Suvi Auvinen

 

Sara Korhonen

 

Toimin ICAHD Finlandissa (Israeli Committee Against House Demolitions) vapaaehtoisena. Olen hallituksen jäsen ja lisäksi vastuullani on erityisesti järjestöbyrokratiaan liittyviä tehtäviä. Järjestön tehtävänä on tiedottaa Suomessa Israelin ja Palestiinan kysymyksestä. Tavoitteena on oikeudenmukainen rauha, jossa taataan kaikille osapuolille samat oikeudet. Järjestö mm. järjestää erilaisia tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia, osallistuu itse tapahtumiin sekä kutsuu Suomeen alan ulkomaisia asiantuntijoita. Lisäksi järjestö lähettää vuosittain Länsirannalle suomalaisia vapaaehtoisia, jotka auttavat Israelin tuhoamien palestiinalaistalojen jälleenrakennuksessa.

 

Liityin juuri tähän järjestöön, sillä tunsin ennestään muita järjestön jäseniä ja tiesin toiminnan olevan aktiivista. Koin myös, että toimintatavat sopivat minulle hyvin. Toisin sanoen koin, että juuri tämä järjestö tarjoaa minulle parhaimmat olosuhteet vaikuttaa.

 

Järjestötoiminta voi olla hyvin raskastakin. Järjestötoiminnasta ei voi ottaa lomaa samaan tapaan kuin töistä. Toiminnassa ollaan usein mukana suurella sydämellä, joten uupumus järjestömaailmassa on yleistä. Töitä on yleensä niin paljon kuin niitä jaksaa tehdä. Tämä on hyvä asia, mikäli osaa pitää huolta omasta jaksamisestaan. On myös osattava erottaa olennainen epäolennaisesta, muuten näpertelyyn ja suunnitteluun voi kulua tuhoton määrä aikaa ja energiaa.

 

Suhteessa omiin jäseniin on järjestön pidettävä huolta siitä, että tietynlainen molemminpuolinen luottamus on läsnä. Jäsenten on tiedostettava, että järjestön nimissä esiintyessään heidän on myös edustettava sen linjaa. Sooloilua ei usein katsota hyvällä. Jäsenten jaksamista ja mahdollisia merkkejä uupumuksesta on tarkkailtava. Järjestön ulkopuolisille ei tule kertoa järjestön sisäisistä asioista ilman pätevää syytä.

 

Useimmat järjestöt ovat pitkälti riippuvaisia valtion tuista tai tukijoiden lahjoituksista. Mikäli valtion tukia vähennetään, on kehitys selkeä: pienet järjestöt pysyvät pieninä ja aktiivit kattavat kulut omista taskuistaan ja isot järjestöt kasvavat tai pysyvät suurina, sillä yksityishenkilöt pitävät useimmiten suuria järjestöjä luotettavina ja tehokkaina ja lahjoittavat siksi mieluiten näille. Rahankeräyslakia voisi uudistaa siten, ettei luvan saaminen kestäisi vuotta kauempaa. Tilausta järjestötyölle totisesti on. Ihmiset löytävät usein järjestötyöstä enemmän, tai erilaista, merkitystä kuin palkkatyöstään. Järjestöjä myös kuunnellaan ja niiden asiantuntemusta hyödynnetään mielestäni nykyään yhä enemmän.

 

Jonas Biström

 

Minut on äskettäin valittu Natur och Miljön puheenjohtajaksi. Tämän lisäksi toimin Maan ystävissä aktivistina. Natur och Miljö on ympäristöjärjestö, joka ajaa kestävää yhteiskuntaa, etenkin ympäristön näkökulmasta. Olen kuulunut järjestöön kymmenen vuotta. Olin aikoinaan kiinnostunut suorittamaan siviilipalvelukseni ympäristöjärjestössä, ja tiesin että on olemassa Suomen luonnonsuojeluliitto ja Natur och Miljö. Pääsin jälkimmäiseen sivariin.

 

Natur och Miljö kuuluu niihin järjestöihin joiden jäsenistö vanhenee kovaa vauhtia. Järjestöillä on mahdollisuus olla vaikuttamisen kanava ihmisille; ne voivat antaa työkalun, jolla yhdistää voimat taistelussa poliittisia vihollisia vastaan. Jotta ne toteuttaisivat tätä tehtävää järjestöjen on kehitettävä monipuolisempia toimintamuotoja, jotka ottavat huomioon ihmisten, yhteiskunnan ja teknologian muutoksen. Järjestöt antavat vaikuttamistyölle jatkuvuutta yhä lyhytjänteisemmäksi käyvässä vaikuttamiskulttuurissa.

 

Järjestötoiminta on osa laajempaa yhteiskunnallista vaikuttamista, joka yhdistettynä erilaisten verkostojen ja toimintaryhmien, sekä parlamentaaristen puolueiden ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa voi vaikuttaa. Järjestöjen kannattaa miettiä tarkkaan mikä on vaikuttavaa, ja keskittyä enemmän siihen. Jotta järjestötoiminta olisi vaikuttavaa on myös oltava selkeä valta-analyysi. Jos järjestelmää haluaa muuttaa, on sitä ymmärrettävä.

 

Järjestötoiminnassa yhtenä ongelmana on, että hävityt kamppailut kuitataan kärsimyksenä ja turpasaunana. Kun yrittää kaikin keinoin estää pahoja tapahtumasta on vaikea ottaa tarpeeksi taukoja työstä. Järjestötoiminnassa saattaa rakastua tekemiseen sen sijaan, että rakastaisi tuloksien saamista. Toiminnassa on usein vaikea erottaa henkilöt ja asiat toisistaan, ja konfliktien ratkomiseen voi mennä paljon energiaa. Järjestöt ovat usein huonoja varainhankinnassa, ja ilman rahaa on vaikeampi pyörittää varsinaista toimintaa.

 

Järjestön toiminnan pitää olla sekä poliittisesti relevanttia että antaa erilaisille ihmisille mahdollisuus löytää oma roolinsa yhteisestä tekemisestä. Järjestön tulee antaa jäsenilleen paljon vastuuta ja pätevöitymismahdollisuuksia. Sekä jäsenistölle että ulkopuolisille on osattava kertoa kuka tekee, mitä tehdään ja miksi tehdään.

 

Järjestöjen tulevaisuuden kannalta on tärkeää löytää osallistumisen tapoja, jotka sitouttavat kliktivismiä (eli netissä tapahtuvaa klikkailuaktivismia) enemmän, mutta eivät pakota istumaan hallituksessa. Järjestöjen on osattava kuroa umpeen kuilua palkattujen asiantuntijoiden ja ruohonjuuritason toimijoiden välillä. Sosiaalisen median lisäksi on osattava luoda ihmissuhteita ja ihmisillä on oltava valtaa vaikuttaa omiin asioihinsa. Jos järjestöt onnistuvat auttamaan ihmisiä ottamaan tätä valtaa, niillä on tulevaisuus Suomessa.

 

Heidi Auvinen

 

Toimin mukana monessa ja olen toiminut eri järjestöissä koko ikäni. Olen jäsen varmaan kymmenessä eri järjestössä tai verkostossa, mutta tällä hetkellä olen Vasemmistoliitto rp:n, Kansainvälinen Solidaarisuustyö ry:n ja Kehitysmaayhdistys Indigo ry:n hallituksissa. Lisäksi toimin Helsingin Yhteiskunnallisen Opisto – HYO:n rehtorina. Olen myös aktiivinen siirtolaisten oikeuksien puolesta kamppailevassa Vapaa liikkuvuus -verkostossa.

 

Kaikki järjestöt, joissa toimin, ajavat enemmän tai vähemmän muutosta kapitalistiseen, epätasa-arvoiseen maailmaamme, kukin omalla tavallaan ja toiset onnistuen paremmin kuin toiset. Kaikkien tavoitteena on suoremmin tai epäsuoremmin rajaton maailma. Esimerkiksi Kansainvälinen Solidaarisuustyö ry toimii diasporassa elävän sahrawikansan tueksi. Se toimii pakolaisleireillä Algeriassa ja Marokossa voimaannuttaen sahrawinuorisoa yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen.

 

Useimmiten järjestössä, varsinkin luottamustoimessa toimimisessa minulla on jokin oma etu taustalla. Koen saavani työstäni vastineen. Esimerkiksi toimiessani Kehitysmaayhdistys Indigossa voin olla mukana vaikuttamassa toisessa kotimaassani Guineassa toteutettavaan toimintaan, koska olen hallituksessa linjaamassa millaisia projekteja ja tukimuotoja toteutamme kohdemaahan.

 

Kokemukseni on, että järjestökenttä on jokseenkin lamaantunut. Suomihan on tunnetusti tuhansien järjestöjen maa. Koen kuitenkin, että Suomessa erilaiset avustuskäytännöt ja niiden tahmeus pakottaa perustamaan järjestöjä, vaikkei se ole luonnollinen toimintakanava monellekaan. Järjestöjä syntyy, jotta voidaan olla avustuskelpoisia tai esimerkiksi hakea rahankeruulupaa. Nykyään yhteiskunnallinen keskustelu on niin nopeaa, että siihen voi olla monen jähmeän yhdistyksen vaikea paikantaa itsensä. Itse toivoisin, että järjestöjen perustamisesta voitaisiin hiljalleen siirtyä kohti yhteiskuntaa, jossa edelleen ruohonjuuritason työtä tuettaisiin aktiivisesti, mutta avustuksia voisivat saada myös löyhemmät verkostot, projektit ja kampanjat.

 

Vaikeinta järjestötoiminnassa on mielekkyyden säilyttäminen omassa toiminnassa. Haasteena on innokkuuden ja aktiivisuuden säilyttäminen, ettei työhön leipäänny. Usein suuri vaikutus on sillä, että tulee muiden kanssa hyvin toimeen ja jakaa jokseenkin yhteisen maailmankuvan. Joskus henkilökemioista johtuen on parempi miettiä, mikä toinen yhdistys tai verkosto voisi olla itselle parempi. Ihmissuhteiltaan tulehtunut toimintaympäristö on kaikkein pahin.

 

Tiedotus ja selkeä viesti on varmaan tärkein niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Tärkeää on, että oma jäsenistö on tiedotettavien viestien takana, jotta uskottavuus säilyy. Järjestön tulee siis käydä aktiivista ja avointa keskustelua jäsenistönsä kanssa jatkuvasti. Toiminnassa tulee myös olla jokin yhteiskunnallinen pointti. Uusien jäsenten on tärkeä tietää mitä heidän työpanoksensa saa aikaan, mikä on tavoiteltava muutos ja miksi on tärkeää olla mukana tekemässä juuri sitä työtä, johon on mukaan lähtenyt.

 

Tapio Laakso

 

Koordinoin ympäristöjärjestö Greenpeacen Arktis-kampanjaa Pohjoismaissa. Kampanjan tavoitteena on pysäyttää öljynporaus arktisilla merialueilla ja luoda Pohjoiselle jäämerelle suojelualueiden verkosto. Greenpeace on kansainvälinen ympäristöjärjestö, joka vastustaa ympäristön tuhoamista ja tuo esiin ratkaisuja rauhan ja ekologisen tasapainon saavuttamiseksi maailmassa. Greenpeace kampanjoi ilmastonmuutoksen torjumisen ja energiavallankumouksen puolesta. Ajamme metsien, merten ja arktisen alueen suojelua. Myös kemikaalipäästöjen vähentäminen ja ekologisempi maatalous ovat tärkeitä kampanjoita etenkin kehittyvissä maissa.

Olen työskennellyt Greenpeacessa vuodesta 2011 asti.

 

Ympäristöjärjestöjä on paljon, mutta lähdin mukaan Greenpeaceen kolmesta syystä.

1. Riippumattomuus: Greenpeace ei ota rahaa yrityksiltä eikä valtioilta.

2. Rohkeus: Olemme valmiita haastamaan ne, joilla on valtaa, ja usein kykenemme myös saavuttamaan tavoitteemme.

3. Kansainvälisyys: Greenpeace pystyy kampanjoimaan saman asian puolesta yhtä aikaa kymmenissä maissa, yhä enemmän myös kehittyvissä maissa kuten Kiinassa ja Brasiliassa.

 

Järjestötoiminta on tehokas tapa vaikuttaa, jos tahtoa ja tavoitteita löytyy. Harva yhteiskunnallinen muutos on tapahtunut ilman kansalaistoimintaa. Ei tämä ole 2010-luvulla mihinkään muuttunut.

 

Järjestöä pitäisi pyörittää tavoitteiden ajamiseksi, ei vain aktiivien kiireisinä pitämiseksi. Tätä kautta tulee yhteiskunnallinen merkittävyys ja myös mahdollisuus tulla mukaan toimintaan. Jäsenillä pitää tietysti olla mielekkäitä tapoja osallistua toimintaan erilaisin tavoin.

Järjestöillä on tulevaisuutta, mutta myös aika paljon uudistumisen tarvetta. Monessa järjestössä aktiivit harvenevat ja vanhenevat. Monia vanhoja toimintatapoja pitäisi muuttaa ja keksiä tavat hyödyntää uusia notkeampia osallistumisen tapoja osana työtä. Näkisin mielelläni myös sen, että useammat järjestöt Suomessa pystyisivät keräämään itse varansa suoraan ihmisiltä. Tämä tuo riippumattomuutta hankeruljanssin ja yhä epävarmemman julkisen rahoituksen sijaan.