Yhdysvaltain korkeimman oikeuden kumottua maanlaajuisen aborttioikeuden, on keskustelu abortin moraalista herännyt taas myös täällä Suomessa. Sosiaalisessa mediassa olen törmännyt seuraavaan vanhaan aborttia vastustavaan argumenttiin. Nuori nainen on tullut raskaaksi ja harkitsee aborttia vaikean elämäntilanteen tai alkion geneettisen sairauden vuoksi. Hän ei kuitenkaan tee aborttia – joko omasta tahdostaan tai koska lainsäädäntö sen kieltää. Lapsen synnyttyä perheen elämä on odotetulla tavalla haasteellista ja raskasta. Kuitenkin, jos lapselta tämän vartuttua kysytään, olisiko hänen mielestään hänen äitinsä pitänyt tehdä abortti, hän vastaa vuoren varmasti: ”Ei, olen iloinen että minua ei abortoitu ja että olen olemassa.”

Onko johdonmukaista ajatella, että aborttia ei koskaan pitäisi tehdä, tai että se pitäisi jopa kieltää sillä perusteella, että kaikki ihmiset ovat iloisia siitä että heitä itseään ei abortoitu? Ei ole. Argumentti on virheellinen, sillä se sekoittaa alkion (joka sisältää vain potentiaalin ihmiseen) ja todellisen ihmisen. On itse asiassa jo virheellistä keneltäkään iloita siitä, että häntä ei abortoitu, sillä hän (ihminen) ei koskaan ollut mahdollisen abortin kohteena vaan ainoastaan häntä edeltänyt alkio. Potentiaali ei ole yhtä arvokas kuin ihminen, kuten näimme jo Vapaa-ajattelija -lehdessä 4/2017, jossa kerroin miten kiihkeinkin ”alkio on ihminen” -kristitty joutuu myöntämään pelastavansa tulipalosta mieluummin 5-vuotiaan tytön kuin tuhat alkiota.

Argumentin virheellisyys kirkastuu parhaiten viemällä ajatusleikki vielä pidemmälle. Kuvitellaan valtio, jossa aborttikiellon lisäksi suojaamaton seksi kaikissa mahdollisissa tilanteissa on pakollista, niin että kaikki naiset joutuvat synnyttämään maksimimäärän lapsia. Sitten kysytään jokaisen äidin kymmenenneltä lapselta: ”Oletko iloinen että olet olemassa? Olisitko mieluummin jäänyt syntymättä?” Epäilemättä nämäkin lapset ovat poikkeuksetta iloisia siitä että ovat olemassa, mutta tästä ilosta ei tietenkään voi päätellä, että pakkolaki olisi moraalisesti oikein. (Vaikka ainakin katolinen kirkko ja muutamat muut kristilliset lahkot lähestyvätkin tällaista kyseenalaista moraalia vastustamalla abortin lisäksi myös ehkäisyn käyttöä ja painostamalla lapsiluvun maksimoimiseen.)

Kaaos-teorian perhosefektin johdosta pienetkin muutokset maailmassa johtavat pitkällä tähtäimellä hyvin erilaisiin tulevaisuuksiin. Lukemattomista mahdollisista tulevaisuuksista valikoituu joka hetki vain pieni murto-osa toteutuvaksi. Jos Hitler ei olisi koskaan aloittanut toista maailmansotaa kaikkine siitä seuranneine kauheuksineen, ei meistä kukaan olisi olemassa – maailmassa tapahtumat olisivat menneet eri tavalla niin, että vanhempamme eivät olisi koskaan tavanneet toisiaan tai ainakaan saaneet lapsina juuri meitä. Meidän sijastamme maapallolla kävelisivät toiset ihmiset. Kukaan meistä ei voi silti moraalisesti sanoa että oli hyvä, että Hitler aloitti toisen maailmansodan. Meidän on pikemminkin tunnustettava, että ilman toista maailmansotaa nykypäivän toiset ihmiset olisivat vähintään yhtä oikeutettuja olemassaoloonsa kuin me nyt.

Abortti sulkee oven yhden potentiaalisen lapsen olemassaololle, mutta se avaa tuhansia muita ovia uusille mahdollisesti paremmille mahdollisuuksille, myös toisten potentiaalisten lasten olemassaololle paremmissa olosuhteissa. Älkäämme antako oman olemassaolomme itsekeskeisen harhan estää parasta mahdollista tulevaisuutta, ketkä siellä sitten asuvatkaan.

Robert Brotherus