuden ja humanismin valossa havaitaan, että monet asiat ovat edistyneet huimasti – terveys, elinikä, ravinto, tasa-arvoisuus… Ne auttavat ymmärtämään, että yhteiskunnalliset ongelmat ovat ratkaistavissa tieteen ja rationaalisuuden avulla.

Populismi toimii vähemmistöjen oikeuksia ja hyvinvointia vastaan

Faktat, data ja tiede osoittavat, että taistelu paremmasta maailmasta toimii, että olemme jo ratkaisseet monimutkaisia ja suuria ongelmia. Samalla Pinker muistuttaa, ettei edistys etene suoraviivaisesti. Silti, vastoin epäilijöiden käsityksiä, olemme parantaneet ihmisten elämän edellytyksiä.

Äänioikeuden rajaaminen vain miehille, homoseksuaalisuuden kriminalisointi ja kuolemantuomiot ovat pääosin poistumassa kuin laillinen orjuus aikoinaan. Moraalimme on kehittynyt. Historialliset tosiasiat kertovat kehityksen jatkuvan, vaikka tiellä onkin yhä ongelmia.

Ekonomistit ovat heräämässä ja kehottavat meitä katsomaan bruttokansantuotetta eli BKT:tä pidemmälle, kun arvioimme varallisuutta. BKT toimi vehnän ja teräksen aikakaudella, mutta nykyään tarvitsemme toisenlaisia mittareita ja toisenlaista ymmärrystä yhteiskunnan hyvinvoinnista. Varallisuus ei ole vain rahaa ja fyysisiä tuotteita, vaan myös palveluita ja hyvinvointia.

Toinen vastaväite valistuksen aatteille on Pinkerin mukaan populismi. Populismi keskittyy heimoon yksilön sijaan. Se toimii vähemmistöjen oikeuksia ja hyvinvointia vastaan. Se vähättelee tietoa ja asiantuntijuutta, syyttää ”elitismiä”, syövyttää sananvapautta ja haittaa yhteiskunnan kehittämistä.

Populismia on Pinkerin mielestä niin vasemmalla kuin oikealla politiikassa: vasemmalla se on kilpailua taloudellisten luokkien välillä, oikealla se on taistelua kansakuntien tai etnisten ryhmien välillä. Molemmissa populismi katsoo menneisyyteen, idolisoi tasajakoa tai vanhanaikaista kulttuuria ja uskonnollisia arvoja. Se etsii muistoilla kullattuja aikoja, maatalouden ja tavaratuotannon paikallisuutta. Pinkerin mukaan mikään ei petä ihmiskuntaa paremmin kuin muisti.

Kirjan viimeinen luku Tulevaisuus tutkii ja pohtii populismin nousua syvemmältä. Pinker kuvaa vasta-ajattelua, iskuja valistusajan ideoita vastaan. Hän käy läpi tilastoja, joista näkee perimmäisiä syitä, miksi populismi nostaa päätään. Uusimman ajan ”luuserien” tunne siitä, että jää kehityksestä jälkeen uudistuvien ajatusten noustessa, ajaa ihmisiä populismin mentaliteettiin.

Pinter tuo lopuksi myös perusteluja sille, miksi emme ole ajautumassa takaisin pimeään keskiaikaan, vaan hitaasti mutta kuitenkin varmasti edistymme. Tulevaisuudessa on toivoa, mutta parempi yhteiskunta ei saavu ilman työtä. Työkalut meillä jo ovat tarjolla: järki, tiede, humanismi ja todistettu edistys.