Uuden eduskunnan valtiopäivien avajaispäivänä 13.4. oli samaan aikaan ekumeenisen jumalanpalveluksen kanssa klo 12.00 uskonnollisesti tunnustukseton Sivistyksen ja demokratian juhla. Sen järjesti ensimmäistä kertaa eduskunnan tunnustuksettomien juhlamenojen ryhmä, joka oli muodostettu kansliatoimikunnan juhlamenojen uudistamispäätöksen pohjalta.
Noin 40 kansanedustajaa osallistui tähän valtiovarainvaliokunnan juhlavassa salissa pidettävään tilaisuuteen, mukana myös varapuhemies Tarja Filatov ja sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen. Juhlassa puhuivat professori Laura Kolbe ja ex-kansanedustaja, tohtori Erkki Tuomioja. Avaajana toimi eduskunnan kirjaston johtaja Antti Virrankoski. Musiikkia esitti Maija Kauhanen.
Kutsuvieraina juhlassa olivat Humanistiliiton Irma Peiponen ja Vapaa-ajattelijain liiton Esa Ylikoski, jotka olivat järjestäneet vuosina 2017-2020, ennen koronasulkua, kansanedustajille ja muulle eduskunnan väelle tunnustuksettomia tilaisuuksia ennen valtiopäivien avajaisia.
Alla kronikka tunnustuksettomista tilaisuuksista sekä otteita Laura Kolben ja Erkki Tuomiojan puheista.
TUNNUSTUKSETON TILAISUUS ENNEN VALTIOPÄIVIEN AVAJAISIA – LYHYT KRONIKKA
Itsenäisyyden juhlavuoden 2017 lähestyessä Vapaa-ajattelijain liiton ja Suomen Humanistiliiton piirissä kypsyi ajatus tunnustuksettomasta tilaisuudesta ennen valtiopäivien avajaisia, samaan aikaan ekumeenisen avajaisjumalanpalveluksen kanssa.
Esimerkki löytyi yhtäältä peruskouluista ja toisaalta Helsingin yliopistosta, missä ensin tiedekuntien promootioihin ja myös lukuvuoden avajaisiin oli perinteisen jumalanpalveluksen rinnalle tullut ei-uskonnollinen vaihtoehto, tunnustukseton tilaisuus.
Niinpä ensimmäinen tilaisuus järjestettiin helmikuussa 2017. Paikaksi valikoitui Musiikkitalon terassilämpiö, jolle isot lasiseinät ja näkymä kansalaistorille antoivat juhlallisuutta.
Ensimmäisen tilaisuuden puhujina olivat kirjailija Sirpa Kähkönen sekä nyttemmin akateemikon arvon saanut professori Ilkka Niiniluoto, jonka ollessa kanslerina yliopisto aloitti tunnustuksettomat tilaisuudet. Eduskunnan johto päätti olla tiedottamatta tilaisuudesta.
Vuonna 2018 tilaisuus oli samassa paikassa. Musiikkiesityksen instrumentit vaihtuivat huilusta ja sellosta flyygeliin, jota soitti ex-kansanedusaja Claes Andersson. Puhujina olivat uskontotieteen professori Tuula Sakaranaho sekä tietokirjailija Anto Leikola.
Uuden eduskunnan aloittaessa huhtikuussa 2019 Musiikkitalon tilaisuuteen tuli myös uusia kansanedustajia. Puhujina olivat näytelmäkirjailija Susanna Kuparinen ja professori Teivo Teivainen. Osallistuvien edustajien kesken sovittiin aloitteesta puhemiesneuvostolle tunnustuksettoman, humanistisen tilaisuuden virallistamisesta.
Vuoden 2020 tilaisuuden paikaksi saatiin Pikkuparlamentin kansalaisinfon tilat. Järjestäjinä olivat edelleen Humanistiliitto ja Vapaa-ajattelijat. Kansanedustajien aloitteen käsittelyyn oli puhemiesneuvosto nimittänyt avajaistoimikunnan, jonka työ jatkui. Juhlapuhujina olivat elokuvaohjaaja Selma Vilhunen ja dekaani Jussi Pakkasvirta. Musiikki-instrumentti vaihtui kitarasta kanteleeseen.
Eduskunnan kansliatoimikunta hyväksyi myöhemmin vuonna 2020 avajaistoimikunnan esityksen, jonka mukaan tunnustukseton tilaisuus voidaan järjestää eduskunnan tiloissa, mikäli kansanedustajien tunnustuksettomien juhlamenojen kerho sitä toivoo. Korona- eli COVID-19-pandemia esti kuitenkin vuoden 2021 ja 2022 avajaisiin liittyvän tunnustuksettoman tilaisuuden järjestämisen.
Keväällä 2023, koronahorroksen jälkeen, kansanedustajien tunnustuksettomien juhlamenojen kerho järjestäytyi uudelleen. Niinpä huhtikuussa 2023 eduskunnan juhlavissa tiloissa pidettiin uusi tunnustukseton tilaisuus, Sivistyksen ja demokratian juhla, joka yhdenvertaisuuden ja uskonnonvapauden pohjalta luo uuden vaiheen eduskunnan historiaan.
Entä jatkossa?
Vielä on kuitenkin tarpeen ottaa yksi askel, jotta yhdenvertaisuus uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta toteutuu eduskunnassa tältä osin. Sivistyksen ja demokratian juhlan tulisi olla valtiopäivien avajaisten virallisessa ohjelmassa samalla tavalla kuin ekumeeninen avajaisjumalanpalveluskin on. Vielä parempi ratkaisu julkisen vallan neutraalisuuden kannalta on, että uskonnollinen tilaisuus ja tunnustukseton tilaisuus eivät kumpikaan ole osa valtiopäivien avajaisjuhlallisuuksien virallista ohjelmaa.
Laura Kolbe sivistyksen ja demokratian juhlassa:
TIETOA, TAITOA JA TAPOJA OLLA IHMISIKSI
Varhainen kansallinen kehyskertomuksemme on kietoutunut opintiehen liittyvien sivistyksellisten arvojen ympärille. Koulutus oli keino modernisoida yhteiskuntaa. Sivistyksen sykähdyksiä tarvittiin ensin 1800-luvulla ja uudelleen itsenäisyyden aikana, erityisesti kriisien ja sotien jälkeen. Maa lähti tuolloin pitkälle matkalle, vapautumaan köyhyydestä ja yhdistämään vuoden 1918 avaaman kuilun. Se tapahtui opintien avulla ja kaupungistumalla, tuottaen kollektiivista luokkaretkeä.
Suomessa sivistysaatteen vimmalla on viimeisen 150 vuoden aikana polkaistu käyntiin kansanliikkeitä, perustettu puolueita ja yhdistyksiä, organisoitu kouluja, kansansivistystä ja kulttuurilaitoksia. Ei ylhäältäpäin, aatelin ja ”hovin” esimerkillä, kuten vanhoissa kuningaskunnissa, vaan ruohonjuuritasoa raviten, aktiivista kansalaisuutta tuottaen. Sivistys oli samaan aikaan sekä prosessin aikaansaaja että tavoiteltava ideaali. Sivistys modernisoi ihminen toimimaan yhä monimutkaisemmaksi muuttuvassa yhteiskunnassa, sen haasteisiin vastaten. Vanhin kerrostuma liittyi näin koulutususkoon ja tietoon. Sivistyneellä tulee olla hallussaan sekä tiedollista pääomaa että kykyä käyttää sitä luovasti.
Sivistysideaaliin liittyi myös yhteiskunnallisten erojen sääteleminen. Antiikin Kreikan kaupunkivaltioista alkunsa sai yhteisöllisyyttä korostava perinne. Yhteisöajattelun kantaisä Aristoteles korosti, että ihmisen luonteenomaiset ominaisuudet liittyvät järkevyyteen ja elämiseen vuorovaikutuksessa. Yksilöstä tulee hyvä lajinsa edustaja, kun hän toteuttaa sosiaalista tehtäväänsä yhteisössä. Vastapainona on individualistinen linja, jossa korostuu elämä ainutlaatuisena ”minän” muodostamana kokonaisuutena. Hyvä aristoteelinen elämä muodostuu yksilöllisten halujen ja mieltymysten toteutumisena, mutta osana yhteisöä. Siihen kuuluu ihmisten kesken tapahtuva eettinen, moraalinen ja tietopohjainen uudelleenarviointi.
Sivistys on myös arvo, ihmisyyden mitta. Se on henkinen tila, tietojen, kykyjen ja kulttuurisen osaamisen yhdistelmä. Sivistys ei ole pelkkää tapakulttuuria (!), vaan syvällisesti elämäntapaan ja olemiseen vaikuttava asia. ”Sivistys on sitä, mitä jää jäljelle, kun kaikki muu on riisuttu pois”, päätti rehtori Ilkka Niiniluoto luontevasti ensimmäisen avajaispuheensa Helsingin yliopistossa. Puhumme kansanomaisesti sydämen sivistyksestä, joka ei edellytä koulutusta tai sosiaalista pääomaa.
Tieto ja sivistys ovat historiallisia käsitteitä. Puhuessamme niistä kannamme mukanamme länsimaista kulttuuria Aristoteleen hyvän elämän filosofiasta alkaen. Pelkkä kulttuurinen menneisyydenhallinta ei riitä. Kysymys sivistyksen jatkuvuudesta on mitä suurimassa määrin pedagoginen. Keskustelu sivistyksestä edellyttää meiltä näkemystä myös tulevaisuuden suunnasta. Joudumme vastaamaan kysymykseen: minkälaisia kansalaisia me haluamme kasvattaa tulevaisuutta varten?
Kun aikamme on suorituskeskeinen, ei tilaa ole jäänyt ihmisen moraalisten, henkisten ja retoristen ominaisuuksien painottamiselle tai arvokeskustelulle – puhumattakaan, että niitä erityisesti opetettaisiin tai harjoitettaisiin koulussa, yliopistoissa ja korkeakouluissa. Kansainvälistyvässä maailmassa tarvitaan tietoa ja taitoa sekä tapoja olla ihmisiksi. Vastuulliseksi aikuiseksi ei opita pänttäämällä vaan tekemällä, mieluiten yhdessä muiden kanssa. Siihen on nuoriamme kannustettava.
Kun olemme tänään kokoontuneena tunnustuksettomassa juhlassa valtiopäivien avajaisten kunniaksi, sopii ehkä kysyä: onko sivistysuskosta uskontojen korvaajaksi? Monet toivovat tässä ristiriitojen, valeuutisten ja polarisaation repimässä yhteiskunnassa, että sivistyksestä tulisi pelastaja, tai ainakin, että sivistys käsitteenä kokisi kunnianpalautuksen. Yhdysvaltalainen filosofi Martha Nussbaum asettui jokunen vuosi sitten puolustamaan humanistista sivistystä yhteiskunnallisessa vaikutustyössä: tieteet ja taiteet tuottavat faktoja ja tulkintaa. Sen lisäksi tarvitaan kriittistä ajattelua, yhteisöllisyystaitoja sekä empatiakykyä. Ne ovat elintärkeitä toimivan demokraattisen kulttuurin ylläpitämiseksi.
Joten vastaan: sivistys ideaalina on ikiliikkuja, jonka pysäyttäminen on osoittautunut sangen hankalaksi. Sivistys on mainettaan monitahoisempi kehikko, jonka ytimessä on ollut ihanne tiedollisen, eettisen ja poliittisen arvostelukyvyn tasapainosta sekä näkemys ihmisestä itseään kehittävänä yhteisönsä jäsenenä. Siksi sivistyksen uudelleenarviointi on yhä vain tähdellistä. Ilman sivistyskertomuksen jatkuvaa päivittämistä emme pysty vastaamaan aikamme keskeisiin haasteisiin. Ne liittyvät yhä, kuten historiassakin, modernisaatioon, yhteiskunnallisten kriisien, vastakkainasettelun ja eriarvoisuuden tuottamien haasteiden ratkaisemiseen. Siksi demokratiassakin tarvitsemme sivistystä, myös sydämen sivistystä.
Laura Kolbe
Ex-kansanedustaja Erkki Tuomioja:
TIETEEN JA TIEDON VÄHEKSYNNÄLLE EI SIJAA
Eduskunnan tunnustukseton vaihtoehto valtiopäivien avajaisjumalanpalvelukselle on vihdoin saanut virallisen aseman, ja sain kunnian olla puhumassa tässä tilaisuudessa.
Ihmiskunta elää nyt sellaista aikaa, jolloin usko siihen, että huominen olisi väistämättä eilistä parempi on horjunut. Maailmanlopun ennustajia on kautta aikain riittänyt kaikissa yhteiskunnissa ja kaikissa tilanteissa. Siinä, missä heidän ennustuksensa ovat aiemmin perustuneet erilaisiin jumalallisiin näkyihin ja uskonnollisiin ilmoituksiin, voidaan tänään esittää puhtaasti tutkittuun tietoon perustuvia tulevaisuudenskenaarioita siitä, miten ihmiskunta voi päätyä inhimillisen elämän jatkuvuutta uhkaaviin tilanteisiin.
Ihmiskunnalla on kolme suurta eksistentiaalista uhkaa, jotka voivat asettaa inhimillisen elämän mahdollisuudet vaakalaudalle. Nämä ovat ydinaseet ja muut joukkotuhoaseet, ilmastonmuutos ja luontokato.
Yhteistä näille on se, että ne eivät ole minkään jumalallisen väliintulon seurauksia, vaan ihmisen itsensä luomia. Siten niiden muodostaman uhan torjuminen, on myös ihmisen itsensä käsissä – ainakin jos kykenemme ajoissa uhat tiedostamaan ja toimimaan niiden purkamiseksi.
On kuitenkin avoimesti tunnistettava ja tunnustettava se, että vaikka ymmärrämme jo hyvin, miten katastrofaalisia seurauksia ilmastonmuutoksen eteneminen voi merkitä ja tiedämme myös, mitä sen pysäyttämiseksi tulee tehdä, emme ole vielä lähelläkään varmuutta siitä, että tässä myös onnistuisimme.
Vielä suuremman epävarmuuden edessä olemme luontokadon suhteen.
Mutta toivottomuuteen ei tarvitse eikä pidä vaipua. Meillä kaikilla on jonkinlainen käsitys siitä, mikä on mahdollista ja tarpeen tehdä ja halu toimia sen näkemyksen puolesta. Käsityksemme siitä, miten ja missä järjestyksessä asioihin haluamme ja voimme vaikuttaa, eroavat luonnollisesti toisistaan, mutta se ei ole ongelma. Ongelma demokratiassa olisi päinvastoin se, jos meillä ei olisi mahdollisuutta avoimesti tuoda esiin erilaisia näkemyksiä ja käydä niistä avointa keskustelua.
Arvomme sen suhteen mitä pidämme tärkeänä ja mitä vähemmän tärkeänä voivat myös poiketa ja johtaa erilaisiin politiikkavalintoihin. Tässäkin suhteessa erilaisuus on avoimesti kohdattava ja hyväksyttävä.
Silloinkin, kun arvopohjamme eroavat, voimme kuitenkin kaikilta politiikkaan osallistuvilta edellyttää tosiasioiden kunnioittamista ja sitoutumista siihen, että niitä tulee arvioida tieteelliseen menetelmään pitäytyen. Se ei tarkoita sokeaa tieteisuskoa, sillä tiedämme myös sen, että tieteen arviotkin voivat lisääntyvän tiedon ja uuden tutkimuksen valossa muuttua.
On tervettä olla myös nöyrä tietojemme rajallisuuden edessä, mutta se ei voi tarkoittaa pienimmässäkään määrin tilan antamista ei vain tiedon- vaan myös järjenvastaisille salaliittoteorioille, joita tieteen ja tiedon kyseenalaistaminen ruokkivat.
Erilaisuuden ei tule antaa muodostua esteeksi erilaisia jakolinjoja ylittävälle yhteisymmärryksen hakemiselle ja yhteistyölle sen toteuttamisessa. Se tarkoittaa pikemminkin velvoitetta kuunnella ja ymmärtää erilaisuutta, koska vain siten on mahdollista edetä erilaisia jakolinjoja ylittävään yhteistyöhön.
Ihmisillä on monia erilaisia, osin päällekkäisiä ja osin vastakkaisia identiteettejä, joiden ympärille muodostetussa omassa kuplassa yhä useampi elää. Some-aikana ei tällaiseen jengimuodostumiseen tarvita edes fyysisiä kasvokkaisia kontakteja.
Tämän kehityksen yksi seuraus on ollut yhteisöllisyyden heikentyminen. Mitä pienempään ryhmään ihmiset samastuvat, sitä suuremmaksi kasvaa etäisyys muihin ryhmiin. Omassa kuplassa eläminen ja sen mukaisesti valikoidun informaation vastaanottaminen ei rohkaise erilaisten näkökantojen kuunteluun ja erilaisuuden hyväksymiseen.
Nimike some on kuitenkin äärimmäisen harhaanjohtava medialle, joka tähän rohkaisevien algoritmien avulla suorastaan ruokkii epäsosiaalista käyttäytymistä ja yllyttää siihen. Viranomaiset osaavat jotenkuten puuttua printtimediassa tapahtuviin laittomuuksiin, mutta ovat tosiasiassa täysin antautuneet somen edessä.
Toivon että uusi eduskunta tiedostaa sivistyksen rappeutumisen vaarat ja on valmis puuttumaan siihen johtavaan kehitykseen. Kaikkien kansanedustajien olisi osallistuttava ja kannettava vastuunsa sivistyksen puolustuksesta, joka alkaa siitä, miten edustajat itse tässä talossa ja sen ulkopuolella toimivat ja esiintyvät.
Erkki Tuomioja
ESA YLIKOSKI