Voiko kone joskus ajatella?; Kognitiotiede ja tekoälytutkimus; Ajatteleva artefakti; Mielen mikropiiri; Aivokuori ja liskoaivot; Aivokuoren tilakoneet; Informaatioavaruus ja muisti; Aivojen kytkentäkaavio eli konektomi; Mielen virtuaalitodellisuus ja ajattelu; Muisti ja kognitiivinen psykologia; Mielikuvien muodostuminen; Muistot; Tietoiset ja tiedostamattomat mielikuvat

Voiko kone joskus ajatella?

Mitä ajattelu on? Tätä filosofit ovat pohtineet jo tuhansia vuosia. Materialismin mukaan se on aivojen luoman mielen ilmiö, mutta dualistit väittävät sen olevan materiasta riippumattomaan henkiseen ulottuvuuteen kuuluvan sielun ilmiö.

Tieteteen omaksuman materialistisen näkemyksen mukaan ihmisillä ja kehittyneillä eläimillä on materiaalisten aivojen tuottama mieli (sielu on fantasiaa). Sille, että myöskin koneelle voitaisiin kehittää mieli, ei ole mitään tieteen tuntemaa periaatteellista estettä. Ihmismieli olisi sille hyvä malli, mutta kukaan ei vielä tiedä miten se toimii. Joka tapauksessa ajatteleva kone voidaan tehdä vain tämän maailman aineksista, jos ollenkaan.

Vahvan tekoälytutkimuksen suurin jarru lienee rahoituksen puute. Kapeantekoälyn menestys näyttää lykänneen hämärään tulevaisuuteen kaikki vahvan tekoälyn kehityspanostukset (kapealla tekoälyllä tahkotaan nyt hyvin rahaa).

Entä onko tekoälyn vastustukseen myös muita syitä? Kenties joidenkin mielestä tätä asiaa ei ylipäätään saisi tutkia? Siksi (lähinnä uskonnollisista syistä) propagoidaan, että vahva tekoäly on joko mahdotonta tai (uskonnoille) vaarallista. Tietoinen ajatteleva kone tuhoaisi lopullisesti uskontojen perustan; tarpeen olettaa henkimaailma olemassa olevaksi.

Hupaisa esimerkki tällaisesta asenteesta on vuosituhannen alussa ilmestynyt Kullervo Rainion kirja “Älyn älyäminen”; dualismin uskontunnustus, jossa pohditaan tietoisuutta, henkisyyttä, aivoja ja vapaata tahtoa sekä hyökätään tulenpalavasti sitä vastaan, että olisi vain ajan kysymys, milloin tietokoneille rakennetaan tietoisuus ja luodaan keinotekoinen ihminen ”Tekno sapiens”. Rainion hyökkäys kohdistui kuitenkin jo vanhentuneeseen tietokone-metaforaan (kuvitelmaan, että aivot toimivat tietokoneen tavoin). 

Kognitiotiede ja tekoälytutkimus

Kognitiotiede ja tekoälytutkimus ovat kärsineet heti alusta lähtien primitiivisestä tietokonemetaforasta. Mitään tietokonetta muistuttavia rakenteita ei aivoista ole löytynyt. Asetelma onkin kääntymässä päinvastaiseksi ja pyrkimyksenä on nyt kehittää aivojen tavoin toimiva kone. Tämän suuntaista kehitystä tapahtuu esimerkiksi neuromorfisten koneiden kehityksessä, mutta niistäkin puuttuu vielä mieli. Myös ajatteleva artefakti tarvitsee autonomisen ajallisesti olemassa olevan materiaalisen mielen. Dualismi olisi ihan pätevää ajattelua, jos tuonpuoleinen ikuinen sielu korvattaisiin aivojen neuraalisten prosessien tuottamalla mielellä.

Aivojen neuronaalisen tason dynaamisen toiminnan tutkiminen on kuitenkin hyvin hankalaa kuvantamislaitteistojen spatiaalisen ja temporaalisen erottelukyvyn riittämättömyyden vuoksi. Tätä puutetta voidaan paikata simulaatioiden avulla. Esimerkiksi EU:n 1,2 miljardin euron kymmenen vuotta kestävän (2013-2023) ihmisaivoprojektin (Human Brain Project, HBP) tavoitteena on kehittää simulaattori, joka simuloi aivoja neuronien biologisten toimintojen tasolla. Tähän tarvitaan valtava laskentateho eli ns. exa-luokan  kone, jollaista projektin alkaessa ei ollut vielä olemassa. Kehitettävä kone on tarkoitettu aivotutkimuksen, neurofysiologian, mikrobiologian ja niihin liittyvän tietotekniikan tutkimukseen ja siten se edistää ainakin epäsuorasti myös tekoälytutkimusta.

Entä alkaako tämä supertietokone simulaation käynnistyessä ajattelemaan? No ei ala, eikä kukaan sitä odotakaan. Siltä puuttuu vielä kokonaan se tietämys, jonka ihminen hankkii vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, sekä tähän tarvittavat vuorovaikutuskeinot. Samat vuorovaikutusongelmat liittyvät myös vahvaan tekoälyyn, mutta aivosimulaatioon verrattuna tekoälysovellusten laskentatehon tarve kutistuisi merkittävästi, koska niistä voitaisiin jättää pois biologisten toimintojen simulaatiot.

Ajatteleva artefakti

Miten luodaan ajatteleva artefakti? Miten tekoäly saadaan ajattelemaan? “Tekoäly on tehtävä toisin. On tehtävä kone, joka operoi merkityksillä havainnoiden ympäristöään, itseään ja omaa mielensisältöään samoin kuin ihminen; suorilla ei-symbolisilla itseselittyvillä tavoilla”, sanoo tekniikan tohtori Pentti O A Haikonen. Hän etsii vahvan eli yleisen tekoälyn kehitykselle uutta suuntaa; irti vanhasta tietokone-metaforasta, joka tosin tuottaa juuri nyt hyvin näyttäviä sovelluksia, mutta vain kapeilla tarkasti rajatuilla alueilla. Hän on toteuttanut robotti demonstraation pelkillä assosiatiivisilla neuroverkoilla; ilman mikroprosessoreita ja ohjelmointia. Lisää tietoa asiasta löytyy hänen kirjastaan “Tietoisuus, tekoäly ja robotit”.

Mielen, kielen ja yhteiskunnan ilmiöihin perehtynyt tekoälytutkija, professori Timo Honkela puolestaan toi esille kirjassaan “Rauhankone”, kuinka ihmisten subjektiivinen käsitys kielestä kärjistää kriisin, kun ihmiset tarkoittavat samoilla sanoilla eri asioita tai puhuvat samasta asiasta eri sanoilla. Hänen mukaansa tekoäly voisi avustaa ihmisiä kielellisissä merkitysneuvotteluissa. Meillä kaikilla on oma subjektiivinen mielenkieli ja kommunikoidessamme käymme ilman konettakin aina myös implisiittisesti aktiivista merkitysneuvottelua. Myös ajattelevien artefaktien on kyettävä tähän eli päivittämään omaa mielenkieltään.

Kaikki tekoälyn tutkijat myöntävät, että nykyisissä kapean tekoälyn sovelluksissa on kyse vasta fiksusta automaatiosta; ei mistään todellista älyä omaavasta tekniikasta. Ajattelevaa konetta ei voi toteuttaa vain ohjelmoimalla sääntöjä ja opettamalla esimerkeillä. Todelliseksi ajatteluksi kutsuttava itsenäinen mielen toiminta tulee mahdolliseksi vain, jos vahva tekoäly voi ihmisen tavoin itse vapaasti muodostaa empiirisen maailmankuvansa vuorovaikutuksessa ympäristönsä olioiden kanssa. Tällöin myös vahvalle tekoälylle muodostuisi ihmisten tavoin subjektiivinen käsitys todellisuudesta ja kielestä.

Mielen mikropiiri

Selvittääksemme, miksi ajattelemme kuten ajattelemme, on ensin selvitettävä aivojen toimintaperiaatteet ja toimintamekanismit. Kokonaiskuva on edelleen hämärän peitossa. Kukaan ei vielä tiedä miten aivot todella toimivat. Jeff Hawkins toteaa kirjassaan ”Älykkyys: uusi tieto aivoista ja älykkäät koneet”, ettei mitään hyvää eikä edes huonoa hypoteesia aivojen toiminnallisesta kokonaisuudesta ole vielä olemassa. Hänen aivojen toimintaa selvittävän ajattelunsa ytimessä on aivokuoren pylväät, jotka ovat keskenään tiiviisti kytkeytyneitä neuronien ryhmiä; aivojen toiminnallisia peruselementtejä. Hawkinsin uusin kirja The Thousand Brains — A new theory of Intelligence (2021) jatkaa samaa teemaa. Pylväät ovat myös edellä mainitun HBP-projektin aivosimulaation peruselementtejä. 

On mahdollista ajatella, että muodostamalla edellä mainitusta pylväistä toiminnallisesti vastaava elektroninen komponentti eli mielen mikropiiri ja kytkemällä niitä yhteen aivojen kytkentäkaavion eli konektomin mukaisesti syntyy älykkäälle robotille sopivat aivot. Mielen mikropiirien keinotekoiset neuronit tarvitsevat sitten vain ”geneettiset” alkuasetukset, jotta niistä muodostuvista keinoaivoista saadaan ”meemejä” omaksumaan ja käsittelemään kykeneviä meemikoneita, joka sitten voidaan sosiaalistaa yhteiskunnan jäseniksi kuten ihmisetkin.

Kun kukaan ei vielä tiedä, miten aivot kokonaisuutena toimivat, on keksittävä joku mahdollinen skenaario niiden toiminnasta. Tässä esitetyn hypoteettisen luonnoksen yhteen sovitetut tiedonsirpaleet on kerätty lukuisista eri lähteistä. Lopputulosta voi ajatella mielenmikropiirin ja keinomielen vaatimusmäärittelyn alustavana luonnoksena.

Aivokuori ja liskoaivot

Poimuttunut aivokuori eli korteksi koostuu kahdesta puolikkaasta, jotka jakautuvat otsa-, päälaki-, ohimo- ja takaraivolohko nimisiin alueisiin, jotka puolestaan sisältävät useita pienempiä primäärisiä alueita kuten motorinen aivokuori, somatosensorinen aivokuori, kuuloalue, sensorinen ja motorinen puhealue sekä näköalue. Primäärisiä aivokuoren alueita ovat ne, joille hermot aisteista ensimmäisenä saapuvat tai josta ne lihaksille lähtevät. Lisäksi aivokuoressa on sekundaarisia alueita ja assosiaatioalueita, jotka toimivat primäärin aivokuoren välittämän informaation yhdistämisessä ja tulkitsemisessa. 

Aivokuorialueet muodostavat neuraalisilla kytkennöillään toiminnallisen hierarkian, jonka pohjalla ovat primääriset aisti- ja motoriset alueet. Niiden päällä on sekundääri- ja assosiaatioalueet ja kaiken huipulla on hippokampuksen sisältävä vanhan aivokuoren alue, joka on tiukasti kytköksissä myös aivojen tunnekeskukseen eli amygdalaan.

Kaikki aivokuoren alueet jakaantuvat vielä pylväiksi kutsuttuksi keskenään tiiviisti kytkeytyneiksi kuusikerroksisiksi neuronitihentymiksi, jotka ovat aivojen toiminnallisia perusyksiköitä, eräänlaisia tilakoneita. Tilakone on ohjausmekanismi, jonka seuraava tila riippuu tilakoneen tuloista ja edellisestä tilasta. 

Aivokuoren alapuoliset rakenteet (liskoaivot) koostuvat pallomaisista neuronikeskittymistä eli tumakkeista sekä pikkuaivoista, jolla on aivokuoren tavoin kuorimainen neuraalinen rakenne. 

Aivokuoren tilakoneet

Talamus niminen tumake toimii aisti- ja liikehermoratojen reitittäjänä aivokuorelle sekä koko aivokuoren toiminnan tahdistimena niin, että lukuisten aivokuoren pylväiden tuottamista mielikuvien sirpaleista muodostuu se yhtenäinen mielikuvien virta, mitä sanomme ajatteluksi.

Kukin pylväs toimii täysin itsenäisesti niihin liittyvien talamokortikaalisten silmukoiden tahdistamana. Silmukat palauttavat pylväille myös tiedon niiden edellisestä tilasta. Pylväät aistivat myös sekä omalla että ylemmällä ja alemmalla tasolta olevia informaationaapureitaan. Näistä kohteista saapuvat pylvään aistimat aksonit kytkeytyvät synapsien välityksellä pylvään neuronien denriitteihin. Tämä adaptiivinen rakenne edustaa tilansiirtofunktiota, joka määrää kuinka informaatioympäristö ja edellinen tila tuottaa seuraavan tilan.

Informaatioavaruus ja muisti

Pylväistä muodostuneet tilakoneet  sijoittuvat aivojen aluehierarkian muodostamaan informaatioavaruuteen, jossa ne aistivat informaationaapureittensa toiminnallisia tiloja ja lähettävät oman tilatietonsa naapureittensa aistittaviksi. Mitään tätä kummempaa kommunikaatiota ei aivoissa tapahdu; ei tiedon siirtelyä pysyväismuistin ja työmuistin välillä, koska tällaisia rakenteita ei aivoissa ole. Kaikki aivokuoren tilakoneet toimivat reaaliajassa rinnakkaisesti. Niiden tarvitsema data ja toimintaohjeet ovat koko ajan välittömästi paikallisesti käytettävissä.

Pylväissä eli tilakoneissa on kahdentyyppistä muistia. Synapseihin tallentunutta pitkäaikaista eli funktiomuistia ja neuronien aktivaatiotiloihin tallentunutta eli lyhytaikaista tilamuistia. Usein ajatellaan, että aivot tallentavat kokemukset mielikuvina. Todellisuudessa aivot eivät talleta mielikuvia vaan kykyjä tuottaa uudelleen koetun kaltaisia mielikuvia samankaltaisista aistimuksia. Samankaltaiset aistimukset aktivoivat aina uudelleen saman pylväspopulaation täydentäen niiden tuottamia mielikuvia reaaliaikaisilla aistimuksilla sekä muokaten samalla pylväiden kykyjä uusilla kokemuksilla. Nämä mielikuvien tuottamiskyvyt tallentuvat pylväiden funktiomuistina toimiviin synapseihin. Pylväiden lyhytaikaiseen muistiin eli neuronien aktivaatiotiloihin ei tallennu mitään pysyvää informaatiota. Tämä neuronien aktivaatiotiloina ilmenevä lyhytaikainen muisti edustaa jatkuvaa reaaliaikaista mielikuvien virtaa, jonka olemassaolo on vain hetkellistä. Mielikuvien virta pysähtyy vasta aivokuolemassa ja päättää samalla myös mielen olemassaolon.

Aivojen kytkentäkaavio eli konektomi

Aistiärsykkeet saapuvat aivokuoren primääreille aistialueille, jonka pylväät toimivat eräänlaisena piirredetektoreina. Sekundääristen alueiden pylväät aistivat primääritason pylväitä ja tunnistavat suurempia kokonaisuuksia. Pylväiden kyvyt perustuvat sekä geneettisiin taipumuksiin että empiiriseen oppimiseen. Oppimisen osuus kasvaa siirryttäessä primääritasolta ylöspäin. Aistimusten vaikutukset nousevat vain niin ylös, että sen prosessointiin löytyy toimintaohje. Täysin uuden asian tapauksessa aistimusten vaikutukset kohoavat aina hippokampukseen saakka, jonka ohjauksessa havainnosta joko tuotetaan aivan uusi skeema, se prosessoidaan osaksi jo mielessä olevaa skeemaa tai unohdetaan merkityksettömänä. Skeema on hippokampuksesta alkava informaatio naapuruston kytkentöjen avulla yhteen liittyvä alaspäin haarautuva pylväspopulaatio. Skeemojen helmat limittyvät keskenään, joten alempien tasojen pylväät voivat toimia useiden eri skeemojen osina. 

Mielen virtuaalitodellisuus ja ajattelu

Aistimusten vaikutukset leviävät naapurustossa sekä ylöspäin että alaspäin vastaten perinteisen ajattelun ylöspäin ja alaspäin prosessointia. Alaspäin prosessointi on toiminnanohjausta, jolla ylempi taso vaikuttaa alemman tason toimintoihin. Ylöspäin prosessointi levittää  aistimusten vaikutuksia ylöspäin, mikä voi aiheuttaa muutoksia alaspäin suuntautuviin toiminnanohjauksiin. Tähän aivojen informaatio avaruuteen sijoittunut pylväs populaatio tuottaa reaalimaailmaa ja myös puhtaita fiktioita simuloivan virtuaalitodellisuuden, jonka toiminta on ajattelua. Sen avulla voimme testata mielessämme erilaisia toimintavaihtoehtoja jo ennen toimeen ryhtymistä.

Virtuaalitodellisuus koostuu minä-, konteksti- ja objekti-prosesseista. Kontekstiprosessit mallintavat minäprosesin ympärillä olevan tilan ja objektiprosessit kuhunkin kontekstiin sijoittuvat objektit. Mielikuvien virta syntyy näiden prosessien yhteistoiminnasta ja kaikkien yksilöiden subjektiivista mielikuvien virroista muodostuu infosfääri eli maailma 2.

Mielen kontekstiprosessit ovat eräänlaisia  minäprosessin ympärille muodostuneita tilan ja ajan kokemukset sekä tunne merkitykset tuottavia virtuaalitiloja. Mielen objektiprosessit sijoittavat kontekstiin sekä kokemuksia että uskomuksia mallintavat entiteetit; faktan ja fiktion. Niinpä paljon mainostettu järki koostuu fiktionalismin mukaan vain fiktioista; mielen kyhäämistä fiktiivisistä malleista, jotka tuottavat niin empiiristen kokemusten kuin myöskin perusteettomien uskomusten mielteet. Subjektiivinen mieli on olemassa vain niin kauan kuin sen prosessit ovat käynnissä.

Muisti ja kognitiivinen psykologia

Miten havainnoista tulee muistikuvia? Tätä ongelmaa lähestytään useinmiten täysin väärästä näkökulmasta: ajatellaan, että aistimukset tallentuvat muistiin mielikuvina. Tämä käsitys on väärä. Mielikuvia ei tallenneta pysyvästi minnekään. Sen sijaan muistiin tallennetaan kykyjä tuottaa vastaavia mielikuvia samankaltaisista tilanteista.

Primärialueilta hippoksmpukseen ylettyvien pylväshierarkkioiden eli skeemojen tuottamia mielikuvia (tilamuistien sisältöjä) ei tallenneta yhtään minnekään. Niiden asemasta skeemojen funktiomuistiin tallennetaan kykyjä tuottaa uudelleen havaintoja vastaavia mielikuvia tilamuistiin. Muistot palautetaan mieleen aktivoimalla samat skeemat, jotka mielikuvat tunnistivat. Mitään tiedon talletus ja palautus toiminnan kaltaista tiedon siirtelyä paikasta toiseen ei tarvita.

Mielikuvan reproduktio aktivoituu pelkästään skeeman aktivoinnilla. Aktivoinnin voi tehdä joko havainto tai mielikuvitus. Havainto ja toiminta liittyvät tiiviisti yhteen. Skeeman aktivointi päivittää myös skeeman tai, jos uusi havainto ei sovi mihinkään skeemaan luodaan uusi skeema. Aivojen toiminnallisessa hierarkiassa ylöspäin virtaavia aistimuksia vastaan virtaa alaspäin toiminnanohjauksia aistimusten tarkentamiseksi ja konkreettisen toiminnan ohjaamiseksi. Kuvittelu ja konkreettinen toiminta tapahtuu samoilla skeemoilla. 

Kykymme liikkua ja toimia ympärillämme olevassa monimutkaisessa maailmassa perustuu kykyyn muodostaa siitä reproduktio; mielen virtuaalimaailma, joka koostuu minä-prosessista, sen ympärille muodostuneista vaihtoehtoisista kontekstiprosesseista ja niiden sisällöksi linkittyvistä objekti-prosesseista. Nämä tuottavat yhdessä ajattelun eli aivokuoren alueiden hierarkian kaikille tasoille hajautuneiden pylväiden dynaamisen toiminnan.

Kognitiivinen psykologia mallintaa edelleen muistia rakenteilla, joita aivoista ei löydy. Kuten jo edellä todettiin, aivoissa on vain kahdenlaista muistia: synapsien pitkäaikaista eli funktio-muistia ja neuronien aktivaation edustamaa lyhytaikaista eli tila-muistia. Kaikki kognitiivisen psykologian kuvaamat muistityypit voidaan selittää näiden avulla.

Aivot luovat mielen virtuaalimaailmaan dynaamisia malleja siitä miltä ulkoiset objektit näyttävät, kuulostavat ja miten ne toimivat. Kaikki tarvittava tieto tallentuu näihin malleihin. Mitään erillisiä kognitiivisen psykologian kuvaamia säilömuisteja ja työmuisteja ei ole olemassa. Skeemojen pylväs-populaatiot kuvaavat niihin sisältyvän informaation avulla objektien dynaamisen käyttäytymisen eli mielikuvien virran.

Mielikuvien muodostuminen

Tarkastellaan aluksi mielikuvan muodostumista näköaistin avulla ja laajennetaan se sitten muitakin aistimuksia ja tunteita koskevaksi. Aivot eivät toimi kuin kamera, joka kuvaa koko näkökentän kerralla, vaan pikemmin kuin tutka, joka skannaa näkökentän piste pisteeltä. Silmän tarkan näön alue kohdistuu kulloinkin vain hyvin pieneen alueeseen ja tekee koko ajan tahdosta ja tarkkaavaisuudesta riippumatonta hyppelyä eli niin sanottuja sakkadisia liikkeitä. Miten tästä sekamelskasta voi syntyä stabiili mielikuvien virta?

Mielen dynaaminen virtuaalitodellisuus syntyy silmän liikkeitä ja vartalon asentoja koordinoivan motorisen toiminnan yhteistyönä. Pikkuaivot ovat peliohjelmistojen fysiikkamoottoria vastaava elin, joka ylläpitää painovoimakentän hallitseman ympäristön koordinaatistossa vartalon ja sen osien asentojen dynaamista tilaa ja auttaa kohdistamaan kulloisenkin sakkaadisen pysähdyksen tuottaman kuvan oikeaan kohtaan kontekstia. Primaarin näköalueen piirredetektorit valikoivat palapelipussistaan tarkannäön alueeseen sopivan elementin. Ylempien tasojen objektiprosessit koostavat näistä elementeistä vaihe vaiheelta isompia hahmoja ja aktiivinen konteksti prosessi skaalaa ne osaksi kokonaisuutta. 

Mielen virtuaaliavaruus kattaa koko kontekstin eli ympärillä olevan tilan, myös sen mikä ei ole näkökentässä. Sen ajatellaan pysyvän muuttumattomana. Siksi on mahdollista ajatella sitäkin osaa ympäristöstä mikä ei ole näkökentässä. Näköaistin lisäksi myös kaikki muut aistit ja liskoaivojen vietti- ja vaisto-pohjan sekä homeostaasin tilan generoimat tunteet täydentävät omalta osaltaan konteksti- ja objekti-prosessien tuottamaa mielen virtuaalitodellisuutta.

Mieli mallintaa samalla mekanismilla reaalisten objektien lisäksi myös fiktioita; suunnitelmia, teorioita ja uskonnollisia kuvitelmia.

Muistot

Muisto aktivoituu joko havainnosta tai ajattelun mielleyhtymistä. Sitä mitä normaalisti sanomme muistoksi ei tallenneta mihinkään. Sen sijaan funktiomuistiin tallentuu kyky tuottaa koettua aistimusta vastaava mielikuvasekvenssi tilamuistiin. Mielikuvien pohjaksi aktivoidaan aina mahdollisimman lähellä jotakin koettua aistimusta vastaava jo olemassa oleva skeema. Havainnosta aktivoituneen skeeman tuottamaa mielikuvien sekvenssiä täydennetään aina aktuaalisilla aistimuksilla. Siksi se on aina mielleyhtymistä aktivoitununeita muistoja täsmällisempi.

Mielikuvien sekvenssin tuottavan skeeman aktivointi päivittää myös aina sen kykyä tuottaa niistä erilaisia variaatioita. Jos aistimus poikkeaa merkittävästi aiemmin koetuista luodaan siitä kokonaan uusi skeema.

Tässä esitetyllä kuvauksella on monia yhtymäkohtia Antti Revonsuon mielen virtuaalitodellisuuden, Antonio Damasion esittämän aivojen kuva- ja taipumusavaruus mallin ja Jeff Hawkinsin esittämän ennustavan muistin viitekehityksen ideoille.

Revonsuon käyttämä virtuaalitodellisuuden käsite vastaa suoraan tässä mallissa kuvattua aivojen pylväspopulaation tuottamaa mieltä.

Siinä missä Damasio jakaa aivokuoren taipumus- ja kuva-avaruuksiin, sama toiminnallinen jako tehdään tässä esitetyssä mallissa jokaisessa aivokuoren pylväässä. Taipumusavaruuden toimintoja vastaa pylväiden funktiomuistiin tallennetut kyvyt ja kuva-avaruuden toimintoja tilamuistin mielikuvien virta.

Hawkinsin mallissa pylväät ovat — samoin kuin tässä kuvatussa mallissa — aivojen mielikuvien virtoja tuottavia toiminnallisia perusyksiköitä.

Damasion konvergenssi-divergenssi-vyöhyke ajattelu vastaa tämän mallin funktionaalista kaksisuuntaista aivoalueiden hierarkiaa, joka kytkeytyy Damasion mallin tavoin tiukasti aivokuoren alaisiin taipumuksellisiin rakenteisiin (liskoaivoihin).

Tietoiset ja tiedostamattomat mielikuvat

Damasion mukaan hänen ”kuva-avaruudeksi” nimeämänsä aivokuoren alueet muodostavat kaikkien aistien yhdistelmänä sekä tietoisiksi tulevat mielikuvat että ne, jotka jäävät tiedostamatta. Tässä esitetyssä mallissa mielikuvien tuottamiseen tarvitaan koko aivokuori ja myös kuoren alaiset aivorungon homeostaasin ja pikkuaivojen dynaamisen liiketilan säätöjärjestelmät. 

Mielikuvien tiedostaminen on aivojen kokonaisvaltaista holistista toimintaa. Se ei liity vain ”kuva-avaruuteen” vaan koko aivokuoreen ja kuoren alaisiin rakenteisiin. Primaarisen ja sekundaarisen aivokuoren sekä kuoren alaisten rakenteiden tuottamat mielikuvien sirpaleet eivät yllä vielä tietoisuuteen. Tietoisuuteen nousee vasta riittävän kokonaisvaltaiset assosiaatiotason mielikuvat.

Tietoisen tason alapuoliset mielikuvien sirpaleet ja niiden välityksellä myös aivokuoren alaiset liskoaivojen vietit ja vaistot vaikuttavat kuitenkin koko ajan myös tietoisen tason mielikuviin. Tiedostamattomalle tasolle vaikuttavaksi saattaa jäädä myös alunperin tietoiseen kokonaisuuteen kuuluneet tiedostamattomat osat, joiden tietoiset osat ovat unohtuneet.

Tietoinen mieli rakentuu koko aivojen tuottamista dynaamisista mielikuvista. Niiden muodostumiseen vaikuttaa sekä ympäristöstä saadut aistimukset että eliön sisäinen homeostaattinen tila. Ympäristö kuvautuu mielen virtuaalitodellisuuteen minä prosessin sisältäväksi kolmiulotteiseksi dynaamiseksi malliksi ja sisäinen tila minäprosessia täydentäväksi tunneprofiiliksi. Mielen objekteilla ei ole omaa toiminnanohjaus prosessia vaan sen sijaan objektien käyttäytymistä ennustetaan projisoimalla oma minäprosessi niiden asemaan.

Edellä kuvattujen speksien mukaisesti suunniteltu ajatteleva artefakti voisi olla jo täysivaltainen kulttuurin (maailma 3) eli infosfäärin toimija. Kulttuurin itsenäinen objektiivinen olemassaolo on näennäistä; se on vain subjektiivisten käsitysten horisontti. Kulttuurin ja subjektiivisten käsitysten kehittymistä siinä voi verrata geneettisten algoritmien toimintaan, mutta se on jo sosiologiaa ja toisen jutun aihe.

Kirjoittajan tarkoituksena on kritisoida luutuneina pitämiään ajatustottumuksia ja provosoida vapareita keskustelemaan ja väittelemäänkin olemisen perimmäisistä kysymyksistä. Henkimaailman olettaminen on tarpeetonta. Jatketaan keskustelua vaparien discod kanavalla #perusteelisemmat-pulinat.