Onko taloustiede tiedettä?/ Miksi tämä manifesti?/ Raha vaikuttaa/ Monimutkainen maailmamme/ Talous, energia ja ympäristö/ Uusklassinen sairaus/ Kapitalismi on resetoitava/
Onko taloustiede tiedettä?
Olli Herranen esitelmöi Tampereen vapaa-ajattelijoiden Baari-illassa 10.2.2022 aiheesta Onko taloustiede tiedettä? https://youtu.be/FJlqmasIg78 . Hän totesi esityksensä alussa edustavan heterodoksista talouspoliittista ajattelua ja teki valtavirran taloustieteeseen esitelmän kuluessa monia varauksia.
Steve Keen antaa tähän kysymykseen uusimmassa kirjassaan The New Economics: A Manifesto yksiselitteisen vastauksen. Hänen mukaan juuriltaan 1870-luvun uusklassinen taloustiede ei ole oikeaaa tiedettä, koska se ei kykene/halua uusiutua.
Tämä teksti on populaari tiivistelmä Steve Keenin kirjan referaatista (Talousdemokratia, uutiskirje 8/2021). Omat kommenttini olen merkinnyt hakasulkuihin.
Lähteenä olevan uutiskirjeen referaatti päättyy yhteenvetoon: ”Kirjan perusteella on ilmeistä, että vallitsevana oleva uusklassinen taloustiede on pääsyyllinen toistuviin velkakriiseihin sekä virheelliseen talouspolitiikkaan, eikä sen pohjalta ilmastonmuutoksen torjuminenkaan tule onnistumaan yhtään sen paremmin.”
[Ylipäätään talouden kuvaaminen muuttumattomien luonnonlakienlakien kaltaisten sääntöjen ohjaamana systeeminä on kyseenalaista. Talous samoin kuin kaikki sosiaaliset systeemit ovat ihmisten luomia artefakteja, joiden toimintafunktiot ovat ihmisten subjektiivisten käsitysten yhteisvaikutusten mukana muuttuvia. Muutosvastarinta toimii integroivana funktiona, joka yhtäältä hidastaa toimintafunktion kehitystä ja toisaalta mahdollistaa toimintatilassa tapahtuvien lyhyen tähtäimen dynaamisten muutosten ennustamisen. Toimintafunktion muutoksia voi analogisesti verrata ilmastonmuutokseen ja toimintatilan muutoksia säätilan muutoksiin. Tyytymättömyys toimii derivoivana tekijänä, joka yhtäältä kiihdyttää toimintatilan muutoksia ja voi toisaalta johtaa myös systeemin toimintafunktion kaoottiseen muutokseen. Joka tapauksessa uskosta näkymättömän käden autuaaksi tekevään ohjaukseen on luovuttava. Pelkän ennustamisen asemasta on keskityttävä reguloinnin tehostamiseen eli rakenteellisiin muutoksiin, jotta taloussysteemi saadaan demokraattiseen kontrolliin.]
”Kirjaa ei ole suunnattu suurelle yleisölle, vaan lähinnä taloustieteen opiskelijoille tai sellaisiksi halajaville, joille se on “must-read” -osastoa. Talousjärjestelmän ja taloustieteen kriitikoille se on oiva referenssiteos. Kysyntää olisi varmasti myös yleistajuisemmallekin versiolle, joten toivottavasti sellainenkin joskus vielä saadaan!”
[Pelkkä akateeminen pohdiskelu ja/tai vallankumouksen odottelu ei riitä haluttujen muutoksen aikaansaamiseksi. Jotta tarvittava demokraattinen kehitys mahdollistuu, on muutosten taakse saatava myös riittävästi poliittista voimaa. Tämä taas edellyttää yhteiskunnallisen keskustelun laajentamista, yleistajuisen materiaalin tuottamista ja laajemmille joukoille suunnattua vaikuttamista. Jos ehdotettujen muutosten esittäminen kansantajuisesti ei onnistu, on syytä epäillä koko idean järkevyyttä. Sellaiset ideat, joille ei saada demokratian edellyttämää hyväksyntää, on mahdollista toteuttaa vain pakkokeinoilla. Sitä toivottavasti ei kukaan tavoittele.]
1. Miksi tämä manifesti?
Steve Keen kääntyi uusklassisen tieteen kriitikoksi tutustuttuaan Hyman Minskyn makrotalouden dynamiikka käsittelevään tutkimukseen: “The Financial Instability Hypothesis”. Tekemiensä simulaatioiden pohjalta ja hän ymmärsi jo v.1995, että maailmantalous on menossa kohti velkakriisiä. Ennen uusinta kirjaansa “The New Economics” (2022) hän on julkaissut samasta aiheesta useita muitakin kirjoja: “Debunking economics” (2001), päivitettyjä painoksia edellisestä (2008 ja 2011) ja “Can we avoid another financial crisis?” (v.2017).
Keenin mukaan juuriltaan 1870-luvun uusklassinen taloustiedede ei ole oikeaaa tiedettä, koska se ei kykene/halua uusiutua. Myöskin ns. uuskeynesiläisyys on nimestään huolimatta perustaltaan uusklassista. Todellista keynesiläisyyden perintöä jatkaa ns. jälkikeynesiläisyys ja sen uusin haara MMT (“Modern Monetary Theory”).
Oikea tiede kehittyy uusien ideoiden vallatessa alaa ja lopulta syrjäyttäessä valtavirtaisen näkemyksen, mutta taloustieteeltä tämä kyky puuttuu. Kritiikistä ja toistuvista velkakriiseistä huolimatta, sitä opetetaan yliopistoissa entiseen tapaan.
Uusklassinen taloustiede syntyi klassiseta taloustieteessä Karl Marxin kapitalismikritiikin vastareaktiona. Sen kyvyttömyys/haluttomuus uudistumiseen johtuu talouseliitin etujen ajamisesta, jonka runsaan rahoituksen turvin dominoi täysin julkista ja poliittista talouskeskustelua.
Uusklassisen taloustieteen lopun Keen ennustaa koittavan, kun sen väistämättä tulee epäonnistumaan ilmastokriisin torjunnassa. [Talouseliitin muutosvastarinta eliminoi kaikki muutospaineet, kuten ilmastonmuutoksen torjunnan, ellei taloutta saada demokraattiseen kontrolliin.]
2 Raha vaikuttaa
Valtavirran taloustiede väittää, että talous on hyödykkeiden vaihtoa ja raha on neutraali hyödyke, joka mahdollistaa vaihdannan. Keskuspankki säätää rahan määrää, jotta sujuva vaihdanta mahdollistuu. Valtavirran taloustiede selittää, että keskuspankin liikkeelle laskema raha moninkertaistuu pankkijärjestelmässä ns. rahakerroinmallin mukaan. Valtiot, yritykset ja kansalaiset lainaavat näin syntyneitä varoja. Tämä selitys on silkkaa satuilua. Todellisuudessa raha on velkaa ja nykyinen talous on velkarahatalous.
Taloustieteen mukaan valtio lainaa rahaa yks.sektorilta rahoittaakseen toimintansa, mikä vähentää yks.sektoriin rahan määrää ja lisäksi valtionvelka jää taakaksi tuleville sukupolville. Todellisuudessa kumpikaan käsitys ei pidä paikkaansa. Tulevat sukupolvet eivät velkaannu valtion alijäämästä, vaan se luo korotonta keskuspankkirahaa yksityiselle sektorille, mikä vähentää sen velkaantumista pankeille.
Esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen sotaelvytys nosti USA:n valtionvelan 38%:sta 118%:iin BKT:sta. Se synnytti ennennäkemättömän nousukauden, koska valtion alijäämä lisäsi yksityisen sektorin keskuspankkiraha varallisuutta ja pudotti yksityisen sektorin velkaantumisen 33%:iin BKT:sta.
Taloudessa yhden menot ovat aina jonkun toisen tuloa. Pankkiluotot vaikuttavat talouden kokonaiskysyntään ja vastaavasti kokonaistuloon. Sekä luotto, että siitä maksettu korko lisää talouden kokonaistuloa. Täten raha ei ole pelkkä neutraali vaihdannan väline, kuten taloustiede väittää, eikä siksi huomioi pankkiluottoja teorioissaan ja niiden roolia talouskriisien aiheuttajana. Sen sijaan se väittää, että talouskriisit johtuvat “ulkoisista shokeista”.
Todellisuudessa kuitenkin luoton kasvun hidastuminen aiheuttaa taantumat/lamat. Talouskriisien aikana luoton kasvu kääntyy negatiiviseksi: Esim. finanssikriisin jälkeisessä taantumassa USA:n vuosittainen luoton kasvu kääntyi +15.4%/BKT -> -5.3%/BKT. Lisäksi velkaantuminen jatkuu suhdannesyklien yli kymmeniä vuosia kestäviksi pitkiksi velkasykleiksi. Edellinen päättyi v.1929 pörssiromahdukseen. Tosin velka/BKT suhde jatkoi vielä kasvuaan v.1932 asti BKT:n romahtaessa.
Velka on talouden polttoaine. Yksityisen velkaantumisen on pakko kasvaa talouden kokonaiskysynnän ylläpitämiseksi, jos julkinen velkaantuminen vähenee. Näin tapahtui USA:ssa 1920-luvulla, missä ylläpidettiin n. 1% vuosittaisia budjettiylijäämiä (verot > menot). Tämä hävitti taloudesta vastaavan määrän tilirahaa supistaen pankkien keskuspankkireservejä. Kun ylijäämät pudotti valtionvelan 30%/BKT -> 15%/BKT, yksityinen velka kasvoi 55%/BKT -> 100%/BKT. Lopulta luottokupla puhkesi päättäen pitkän velkasyklin (1865-1929) ja aloitti 1930-luvun suuren laman (“The Great Depression”). Tämä USA:n 1920-luvulla syntynyt yksityinen ylivelka suli pois vasta toisen maailmansodan massiivisen sotaelvytyksen ansiosta, jolloin se putosi tasolle 33%/BKT. Uusi velkasykli käynnistyi kuitenkin heti sodan jälkeen ja yksityinen velka nousi tasolle 170%/BKT juuri ennen finanssikriisiä v.2008. IMF:n mukaan USA:n yks.velka oli v.2019 tasolla 219%/BKT.
Kaikki olennainen rahajärjestelmän toiminnasta tiivistettynä: Pankit ja valtiot luovat rahaa rinta-rinnan. Valtion alijäämät ovat yksityissektorin tuloa/varallisuutta. Luottojen korot ovat pankkien tuloa. Valtionvelkakirjojen korot ovat niitä omistavien pankkien sekä (eläke)rahastojen kautta (vauraan) väestönosan tuloa. Siksi yksityisen sektorin velkaantumista tulisi seurata vähintään yhtä tarkasti kuin esimerkiksi työttömyysastetta, koska yksityinen ylivelka lähes aina on talouskriisien aiheuttaja; ei julkinen velka, jonka ympärillä keskustelu enimmäkseen pyörii.
Massiivinen sotaelvytys oli yksi tapa vähentää yksityistä velkaa, mutta ei tietenkään suositeltava. Rauhanomainen keino ylivelan purkuun olisi “Modern Debt Jubilee”, mikä viittaa Raamatussa mainittuun tapaan armahtaa velat n. 7 v välein. (Olemme siis olleet velkaraha järjestelmässä kirjoitustaidon synnystä lähtien, emmekä taloustieteen kuvittelelemassa hyödykerahajärjestelmässä.) Velkaleikkaus voisi perustua pankkisektorin “Credit”-rahan (tilirahan) osittaiseen vaihtamiseen “Deficit”-rahaan (keskuspankkirahaan), jolloin talouden kierrossa oleva rahamäärä ei muuttuisi. Sen sijaan muuttuisi vain, keskuspankkirahan (valtionvelan) ja tilirahan (luottojen) suhde. Keen ehdottaa yksityisen velan leikkausta tasolle 40%/BKT, jolla se oli toisen maailmansodan jälkeen. Leikkaus voitaisiin toteuttaa niin, että kaikille kansalaisille annettaisiin sama summa keskuspankkirahaa, jolla velallisten tulisi maksaa omia velkojaan, velattomien ostaa yritysten osakkeita ja yritysten leikata omia velkojaan osakkeista saamillaan myyntituloilla.
Talouden epävakautta ei voi täysin poistaa, mutta sitä voidaan tasoittaa luotonantoa ohjaamalla, mikä on suunnattava ensisijassa tuotannollisiin investointeihin ja välttämättömään kulutukseen; ei omaisuuserien hankintaan ja niillä spekulointiin. Taloustieteen käsitys rahasta neutraalina vaihdon välineenä täysin virheellinen. Esimerkiksi USA:n asuntolainojen ja asuntohintojen välillä havaittu korrelaatio on 0.64, osakeindeksin ja sijoitusluottojen korrelaatio on 0.64 ja työllisyyden ja luottojen korrelaatio on 0.928. Nämä korrelaatiot osoittavat selvästi, ettei raha suinkaan ole neutraali vaihdon väline.
Keen ehdottaa kolmea eri tapaa rajata pankkien luotonluontia: (1) Asuntoluottojen rajaaminen 10x ostettavan asunnon arvioitu vuosivuokra; (2) Osakespekuloinnin vähentäminen rajaamalla listautumisantien jälkeen myytyjen osakkeiden elinikää, jonka jälkeen ne raukeaisivat arvottomina; (3) Yrityksen pääoman luovuttaminen vastineeksi investointiluotoille, velkasitoumuksen sijaan.
Vaarallista on nimenomaan yksityinen velka, kun se on korkea suhteessa BKT:hen; ei valtion velka. Valtion budjettien pitää olla alijäämäisiä, jotta ne luovat vastaavia ylijäämiä yksityiselle sektorille. Valtionvelka ei rasita tulevia sukupolvia, vaan tuottaa rahavaraa nykyisille sukupolville. Kaikki uusklassiset väitteet rahasta ovat pätemättömiä; niissä ei ole mitään säilyttämisen arvoista.
3 Monimutkainen maailmamme
Taloustieteen mukaan kaikki markkinat palautuvat aina tasapainoon siirtymävaiheen jälkeen (“general equilibrium”) ikäänkuin jokin mekaaninen koneisto. Väitteen mukaan talous on siis luontaisesti tasapainohakuinen, jota ainoastaan ulkoiset shokit voivat horjuttaa. Valtioiden ei tulisi puuttua markkinoiden toimintaan, koska se horjuttaisi niiden luontaista tasapainoa. Todellisuudessa markkinoilla vallitsee jatkuva epätasapaino (“general disequilibrium”); kysynnän ja tarjonnan tasapainotila on epästabiili ja epävakaita tasapainotiloja voi olla useita.
Talous on dynaaminen järjestelmä, jonka parametrit vaikuttavat toisiinsa epälineaarisesti (epälineaarisia differentiaaliyhtälöitä). Hyman Minsky teki tämän tunnetuksi tutkimuksessaan: “Financial Instability Hypothesis”. Dynaamisten järjestelmien yleisen toiminnan visualisoi ensimmäisenä meteorologi Edward Lorenz v.1963 tutkimuksessaan: “Deterministic Nonperiodic Flow”. Tästä julkaisusta on peräisin suurelle yleissöllekin tuttu “perhoskuvio”, joka kuvaa matemaattisesti sääsolun turbulenssia. Turbulenssi ei koskaan tasapainotu, vaan sillä on kolme epävakaata tasapainotilaa: kaksi sisäkehällä ja yksi kahdeksikon muotoisella ulkokehällä. Mallissa on vain kolme parametria, jotka vaikuttavat epälineaarisesti toisiinsa. Toinen suurelle yleisölle tuttu dynaaminen malli on kolmen tai useamman kappaleen liikeyhtälöt, kuten planeettajärjestelmät, jotka eivät tasapainotu koskaan. Kansantalous on samanlainen “general disequilibrium” -järjestelmä, eikä taloustieteen esittämä mekaanisesti tasapainottuva “general equilibrium” -kojeisto.
Keen havainnollistaa yksinkertaisen “Minsky”-makrosimulaatiomallin avulla talouden dynamiikkaa. Mallin talouden tulonjakokäyristä havaitaan, että velkaantumisen kasvaessa talous ensin vakautuu, mutta alkaa sen jälkeen kasvaa uudelleen ja velkaantumisen noustessa kestämättömälle tasolle talous romahtaa. Keenin 1992 luoma malli ennusti tämän vakautumisen ja sitä seuraavan romahduksen. Sen käyttäytyminen oli täysin Minskyn tunnetun väittämän mukaista: “Vakaus – tai rauhallisuus – maailmassa, jossa on syklinen menneisyys ja kapitalistiset rahoituslaitokset, horjuttaa vakautta.”
Minskyn väittämä koski yhtä (viimeistä ennen romahdusta) taloussykliä, kun taas Keenin malli kattaa useita syklejä. Yllättävä uusi havainto oli mallin ennustama syklien epävakautuminen juuri ennen lopullista romahdusta eli pitkän velkasyklin päättymistä. Vieläkin suurempi hämmästys Keenille oli se, että todellinen talousdata alkoi mukailla hänen luomaansa hyvin yksinkertaista dynaamista malliaan. Yksinkertainen muutamasta makrotalouden aggregaatista johdettu malli kuvaa siis todellisen talouden dynamiikkaa hyvin osuvasti. Fedin ex-pääjohtajan Ben Bernanke hehkutti talouden suurta vakautumista 2000-luvun alussa, vaikka todellisuudessa kysymyksessä olikin siis pitkään velkasyklin liittyvä vakautumisvaihde juuri ennen epävakautumisen kasvua, joka sitten tapahtuikin v.2008 finanssikriisin muodossa.
Finanssikriisistä huolimatta taloustieteen fiksaatio siitä, että makrotalousmallit on johdettava mikrotalousmallien pohjalta säilyi silti horjumattomana. Ajateltiin, että laajalti hyväksytyn analyyttisen makrotalouden ytimen tavoittelu voi olla unelma, mutta siihen kannatti ehdottomasti pyrkiä. Eksplisiittisestä mikroperustasta aloittaminen on selvästi välttämätöntä: Mistä muualta aloittaa?”
Taloustieteen mukaan “makrotalous on sovellettua mikrotaloutta”. Fysiikan nobelistin Philip Anderssonin julkaisussa “More is different”, (1972) sen sijaan todetaan, että järjestelmän osien ominaisuuksien perusteella ei voida ymmärtää niistä koostetun järjestelmän toimintaa:
“Kyky pelkistää kaikki yksinkertaisiin peruslakeihin ei tarkoita kykyä lähteä näistä laeista ja rekonstruoida maailmankaikkeus”.
Andersson on laatinut taulukon eri luonnontieteiden rakennehierarkiasta, mutta sen perusteella ei voi esim. todeta, että solubiologia olisi sovellettua kemiaa tai psykologia sovellettua fysiologiaa, vaan että:
“Osoittautuu, että suurten ja monimutkaisten alkuainehiukkasten aggregaattien käyttäytymistä ei voida ymmärtää muutamien hiukkasten ominaisuuksien yksinkertaisella ekstrapoloinnilla. Sen sijaan jokaisella monimutkaisuuden tasolla ilmaantuu kokonaan uusia [emergenttejä] ominaisuuksia ja uusien käyttäytymismallien ymmärtäminen vaatii tutkimusta, joka on mielestäni yhtä perustavaa laatua olevaa kuin mikä tahansa muu..”
Edellä sanotun perusteella makrotalous ei voi olla sovellettua mikrotaloutta, kuten taloustiede esittää. Keen käyttää eri rakennehierakiatasoilla syntyvistä uusista ominaisuuksista termiä: emergentit ominaisuudet (emergent properties).
Anderssonia mukaillen Keen toteaa, ettei makrotaloutta voi johtaa mikrotalousmallien perusteella. Sen sijaan dynaamisen makrotalousmallin voi johtaa suoraan kansantalouden eri aggregaattien suhteiden muutoksia kuvaavien lausekkeiden avulla.
[Redusoituvan emergenssin mukaan materiaaliset systeemit koostuvat objekteista ja niiden organisoitumisen mahdollistamista prosesseista. Kun mikrotalouden objektit kytkeytyvät tarkoituksenmukaisella tavalla yhteen syntyy makrotalouden systeemi, jolla on omia emergenttejä ominaisuuksia, joita sen osilla ei ole. Systeemin rakenne ja toiminta riippuu voimassa olevasta regulaatiota ja toimintatavoista. Niiden muuttuessa myös systeemin toiminta muuttuu. Olennaista on, että systeemin regulaatiosta ja toimintatavoista on jokaisella yksilöllä oma käsitys. Mitään kaikille yhteistä jaettua käsitystä ei ole olemassa. Systeemin todellisia ja ainoita toimijoita ovat yksilöt. Vain yksilöitä tutkimalla ei kuitenkaan voi johtaa systeemin toimintaa. Emergenttejä ominaisuuksia voi tutkia vain kokonaisuutta tutkimalla ja osia voi tutkia vain kokonaisuuden muodostamassa kontekstissa.
Talouden ja myös muiden sosiaalisten systeemien epälineaarista ja kaoottista käyttäytymistä voidaan havainnollistaa säätilaa kuvaavien mallien analogialla, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Säätilaa kuvaavat mallit perustuvat viimekädessä pelkkiin luonnonlakeihin. Sosiaalisissa systeemeissä luonnonlait asettavat tietysti myös omat reunaehdot, mutta lisäksi niissä vaikuttaa yksilöiden teleologiset pyrkimykset; emergentin mielen tavoitteellinen toiminta. Sitä puhtaasti fysikaalisista systeemissä ei (ennen todellisen tekoälyn kehittämistä) ole olemassa.]
4 Talous, energia ja ympäristö
Uusklassinen ja jälkikeynesiläinen taloustiede eivät huomioi tuotannon energia- ja ympäristörajoitteita. Niissä tuotannon kuvitellaan syntyvän pelkästä työvoiman ja pääoman yhdistämisestä ilman energia- ja resurssirajoitetta ja vaikutusta ympäristöön. Todellisuudessa työ/tuotanto tuottaa termodynamiikan toisen säännön mukaisesti entropian kasvua. Se saastuttaa ympäristöä ja aiheuttaa fossiilienergia- ja raaka-ainevarojen dilutoitumista.
Työ/tuotantoprosessi tuottaa entropian kasvua lämpövoimakoneen tavoin, kun kemiallinen energia muuttuu lämpösäteilyksi; entropia kasvaa, kun energiatiheys vähenee. Lisäksi entropiaa lisää myös fossiilienergia varantojen tupruttelu ilmakehään ja raaka-ainevarantojen levittäminen ympäristöön; täydellinen kierrättäminen on mahdotonta. Talouskasvu on täysin riippuvainen energian saannista ja sen hinnasta. Sitä ei voi jättää talousmalleissa huomioimatta. Keenin mukaan energiarajoite tulisi lisätä sekä uusklassiseen, että jälkikeynesiläiseen tuotantofunktioon (“production function”) niin, että energia lisätään malliin pääoman ja työvoiman kautta, eikä erillisenä energian syöttövirtana: “Energia voidaan siis sisällyttää tuotantomalliin yksinkertaisesti käsittelemällä sekä työtä että pääomaa (”tuotantokoneistoa”) keinona, jolla energia valjastetaan hyödyllisen työn suorittamiseen.”
Keen viittaa fyysikko T. Murphyn julkaisussa: “Exponential economist meets finite physicist” (2012) esittämään osuvaan analogiaan tarpeesta muuttaa nykyinen “cowboy-talous” “spaceman-taloudeksi”. Cowboy-taloudessa resursseja tuhlattavaksi ja tilaa sotkettavaksi vaikuttaisi olevan rajattomasti, kun taas spaceman-taloudessa maailma ajatellaan ikäänkuin avaruusalukseksi, jossa resursseja kierrätetään ja saastuttaminen on rajallista.
Valtavirtaekonomistit miehittävät kuitenkin kaikki keskeiset talouteen vaikuttavat positiot yhteiskunnassa, eikä kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC tee siinä tietystikään mitään poikkeusta, vaan ilmastoraporttien talousosiot ovat lähes poikkeuksetta heidän kirjoittamiaan. Tuloksena on Keenin mukaan huonointa tiedettä, mitä hän on koskaan nähnyt. Ohessa kaksi lainausta v.2014 ilmastoraportista: “Useimmilla talouden aloilla ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat vähäisiä verrattuna muiden tekijöiden vaikutuksiin: Väestön, iän, tulojen, suhteellisten hintojen, elämäntapojen, sääntelyn, hallinnon ja monien muiden sosioekonomisen kehityksen näkökohtien muutokset vaikuttavat tarjontaan ja taloudellisten tavaroiden ja palveluiden kysyntä on suuri suhteessa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin”, IPCC raportti (2014)
Samassa raportissa väitetään myös, että ilmastonmuutoksella ei ole vaikutusta tuotantoon, joka tapahtuu sisätiloissa: “Taloudelliset toiminnot, kuten maatalous, metsätalous, kalastus ja kaivostoiminta, ovat alttiina säälle ja siten alttiita ilmastonmuutokselle. Muut taloudelliset toiminnot, kuten valmistus ja palvelut tapahtuvat suurelta osin kontrolloiduissa ympäristöissä (eli sisätiloissa), eivätkä ne ole todellisuudessa alttiina ilmastonmuutokselle”
Yksi em. raportin kirjoittajista Richard Tol jatkaa ilmastonmuutoksen vaikutuksen ja sään sotkemista keskenään omassa artikkelissaan: “The economic effects of climate change”, jonka mukaan ilmastonmuutoksen aiheuttamia vaikutuksia taloudelliseen aktiviteettiin voidaan arvioida vertailemalla nykyisiä taloudellisen aktiviteetin eroja samassa maassa, mutta ei eri ilmastovyöhykkeellä olevien alueiden välillä.
Keenin mukaan ekonomistit ennustavat ilmastonmuutoksen talousvaikutuksia vielä sitäkin huonommin kuin talouden tilaa juuri ennen finanssikriisiä. Talouskriisi saatiin hoidettua ei-valtavirtasella, jälkikeynesiläisellä talouspolitiikalla, mutta ilmastokriisissä ihmiskunta voi joutua taistelemaan olemassaolsotaan.
5 Uusklassinen sairaus
Kaikille tuttu kysynnän ja tarjonnan tasapainomalli on taloustieteen keskeinen opinkappale, jonka mukana se joko seisoo tai kaatuu. Tasapainomalli kuvaa kysynnän ja tarjonnan tasapainoa, sekä yksittäisten hyödykkeiden osalta, että markkinoiden kokonaiskysynnän ja tarjonnan osalta.
Todellisuudessa tarjontakäyrä (Supply) on aina laskeva ts. tuotantokustannukset laskevat tuotannon volyymin kasvaessa. Yksittäisen kuluttajan ja tuotteen kysyntäkäyrä (Demand) voi olla laskeva, mutta markkinoiden kokonaiskysyntäkäyrä voi olla minkä muotoinen tahansa, sillä hintatason muutos vaikuttaa aina tuottajien tuloihin, mikä puolestaan vaikuttaa heidän mieltymystensä (joista on mahdotonta sanoa yhtään mitään) mukaisesti kokonaiskysyntään, jolloin kysyntäkäyrä siirtyy ja muuttaa muotoaan. Toisinsanoen mitään tasapainopistettä ei ole olemassa, vain yksi tai useampi epävakaa tasapainotila. Tasapainomalli on siis pelkkää kuvitelmaa.
Tasapainomallin kaatuminen romuttaa myös taloustieteen käsityksen yritysten voittojen maksimoinnista, jonka mukaan se tapahtuu silloin, kun marginaalituotto ja -kustannus ovat yhtä suuret ts. tuotteesta saatu lisätuotto ja sen aiheuttamat lisäkulut ovat yhtä suuret (“marginal revenue equates marginal cost”). Todellisuudessa voitot kasvavat aina tuotteen hinnan ylittäessä keskimääräiset tuotantokustannukset. Tasapainomallin puolustukseksi taloustieteilijät esittävät täysin absurdeja olettamuksia esimerkiksi “hyväntahtoisen keskusjohdon” käyttöönottoa laskevan kokonaiskysyntäkäyrän aikaansaamiseksi: “Oletetaan nyt, että on olemassa prosessi, ehkä hyväntahtoinen keskusviranomainen, joka millä tahansa hinnalla p ja kokonaisvarallisuusfunktio w jakaa vaurautta uudelleen sosiaalisen hyvinvoinnin maksimoimiseksi.”
Talousnobelisti Milton Friedman puolusti absurdeja, olettamuksia tiivistettynä tähän tapaan: teoria on sitä merkittävämpi, mitä epärealistisimpiin oletuksiin se perustuu. The Methodology of Positive Economics (2007). Lausahdus sai sittemmin lempinimen “F-twist”. Absurdeja väittämiä sisältävät tutkimukset läpäisevät julkaisuseulan, koska erotuomareina toimivat luonnollisesti toiset valtavirtaekonomistit. Ilmastonmuutosta käsittelevien tutkimusraporttien osalta erotuomareina toimii hyvin pieni joukko ekonomisteja, jotka lisäksi tuntevat toisensa hyvin. Lopputuloksena on ollut se, että esim. yhdeksän johtavaa tutkimusjulkaisua on julkaissut vain 57 ilmastonmuutosta käsittelevää tutkimusraporttia, kun julkaistujen raporttien kokonaismäärä on ollut yli 77000.
Keenin mukaan yksi erotuomareista, talousnobelisti William Nordhaus, on saanut torpedoitua kaksi ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta keskeistä tutkimusjulkaisua: D.H. Meadowsin “Limits to growth” (1972) sekä Jay Forresterin systeemidynamiikkaa käsittelevän “World Dynamics” (1973). Keen toteaa, että mikäli “Limits to growth” olisi saanut aikanaan poliittisten päättäjien huomion, olisi ilmastonmuutoksen vastainen toiminta voinut alkaa jo puoli vuosisataa aiemmin.
Systeemidynamiikka oli taas juuri se, minkä yksi uusklassisen taloustieteen perustajista, W.S. Jevons, tiesi puuttuvan yksinkertaisista staattisista malleistaan: “Jos haluamme ongelman täydellisen ratkaisun kaikessa luonnollisessa monimuotoisuudessaan, meidän on käsiteltävä sitä liikkeen ongelmana – dynamiikan ongelmana.“, The Theory of Political Economy (1888)
Tämän ymmärrys on myös Keenin mukaan keskeistä taloustieteen uudistamiseksi: “Tämä taloustieteilijöiden ratkaiseva metodologinen virhe on käännettävä. Järjestelmädynamiikka voi ja sen pitäisi olla uuden taloustieteen metodologinen ydin, joka taloustieteen opiskelijoiden on rakennettava uusklassisten opettajiensa vastalauseiden yli – ja selän takana.”
[Aiemmin blogissa ”Näin ajattelen (Osa 1)” kuvattiin reduktiivisen emergenssin mukainen kolmen maailman ontologia. Sen mukaan ainoita todellisia toimijoita niin taloudessa kuin kaikissa muissakin sosiaalisissa systeemeissä ovat yksilöt (maailma 2); muuta todellista toimijuutta niissä ei ole. Voimassa oleva regulaatio ja tavat yhdistävät yksilöiden toiminnan sosiaaliseksi systeemiksi. Tämän systeemin toiminnasta jokaisella yksilöllä on oma käsitys. Yhteisesti jaettu käsitys todellisuudesta (maailma 3) on siten olemassa vain näennäisesti. Se on olemassa vain subjektiivisiin mieliin hajautuneina erilaisina käsityksiä. Analogisesti näitä käsityksiä voi ajatella hajautettuna geneettisen algoritmin ratkaisujoukkona ja subjektiivisten mielten toimintafunktioita subjektiivisina ratkaisufunktioina jotka muokkaavat tätä ratkaisujoukkoa yksilöiden välisissä intersubjektiivisissa prosessissa.]
6 Kapitalismi on resetoitava
Marxia lainaten Keen kutsuu taloustieteen kuvaa kapitalismista “tylsäksi”: Se on järjestelmä, jossa vallitsee tasapainon harmonia ja jossa kukin saa oikeudenmukaista palkkaa. Kasvu tapahtuu pehmeästi tahdilla, joka maksimoi sosiaalisen hyödyn pitkällä tähtäimellä. Ihmiset ovat kiinnostuneita vain kuluttamisesta, eivätkä rahasta ja vallasta.
Eli kapitalistinen talous on ikään kuin suuri markkinatori, jossa kauppiaat vaihtavat tavarat suoraan keskenään saaden niistä oikeudenmukaisen hinnan ja täten myös oikeudenmukaisen palkan. Taloustieteilijöitä viehättää tämä utopia tasapainoineen ja siihen uuskeynesiläisen koulukunnan makrotalousmallit edelleenkin perustuvat.
Keenin mukaan taloustieteen luoma rauhanomainen ja harmoninen kuva kapitalismista johtuu siitä, että se vaikuttaa ulospäin tieteelliseltä ja se on häivyttänyt luokkaristiriidat, jonka vuoksi se on ollut vahvasti vauraan talouseliitin tukema: Esim. talousnobelisti Milton Friedman perustama ns. Chicagon-koulukunta sai alkunsa “rosvoparoni” John D. Rockefellerin lahjoituksesta.
Pankkisektorin olennaisen roolin taloudessa taloustiede on häivyttänyt virheellisellä käsityksellään rahasta ja matematiikkaa se käyttäää virheellisten tasapainomalliensa koristeluun saaden ne näyttämään tieteellisiltä. Keenin mukaan taloustieteen staattiset, lineaariset mallit tulee korvata dynaamisilla, epälineaarisilla malleilla ja käyttää apuna systeemidynamiikan oppeja. Hyvin harva yliopisto opettaa ns. heterodoksisia taloustieteitä eli jotain muuta kuin uusklassista. Keenin mukaan tärkeimmät niistä ovat jälkikeynesiläisyys, sekä yksi sen alihaaroista, eli “Modern Monetary Theory” (MMT) ja lisäksi vielä “Biophysical Economics”. Keen kehottaa taloudesta kiinnostunutta nuorisoa opiskelemaan taloustieteen sijaan kirjassa käsiteltyjä tieteenaloja, kuten matematiikkaa, tietojenkäsittelyä, ekologiaa, historiaa sekä systeemidynamiikkaa ja itseopiskelemaan taloutta kappaleessa 6.1 esitettyjen kirjojen ja nettiresurssien avulla.
Kirjan loppukappale on kylmäävä. Se alkaa lainauksella matemaatikko John Blattin kirjasta “Dynamic Economic Systems”: “Tällä hetkellä dynaamisen taloustieteen tila muistuttaa enemmän ryömimistä kuin kävelyä, puhumattakaan juoksua. Jotkut saattavat todellakin ajatella, että kapitalismi sosiaalisena järjestelmänä saattaa kadota ennen kuin taloustieteilijät ymmärtävät sen dynamiikan“, John Blatt (1983). Keen kommentoi tätä näin: “Kun luin tämän ensimmäisen kerran vuonna 1991, ajattelin, että se oli vain liioittelua. Pidän sitä nyt masentavan ennakoivana ennusteena.”
Uusklassinen taloustiede ei ole kyennyt esittämää minkäänlaisia ratkaisuja ilmastonmuutoksen haasteeseen. Se sosiaalinen järjestelmä, joka saa meidät selviytymään tästä haasteesta – jos selviämme siitä – on paljon enemmän demokraattista ohjausta kuin markkinataloutta. Uusklassinen taloustiede ei ole pelkästään huono talousanalyysin metodi, vaan suorastaan eksistentiaalinen uhkana kapitalismin ja ylipäätään ihmisten sivilisaation jatkumiselle.
[Uusklassinen taloustiede on korvattava uudella paradigmalla; näkymätön käsi talousdemokratialla. Idea ”kysynnän ja tarjonnan laista” resurssien ainoana ohjauskeinona on järjetön. Pieni talouseliitti tekee tuotantopäätökset. Enemmistö ei voi valita mitä tuotetaan, vaan vain siitä mitä tarjotaan ja valintaa ohjataan massiivisella markkinoinnilla. ”Eikä tässä vielä kaikki.”, kuten mainokset toistavat. Myöskään reaalitalouden tuottajat eivät vielä päätä vapaasti resursseista, vaan niistä päättää finanssikapitalismin kasinon näkymätön käsi. Tämä kaoottinen järjestelmä haaskaa resursseja, tuhoaa ympäristön ja ilmaston, syventää epätasa-arvoa sekä estää kehityksen demokraattisen ohjauksen. Maailma pelastuu, jos ja vain jos talous saadaan demokraattiseen kontrolliin.]
Kirjoittajan tarkoituksena on kritisoida luutuneina pitämiään ajatustottumuksia ja provosoida vapareita keskustelemaan ja väittelemäänkin olemisen perimmäisistä kysymyksistä. Henkimaailman olettaminen on tarpeetonta. Jatketaan keskustelua vaparien discod kanavalla #perusteelisemmat-pulinat.